Potilastietojärjestelmiin tehtyjen kirjausten perusteella potilaan sekavuustilaa ei erikoissairaanhoidossa aktiivisesti ennaltaehkäistä eikä tunnistamisen apuvälineitä käytetä, ilmenee terveystieteen maisteri Satu Poikajärven Turun yliopistoon tekemässä hoitotieteen väitöstutkimuksessa. Myös kirjauksia sekavuustilan lääkkeettömien hoitokeinojen käytöstä löytyy niukasti.
Sekavuustila (eli delirium) on äkillinen aivojen ylikuormitustila. Se ilmenee tarkkaavaisuuden ja keskittymiskyvyn ongelmina sekä ajan ja paikan hahmottamisen ja muistin vaikeuksina. Potilas voi myös olla motorisesti levoton tai vastaavasti hidastunut. Sekavuustilassa oleva potilas ei kykene osallistumaan hoitoaan koskevaan päätöksentekoon eikä huolehtimaan itsenäisesti perustarpeistaan. Sekavuustila pidentää potilaan sairaalahoidon kestoa, ja potilas siirtyy todennäköisemmin sairaalasta jatkohoitoon muualle kuin kotiin.
Jopa joka toinen, etenkin iäkäs, potilas kärsii leikkauksen jälkeen eriasteisista sekavuustilan oireista. Tilan yleisyydestä huolimatta sekavuustilan hoidossa on puutteita.
TtM Satu Poikajärven väitöstutkimuksessa käy ilmi, että kirurgisessa erikoissairaanhoidossa, kuten kirurgisilla vuode-, teho- tai valvontaosastoilla, sairaan- ja lähihoitajat tunnistavat sekavuustilan ensioireet, mutta potilaan sekavuustilan riskitekijöihin ja tilan ennaltaehkäisyyn ei juurikaan kiinnitetty huomiota.
Sekavuustilasta kärsivän potilaan hoitotyössä keskityttiin potilasturvallisuuden varmistamiseen, eikä sekavuustilan lääkkeettömiä hoitokeinoja, kuten potilaan orientaation, fyysisten aktiviteettien tai unen edistämisen keinoja, juurikaan kuvattu käytettävän.
– Tulevina vuosina leikkaushoitoa saavista potilaista yhä useampi on ikänsä puolesta riskissä sairastua sekavuustilaan. Samaan aikaan kärsimme Suomessa ennennäkemättömästä sairaan- ja lähihoitajapulasta. Kansainvälisen kirjallisuuden perusteella 30 % sekavuustiloista on mahdollista ennaltaehkäistä. Tämä vapauttaisi merkittävästi hoitajien työpanosta ja terveydenhuollon resursseja muuhun hoitoon, Poikajärvi sanoo.
Haasteena puutteelliset kirjaukset
Poikajärvi tuo väitöstutkimuksessaan esiin, että potilasasiakirjoihin tehdyt kirjaukset eivät tue potilaan sekavuustilan tunnistamista ja tiedonkulkua. Positiivista oli, että sekavuustilan oireisiin liittyvät kirjaukset ovat monipuolistuneet vuosien 2005–09 ja 2015–20 välillä. Sen sijaan kokonaiskuvaa potilaan sekavuustilasta oli hankala hahmottaa. Sekavuustilan diagnoosikoodi kirjattiin leikkauksessa olleiden potilaiden hoitokertomuksiin harvoin. Potilaan siirtyessä jatkohoitoon tietoa sairastetusta sekavuustilasta ei kirjattu lopputeksteihin tai sen ilmenemistä vähäteltiin.
Väitöstutkimuksen perusteella voidaan ajatella, että terveydenhuollon ammattilaiset hyötyisivät kansallisesti tuotetusta yhtenäisestä tiedosta ja ohjeista koskien potilaan sekavuustilan ennaltaehkäisyä, vaikuttavia hoitokeinoja ja luotettavia sekavuustilan tunnistamisen työkaluja.
Potilastietojärjestelmien kirjaukset eivät myöskään tukeneet tiedon sairastetusta sekavuustilasta siirtymistä potilaalle itselleen.
– Tietoa tulee ilman muuta jakaa entistä enemmän myös leikkaukseen tuleville potilaille ja heidän läheisilleen potilaan sekavuustilan tunnistamisen ja ennaltaehkäisyn parantamiseksi. Sekavuustilan ennaltaehkäisyyn tarvitaan kaikkien panosta, Poikajärvi toteaa.
Väitöskirjan tutkimusaineisto kerättiin erikoissairaanhoidon sähköisistä hoitokertomuksista (yhteensä 560 kertomusta) kahdelta vuosijaksolta. Aineisto sisälsi leikkauksessa olleen potilaan hoitoon osallistuvien terveydenhuollon ammattilaisten tekemät kirjaukset. Tutkimustuloksia tuki 105 sairaan- ja lähihoitajan kirjoittamat kertomukset potilaan sekavuustilasta. Väitöstutkimuksessa osoitettiin lisäksi, että suomennetut potilaan sekavuustilan arviointimittarit soveltuvat sairaanhoitajien käyttöön osana kirurgisen vuodeosaston päivittäistä hoitotyötä.
***
TtM Satu Poikajärvi esittää väitöskirjansa Sekavuustilasta kärsivän aikuispotilaan hoitotyö kirurgisessa hoitoympäristössä – Ensioireista tunnistamiseen julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 16.6.2023 klo 12.00 (Turun yliopisto, Medisiina C, Osmo Järvi -luentosali, Kiinamyllynkatu 10, Turku).
>> Yleisön on mahdollista seurata väitöstä etäyhteyden kautta
Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Heli Vaartio-Rajalin (Åbo Akademi) ja kustoksena professori Sanna Salanterä (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on hoitotiede.
Väittelijän yhteystiedot: satu.poikajarvi@hus.fi
>> Väitöskirja on julkaistu sähköisenä
Tohtoriohjelma: Hoitotieteen tohtoriohjelma (DPNurs)
