Yliopiston koronavalo säilyy punaisella tasolla

13.01.2021

Turun yliopiston johto on linjannut, että yliopiston koronavalo pidetään punaisena niin kauan kuin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alue on koronavirustilanteessa leviämisvaiheessa.

Yliopiston koronavalomallin punainen taso tarkoittaa muun muassa sitä, että yliopiston tiloja voi käyttää vain rajoitetusti. Työnteko ja opiskelu tapahtuvat pääasiassa etäyhteyksin. Maskeja pitää käyttää kaikissa yliopiston tiloissa.

Yliopiston koronavalomallissa voidaan siirtyä lievempiä rajoituksia tarkoittavalle keltaiselle tasolle Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueen siirtyessä leviämisvaiheesta kiihtymistasolle. Rauman ja Porin kampusten suojautumistasoa ja niihin liittyviä ohjeita arvioidaan alueella vallitsevan epidemiatilanteen mukaisesti tammikuun lopussa.

Kullekin koronavalomallin tasolle (punainen, keltainen, vihreä) on ennalta määritetty yliopiston toimintaan liittyvät ohjeistukset ja rajoitukset. Ohjeissa otetaan kantaa muun muassa opiskeluun, työntekoon ja tilojen käyttöön.  Yliopiston suojautumistaso asetettiin punaiselle tasolle joulukuussa 2020.

Turun yliopistossa kevätlukukausi (3. ja 4. periodi) toteutetaan pääosin etäopetuksena ja –opiskeluna aiemmin linjatun mukaisesti.  Välttämätöntä lähiopetusta voidaan järjestää pienryhmissä kokoontumisrajoitukset huomioiden.

> Yliopiston koronavalomalli
> Yliopiston ohjeet koronavirustilanteessa

Mahdolliset lisätietotiedustelut ja kysymykset pyydetään ensisijaisesti lähettämään sähköpostitse osoitteeseen koronainfo@utu.fi.

Luotu 13.01.2021 | Muokattu 27.01.2021