Suhteet Neuvostoliittoon rajoittivat Itämeren öljyonnettomuuksien uutisointia Suomessa (Väitös: komentaja evp, FM Erkki Sinivaara, 13.11.2020, yleinen historia)

Komentaja evp, FM Erkki Sinivaara selvitti Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan, millaista kuvaa media välitti suurelle yleisölle neuvostoliittolaisen tankkerin karilleajosta aiheutuneista öljyonnettomuuksista 1970–1980-lukujen vaihteessa. Tutkimuksessa selvisi, että uutisointi Itämeren öljypäästöistä paransi Suomen öljyvahinkojen torjuntavalmiuksia ja edesauttoi osaltaan suomalaisten ympäristötietoisuuden heräämistä. Sinivaaran tutkimus osoitti myös, kuinka Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus vaikutti onnettomuuden uutisointiin ja johti jopa Suomen puolueettomuuden kyseenalaistamiseen.

Historia on osoittanut Itämeren haasteellisuuden öljykuljetusten turvallisuudelle. Onnettomuusriskit realisoituivat vuosina 1979 ja 1987, kun neuvostoliittolainen tankkeri ”Antonio Gramsci” ajoi karille ensin Latvian, sitten Suomen rannikolla Porvoon majakan edustalla. Näissä kahdessa onnettomuudessa Itämereen valui yhteensä yli 7000 tonnia raakaöljyä. 

– Öljyntorjujien sietorajoja koettelivat erityisesti talviset olosuhteet, torjuntamateriaalin vähyys ja tiedonkulkuun liittyneet ongelmat. Vaikka Itämeren suojelusopimus oli allekirjoitettu jo vuonna 1974, öljypäästöjen aikaiset torjuntatyöt ja hapuilu osoittivat, että kylmän sodan aikana sopimuksen allekirjoittaneet maat eivät olleet sisäistäneet vastuutaan yhteisen meriympäristön suojelemiseksi, Sinivaara kertoo. 

Öljyongelma sai kansainvälisen luonteen öljyn ajelehdittua Neuvostoliiton, Ruotsin ja Suomen rannikolle. 

– Vuoden 1979 onnettomuudessa öljylautat ajelehtivat Ventspilsin öljysatamasta Latvian neuvostotasavallasta Itämerelle helmikuussa, saavuttivat Tukholman saariston huhtikuussa ja sen jälkeen Ahvenanmaan saariston toukokuussa. Vuonna 1987 karilleajo tapahtui puolestaan Porvoon Sköldvikin öljysatamaan johtavan meriväylän tuntumassa. Tuuli työnsi jään seassa olevan öljyn nyt vuorostaan Neuvostoliiton aluevesille. Öljyonnettomuuksien ylirajaisuus pakotti median arvioimaan kolmen valtion tuon aikaista öljyntorjuntavalmiutta ja öljyntorjunnan yhteistyökykyä, Sinivaara sanoo.

Sinivaaran sanomalehti-, radio- ja tv-uutisoinnin sekä viranomaisarkistojen aineistojen analyysiin pohjautuva tutkimus osoitti, että öljypäästöä koskevan tiedonkulun ongelmien ytimessä oli suomettuminen ja siihen liittyvä itsesensuuri, jonka lonkerot tunkeutuivat YYA-Suomen virkakoneistoon ja joukkoviestimiin. 

– Suomessa vallinneet yleiset syyt rajoittivat mediaa käsittelemästä Neuvostoliiton osuutta öljypäästöön – kritiikistä puhumattakaan. Suomen puolueettomuusasemaa oli varjeltava eikä sitä ollut aihetta sekoittaa öljyiseen ympäristövahinkoon tavalla, joka olisi voitu tulkita kritiikiksi Neuvostoliittoa kohtaan, Sinivaara toteaa.

Neuvostoliitolla oli YYA-Suomessa erityinen asemansa. Ruotsi sen sijaan syytti avoimesti neuvostoviranomaisia välinpitämättömyydestä öljypäästöön. 

– Ruotsissa öljypäästö kytkettiin myös Suomen ulkopolitiikkaan syyttämällä suomalaisia viranomaisia öljylauttojen salaamisesta Neuvostoliiton reaktioiden pelossa, Sinivaara sanoo.

Öljyntorjuntatoimien kehittämistä oli laiminlyöty vuosikymmeniä

Tankkeriliikenteen kasvua kiihdytti Suomen osalta ensimmäisen öljyjalostamon valmistuminen Naantaliin vuonna 1957. Toinen öljyjalostamo valmistui vuonna 1966 Porvoon Sköldvikiin ja sen IV-vaihe vuonna 1972. 

– Tankkialusliikenteen kasvusta huolimatta julkinen valta Suomessa ei kohdistanut riittävästi resursseja öljyntorjuntatoimien parantamiseen. Suomessa ei ollut toimivaa valtakunnallista torjuntaorganisaatiota ja kelvollisesta torjuntakalustosta oli jatkuvasti puutetta, Sinivaara kertoo.

Sinivaaran tutkimuksessa nousi näkyviin median keskeinen rooli Itämeren ympäristökeskustelussa.

– Media paljasti uutisoinnillaan öljyntorjunnan puutteet ja laiminlyönnit sekä öljyntorjuntaa koskevan lainsäädännön aukkokohdat. Median luoman kuvan perusteella Suomen öljyntorjuntavalmiudessa ja -kyvyssä oltiin vielä vuonna 1987 jokseenkin samojen ongelmien edessä kuin edellisen onnettomuuden aikana vuonna 1979, Sinivaara luonnehtii.

– Uutisoinnin ydinsanoman mukaan Suomen merialan viranomaiset eivät olleet vapaammasta mediaympäristöstä huolimatta oppineet ensimmäisen onnettomuuden jälkeen kovinkaan paljon siitä, miten median ja viranomaisten välinen yhteistoiminta tulisi rakentaa vakavissa ympäristövahingoissa, Sinivaara jatkaa.

Onnettomuudet paransivat vahinkojen torjuntakykyä ja kasvattivat suomalaisten ympäristötietoisuutta

Molemmat Antonio Gramscin öljypäästöt olivat Itämeren saastumista koskevassa ympäristöhistoriassa yksittäistapauksia, mutta onnettomuuksina niillä oli tutkimuksen mukaan merkittävä vaikutus öljyntorjunnan pitkässä kehityskaaressa ja ympäristötietoisuuden syntymisessä. 

– Viranomaiset saivat Antonio Gramscin onnettomuuksien aikoihin käyttöönsä avomeritorjuntaan kaksi öljyntorjunta-alusta ja muuta öljyntorjuntamateriaalia sekä alusten öljyvahinkoja varten luodun päivystysjärjestelmän. Oma ympäristöministeriö Suomeen perustettiin vihdoin vuonna 1983. Samana vuonna Suomi liittyi myös meriympäristön pilaantumisen ehkäisyä koskevaan kansainväliseen sopimukseen, Sinivaara kertoo. 

Väitöstutkimus nosti näkyviin suomalaisen median keskeisen roolin Itämeren ympäristökeskustelussa. Eri medioissa tuotiin näkyville niin ympäristötuhojen torjuntaan kuin lainsäädäntöönkin liittyviä puutteita.

– Tutkimukseni osoittaa, että Antonio Gramscin onnettomuusuutisoinnin kautta medialla oli merkittävä rooli suomalaisen ympäristötietoisuuden heräämisessä, Sinivaara summaa.

Erkki Sinivaara valmistui meriupseeriksi Merisotakoulusta vuonna 1975. Uransa alkupuolella hän palveli nuorempana upseerina sekä laivoilla että kouluttajana merivoimien eri joukko-osastoissa. 1980-luvun puolivälissä Sinivaara toimi miinalaiva Keihässalmen päällikkönä ja 1990-luvulla Saaristomeren laivaoston henkilöstöosaston päällikkönä. Sinivaara siirtyi reserviin vuonna 2004 Saaristomeren meripuolustusalueen Meripataljoonan komentajan tehtävästä. Viimeksi mainitussa tehtävässä Sinivaara oli mukana kantamassa vastuuta suomalaisesta öljyntorjuntavalmiudesta ja -kyvystä. 

***

Komentaja evp, FM Erkki Sinivaara esittää väitöskirjansa ”Ympäristövahinkouutinen Antonio Gramsci. Neuvostotankkerin öljypäästöt ja torjuntatoimet suomalaisessa mediassa vuosina 1979 ja 1987” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 13.11.2020 klo 12.00 (Turun yliopisto, Educarium, Edu 1 -luentosali, Assistentinkatu 5, Turku).

Vastaväittäjänä toimii museonjohtaja, FT Sami Louekari (Suomen maatalousmuseo Sarka) ja kustoksena professori Taina Syrjämaa (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on yleinen historia.

Koronavirustilanteen vuoksi väitöstilaisuuden yleisömäärä paikan päällä on korkeintaan 50 henkilöä. Tilaisuutta voi seurata etäyhteyksin.

Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus

> Väittelijän kuva 

> Väitöskirja on julkaistu sähköisenä

Luotu 09.11.2020 | Muokattu 09.11.2020