Vaikuttavuusfoorumin ensimmäinen pyöreä pöytä: organisaatiokulttuurin vahvuudet ja kehittämiskohteet

19.05.2025

Turun yliopiston ja Varhan yhteisen Vaikuttavuusfoorumin ensimmäinen pyöreä pöytä pidettiin tiistaina 13.5.2025.

Maaliskuun lopulla pidetyssä kick off -tilaisuudessa käynnistynyt Vaikuttavuusfoorumi järjesti ensimmäisen pyöreän pöydän tiistaina 13.5.2025. Vaikuttavuusfoorumi on Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) yhteinen kehittämisaloite, joka pyrkii vahvistamaan vaikuttavuusosaamista ja edistämään tutkimuksellista vuoropuhelua sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä. 

Pyöreän pöydän toiminta on olennainen osa foorumia, jossa eri toimijat keskustelevat vaikuttavuuden kannalta keskeisistä aiheista. Ensimmäisen pyöreän pöydän teemana oli organisaatiokulttuuri, ja tavoitteena oli tunnistaa sen vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Pitkällä tähtäimellä ajatuksena on kehittää organisaatiokulttuuria suuntaan, jossa olosuhteet toiminnan vaikuttavuuden edistämiselle ovat parhaat mahdolliset.

Varhan johtajaylilääkäri Pirjo Mustonen ja professori, lääketieteellisen tiedekunnan varadekaani ja Varhan sivutoiminen ylihoitaja Sanna Salanterä toivottivat osallistujat tervetulleiksi. Mustonen korosti avauspuheenvuorossaan, että on tärkeää tunnistaa organisaatiokulttuurin vahvuudet ja kehittämiskohteet, jotta voidaan yhdessä rakentaa entistä vahvempaa ja yhtenäisempää organisaatiota. Salanterä lisäsi, että pyöreä pöytä tarjoaa osallistujille ainutlaatuisen foorumin syventyä organisaatiokulttuurin eri ulottuvuuksiin ja löytää uusia näkökulmia sen kehittämiseen ilman painetta nopeisiin ratkaisuihin.

Osallistujat saivat ennakkoon Varhan nykytilannetta käsittelevän esimerkin ja siihen liittyvät ennakkokysymykset pohdittaviksi. Tilaisuus järjestettiin Turun yliopistossa Medisiina C:n Aistikattilassa, jonka inspiroiva miljöö tarjosi osallistujille erinomaiset puitteet keskusteluille. Tunnelma oli innostunut, avoin ja keskusteleva, ja paikalla oli reilu kolmekymmentä Varhan ja yliopiston toimijaa.

Tilaisuuden vetäjänä toimi professori Markku Wilenius Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta, ja hänen alustuksensa käsitteli sellaisia organisaatiokulttuurin piirteitä, jotka tulevaisuudessa ovat yhä tärkeämpiä. Erikoistutkija Anni Pakarinen esitteli Design Thinking -menetelmän, jota hyödynnettiin teeman työstämisessä. Wileniuksen ja Pakarisen alkupuheenvuorot toimivat loistavina katalysaattoreina keskusteluille.

Työpajoissa pohdittiin kolmea keskeistä tehtävää:

  1. Mikä on organisaatiokulttuurissamme hyvää?
  2. Mitkä ovat kaikkein tärkeimmät asiat, mitä et missään nimessä haluaisi menettää?
  3. Mitkä ovat organisaatiokulttuurin erilaisten kulttuurien hankauskohdat tällä hetkellä?

Vaikuttavuusfoorumin työryhmän jäsenet Eeva Rainio, Eriikka Siirala, Jussi Lehtonen, Pirjo Mustonen, Reetta Mustonen ja Sanna Salanterä toimivat pöydissä fasilitaattoreina, ja jokainen pöytä käsitteli yhtä kysymystä kerrallaan. Tilaisuuden päätteeksi Markku Wilenius laati yhteenvedon kaikkien pöytien tuotoksista tarjoten arvokasta tietoa Varhan organisaatiokulttuurin nykytilasta ja kehitystarpeista.

– Tarkemmat jatkoaskeleet selviävät myöhemmin, mutta ensin löydökset viedään Varhassa strategisen johdon tietoon, kertoo Mustonen.

Luotu 19.05.2025 | Muokattu 19.05.2025