Lyhytkin liikuntasuoritus nostaa verenkierron syöpää tuhoavia valkosolumääriä syöpäpotilailla (Väitös: FM Tiia Koivula, 2.5.2025, immunologia)

Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että jo yksittäinen liikuntasuoritus nostaa veren valkosolumääriä syöpäpotilailla. Etenkin syöpää tappavien valkosolujen määrä nousee nopeasti liikuntasuorituksen aikana.

Tiia Koivulan kuva

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että hyvät elämäntavat voivat parantaa syöpään sairastuneen potilaan ennustetta. Fyysinen aktiivisuus syöpädiagnoosin jälkeen voi esimerkiksi vähentää syöpäkuolleisuutta 30 prosenttia ihmisillä, joilla on rintasyöpä tai kolorektaalisyöpä. Tarkkoja syitä ilmiön taustalla ei vielä täysin tunneta, mutta nykyinen olettamus on, että immuunijärjestelmän muutokset liikuntaharjoituksen aikana tai sen jälkeen voivat vaikuttaa kasvaimen kehittymiseen.

Valtakunnallisella PET-keskuksella tehdyssä väitöskirjakirjatutkimuksessa tutkittiin lyhyen ja pidemmän liikuntasuorituksen vaikutusta syöpäpotilaiden valkosolumääriin ja todettiin, että usean eri valkosolutyypin määrä kasvoi syöpäpotilaiden verenkierrossa liikunnan aikana.

Tutkimukseen osallistui yhteensä 15 lymfoomapotilasta ja 39 rintasyöpäpotilasta, jotka eivät olleet vielä aloittaneet syöpähoitojaan. Tutkimuksen aikana puolet heistä polkivat kuntopyörää 10 minuutin ajan ja puolet 30 minuutin ajan kohtuullisella ja itse valitsemallaan teholla. Potilaista otettiin verinäytteitä levossa ennen liikuntasuoritusta, liikunnan aikana sekä uudestaan levossa liikunnan jälkeen. Niistä analysoitiin monien eri valkosolutyyppien ja sytokiinien määriä. Sytokiinit ovat viestintämolekyylejä, joita esimerkiksi valkosolut tuottavat ja jotka vaikuttavat immuunijärjestelmän toimintaan.

Yhteistä rintasyöpä- ja lymfoomapotilaille huolimatta liikuntasuorituksen pituudesta oli se, että syöpäsoluja tappavien valkosolutyyppien, luonnollisten tappajasolujen ja tappaja-T-solujen määrä nousi verenkierrossa liikunnan aikana. Luonnolliset tappajasolut reagoivat liikuntaan kaikista tutkituista valkosoluista eniten. Lisäksi liikuntasuoritus nosti muutamien eri sytokiinien määrää verenkierrossa. Pian liikunnan lopettamisen jälkeen valkosolujen ja sytokiinien määrät kuitenkin tyypillisesti laskivat ennen liikuntaa vastaavalle tasolle.

– Tämän hetken tiedoilla emme tarkkaan tiedä, minne valkosolut kulkeutuvat liikunnan jälkeen, mutta niin sanotuissa prekliinisissä tutkimuksissa joidenkin valkosolujen on nähty siirtyvän kasvaimeen tappamaan syöpäsoluja. Liikunta siis saa aikaan valkosolujen uudelleenjakaantumista, millä voi olla positiivinen vaikutus syöpäpotilaalle, väitöskirjatutkija Tiia Koivula Turun yliopistosta kertoo.

Tutkimuksessa huomattiin, että melkein kaikki valkosolut reagoivat samalla lailla 10 ja 30 minuutin liikuntaan. Rintasyöpäpotilailla luonnollisten tappajasolujen määrä kuitenkin nousi verenkierrossa enemmän 30 minuutin liikunnan aikana verrattuna 10 minuutin liikuntaan. Joidenkin valkosolujen määrä nousi verenkierrossa sitä enemmän, mitä korkeampi esimerkiksi potilaan syke ja verenpaine olivat liikunnan aikana, eli mitä kovempitehoista liikunta oli etenkin 10 minuutin liikunnan suorittaneilla.

– On rohkaisevaa, että jo 10 minuutin liikunta voi saada aikaan maksimaalisen valkosolujen liikkeen syöpäpotilailla. Se tarkoittaa sitä, että jo näin lyhyetkin liikuntasuoritukset voivat mahdollisesti olla säännöllisinä syöpäpotilaille kannattavia. On hyvä kuitenkin muistaa, että parhaan hyödyn irti saamiseksi liikunnasta, kannattaa syöpäpotilaan liikkua yleisten liikuntasuositusten mukaisesti, Koivula toteaa.

Yksittäisen liikuntasuorituksen vaikutuksia immuunijärjestelmään on tutkittu jo aiemmin kattavasti terveillä ihmisillä, mutta ennen tätä väitöskirjatutkimusta vastaavia tietoja syöpäpotilailta ei ollut juurikaan saatavilla. Väitöskirja tuo lisää näyttöä liikunnan vaikutuksista syöpäpotilaisiin ja osoittaa, että yksittäinen liikuntasuoritus vaikuttaa verenkierron valkosolumääriin syöpäpotilailla samalla tavalla kuin aikaisemmat tutkimukset terveillä henkilöillä ovat osoittaneet. Lisätutkimusta tarvitaan siitä, kulkeutuvatko ihmisillä syöpäsoluja tappavat valkosolut liikunnan jälkeen syöpäkasvaimeen, ja hidastaako liikunta siten kasvaimen kasvua, kuten prekliinisissä malleissa.

***

FM Tiia Koivula esittää väitöskirjansa ”The effects of acute exercise on immune cells in patients with cancer” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 2.5.2025 klo 12.00 (TYKS T-sairaala, Johan Haartman -sali, Hämeentie 11, Turku).

Yleisön on mahdollista osallistua väitökseen myös etäyhteyden kautta.

Vastaväittäjänä toimii professori Satu Mustjoki (Helsingin yliopisto) ja kustoksena  professori Heikki Minn (Turun yliopisto ja Turun yliopistollinen keskussairaala). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on immunologia.

Väittelijän yhteystiedot: tmkoiv@utu.fi

Väitöskirja yliopiston julkaisuarkistossa

Väittelijän kuva

Luotu 24.04.2025 | Muokattu 24.04.2025