Yliopiston SuomiAreena -keskustelussa vaadittiin osallisuuden vahvistamistyön aloittamista jo varhaiskasvatusiässä

Mistä osallisuus syntyy ja mitä toisaalta sen puute aiheuttaa? Kysymystä pohtivat yhdessä SuomiAreenan Pori-lavalla 12.7. Turun yliopiston ohjelmassa opetusministeri Li Andersson, Turun yliopiston vararehtori ja erityispedagogiikan dosentti Piia Björn, KiVa Koulun perustaja ja psykologian professori Christina Salmivalli, lapsiperheiden köyhyyttä tutkiva sosiaalityön professori Johanna Kallio ja Pesäpuu ry:n asiantuntija Onni Westlund. Keskustelun juonsi Turun yliopiston hallituksen jäsen, Demos Helsingin konsultatiivisen työn johtaja Tuuli Kaskinen.

Tutkijoiden puheenvuorojen pohjana on Turun yliopistossa tehtävä monitieteinen tutkimus, jonka avulla etsitään keinoja tukea lapsia ja nuoria niin oppimisessa, opettamisessa kuin sosiaalisen hyvinvoinnin lisäämisessä. Keskustelussa tutkijat toivat esille osallisuuden merkitystä yksilön hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Osallisuuden kokemus osana yhteiskuntaa tai vaikkapa koulun luokkayhteisöä on erityisen tärkeää lapsille ja nuorille niin tunnetasolla kuin kehityksen kannalta.

- Psykologisesta näkökulmasta tarkasteltuna osallisuus näkyy ihan ihmisen perustarpeissa, sillä ihmiselle on tärkeää kiinnittyä johonkin yhteisöön ja toisaalta kokea voivansa vaikuttaa asioihin. Erityisesti lapsille kaverisuhteet ovat keskeinen viiteryhmä, johon halutaan kiinnittyä ja kokea tulevansa hyväksytyksi. Koulukiusaaminen onkin äärimmäistä osattomuuden kokemusta, Salmivalli toteaa.

Turun yliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori Piia Björn toi puolestaan esille myös oppimisen roolia osallisuuden kokemuksissa.

- Osallisuus liittyy myöskin oppimiseen ja oppimisvaikeuksiin. Meillä on tutkimusnäyttöä siitä, että tietyissä tilanteissa osallisuus oppimistapahtumasta paranee, jos saa vaikkapa pienryhmässä tukea oppimisvaikeuksiinsa sen sijaan, että tukea saisi vain yleisopetuksen ryhmässä. Myös tunnekokemukset oppiaineesta voivat olla myönteisemmät heillä, jotka saavat tarvittaessa tukea pienemmässä ryhmässä, Björn kertoo.

Johanna Kallio on tutkinut erityisesti lapsiperheiden köyhyyttä ja sen suhdetta osattomuuteen. Hänen mukaansa huono-osaisuudella on taipumusta periytyä sukupolvelta toiselle, mikä tuo omat haasteensa myös koululaitoksille.

- Tutkimukset kertovat, että kasautuva ja pitkittyvä huono-osaisuus lisää riskiä lapsen koulupudokkuuteen. Taloudellinen niukkuus vaikuttaa lasten alhaiseen psykososiaaliseen hyvinvointiin sekä heidän osallisuuteensa koululuokkayhteisössä ja vapaa-ajalla. Taloudellisessa niukkuudessa kasvavien perheiden lapsilla on todettu olevan heikompi itsetunto ja harvemmin selkeitä suunnitelmia vaikkapa opintojen suhteen. Pitäisikin panostaa jo heti varhaiskasvatuksessa siihen, että jokaista lasta kannustetaan ja jokaisen lapsen kykyihin uskotaan, Kallio pohtii.

Christina Salmivalli puolestaan kertoi tämänhetkisestä laajasta seurantahankkeesta. Siinä yhteyttä on otettu 25 000 nuoreen aikuiseen, jotka ovat osallistuneet 13 vuotta sitten tutkimukseen ollessaan eri perusasteen koululuokilla. Tutkimus on vielä kesken, mutta alustavat tulokset viittaavat, että kouluaikaiset erilaiset osattomuuden kokemukset näkyvät hyvinvoinnissa 20-30 -vuotiailla aikuisilla.

- Etenkin kiusatuksi tuleminen näyttäisi olevan nimenomaan masennukseen yhteydessä, ei niinkään ahdistuneisuuteen. Kouluaikoina kiusaamiseen syyllistyneillä puolestaan näkyy enemmän päihteiden väärinkäyttöä sekä netissä esiintyvää aggressiivisuutta ja vihapuhetta nuorena aikuisena, Salmivalli kertoo.

Tuuli Kaskinen toi esiin erilaisia väittämiä, joiden puolesta paneeliin osallistujat ja myös yleisö voivat kädessään olevalla läpyskällä äänestää. Äänestyksen perusteella sekä panelistit että yleisö näkevät osallisuuden tukemisessa tärkeimpänä keinona sen, että osattomuuden systemaattinen ehkäisy alkaisi jo ennen koulun alkua.

- Varhainen puuttuminen on todella tärkeää, sillä kiusaamisen osapuolten kasvaessa sitä vaikeampaa on puuttua tilanteeseen. Pahimmillaan kiusaamisesta voi tulla koko kouluajan kestävä piinallinen kokemus, Salmivalli toteaa.

Sijaishuollossa asuvien nuorten parissa työskentelevä Onni Westlund puolestaan halusi tuoda esille, että osallisuuden kokemuksia voi olla myös yhteisön marginaalissa. Haasteena onkin pystyä tuottamaan osallisuuden kokemuksia myös turvallisissa yhteisöissä ja paikoissa.

- Olisi tärkeää ottaa lapset ja nuoret mukaan pohtimaan heille sopivia yhteisöjä sen sijaan, että aikuiset ylhäältäpäin sen määrittelisivät, Westlund toteaa.

Keskustelua herätti myös vahva näyttö siitä, että kiusatuksi joutumisen riski on suurempi erityisesti vähemmistöryhmillä. Monesti ratkaisumalleja toivotaan kouluilta, mutta asenteet tulevat laajemmin yhteiskunnasta. Opetusministeri Li Anderssonin mukaan OKM:ssä on käynnistetty hanke liittyen kiusaamisen ehkäisyyn tunne- ja vuorovaikutustaitoja vahvistamalla varhaiskasvatuksessa.

- Varhaiskasvatuksessa on myös vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että mitä aikaisemmin ongelmiin tartutaan, sitä tehokkaampaa se on. Nähdäkseni kiusaamiseen puuttuminen edellyttää myös laajaa ymmärrystä kiusaamiseen liittyvistä piirteistä. Näin voidaan kiinnittää huomiota vastaaviin ongelmiin myös koulujen omissa kiusaamisen vastaisissa toimintasuunnitelmissa, jotta opettajille voidaan tarjota tarvittavia työkaluja kiusaamisen kitkemiseen, Andersson toteaa.

Keskustelun loppupuolella panelistit esittivät toiveensa osallisuuden tukemiseksi. Tutkijat huomauttivat tutkimustiedon tärkeydestä päätöstenteossa ja toivoivat riittävästi resursseja kouluihin. Andersson puolestaan painotti tutkimustiedon tärkeyttä sen suhteen, mihin rajallisia resursseja kannattaa koulumaailman osalta kohdentaa, jotta vaikutukset olisivat mahdollisimman suuret lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja tasa-arvon kannalta.

Teksti: Elina Laiho

Kuvat: Erja Hyytiäinen