Väitöskirjatutkija kiteyttää tutkimuksensa 180 sekuntiin yleisölle avoimessa 3MT-kilpailussa 8.3.

20.02.2018

Miten väitöskirjan tekijä kiteyttää tutkimuksensa ytimen kolmeen minuuttiin? Sen voi nähdä ja kokea Turun yliopiston Three Minute Thesis -finaalissa. Tarjolla on kymmenen esitystä, joilla kilpailijat yrittävät hurmata niin tuomariston kuin yleisönkin. Tilaisuus on kaikille avoin ja englanninkielinen.

​Turun yliopiston ensimmäinen Three minute thesis -kilpailu järjestettiin vuosi sitten.

Ensimmäinen Three Minute Thesis -kilpailu järjestettiin Australiassa Queenslandin yliopistossa vuonna 2008. Nykyisin saman kilpailun järjestää noin 350 yliopistoa eri puolilla maailmaa, Turun yliopistossa kilpailu järjestetään nyt toista kertaa.

– Oman tutkimusaiheen esitteleminen 180 sekunnissa on erinomainen harjoitus, joka kehittää valmiuksia tulevaisuutta varten. Viime vuoden kilpailu houkutteli runsaasti seuraajia, ja myötäelänyt yleisö kannusti kilpailijoita mainioihin suorituksiin, yksi tuomariston jäsenistä, vararehtori Riitta Pyykkö sanoo.

Esitykset pidetään englanniksi. Aiheeseen johdattaa kemian yliopistonlehtori Veli-Matti Vesterinen teemalla Why Science is Boring?, mutta todellisuus saattaa tiedepaukkulaisena kunnostautuneen Vesterisen käsittelyssä kääntyäkin toiseen suuntaan. Hänen jälkeensä vuoron saavat kilpailijat.

Pablo Perez puhuu otsikolla Mapping Amazonia Using Machine Learning and Satellite Imagery, Kumail Motiani otsikolla Seconds Vs. Minutes: What's better for improving abdominal organ metabolism, Anne-Mari Lummevuon otsikko on Conflict of Laws when Patenting Multinational Inventions – Piece of Cake?. Matias Rantasen aihe on Putting babies to sleep: Premature newborns need less propofol, Khalil Shahramianilla Bioactive Coatings to Improve Implant-Gum Relationships & Soft Tissue Attachment Issues, Piryanka Motiani kysyy Can exercise training activate human brown fat?. Milla Wirenin aihe on Strategizing in the New Normal, Anita Santana Sanchezin aihe Fuelling a cleaner future with Cyanobacteria. Daniel Solymosi otsikko on Taming the beast ja Aapo Knuutila kysyy Did you have a whooping cough?.

Kilpailu käydään torstaina 8.3. kello 14.00 alkaen Turun yliopiston kauppakorkeakoulun (Rehtorinpellonkatu 3) OP-salissa  ja kilpailua seuraamaan on vapaa pääsy. Ilmoittautuminen ¨finaalin yhteydessä järjestettävään kahvitarjoiluun on päättynyt. 

Tuomaristo palkitsee kaksi parasta kilpailijaa. Lisäksi yleisö pääsee valitsemaan oman suosikkinsa. Tuomariston valitsema voittaja kilpailee finaalissa kuvattavalla videollaan Coimbra Groupin yhteisessä kansainvälisessa kilpailussa.

Luotu 20.02.2018 | Muokattu 23.11.2020