Tutkimus suosittaa luuston kunnon seulontaa naisille ennen lonkan sementitöntä tekonivelleikkausta (Väitös: MSc Sanaz Nazari Farsani, 23.10.2020, ortopedia ja traumatologia)

Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa tarkasteltiin lonkan sementittömän tekonivelen kiinnittymistä naispotilaiden luustoon. Tutkimustulokset vahvistavat, että biologisesti kiinnittyvä lonkan tekonivelen varsiosa vaatii hyvää luuainesta. Tutkimuksessa suositellaan luuston kunnon seulontaa kaikille vaihdevuodet ohittaneille naisille, joille suunnitellaan sementitöntä lonkan tekonivelleikkausta.

Sementitön lonkan tekonivelleikkaus perustuu implantin biologiseen kiinnittymiseen. Kantavan varsiosan luutuminen edellyttää, että implantti saadaan leikkauksessa tukevasti paikoilleen kuoriluuta vasten. 

– Tämän saavuttaminen voi olla vaikeaa naisilla, joille on kehittynyt vaihdevuosien jälkeen reisiluun kuoriluun ohentumista ja huokoistumista. Siksi potilaan luuston kunto tulisi selvittää ennen leikkausta. On myös arvioitava muita tekijöitä, jotka voivat lisätä varsiosan liikettä. Ennen leikkausta aloitettu luukatoa estävä lääkitys voi vahvistaa kuoriluuta ja näin parantaa varsiosan tukevuutta, kertoo Turun yliopistossa väittelevä Sanaz Nazari Farsani

Farsanin väitöskirjan satunnaistettuun kliiniseen potilastutkimukseen osallistui 65 lonkan nivelrikkoa sairastavaa naispotilasta, joiden keski-ikä oli 69 vuotta. Potilaille tehtiin sementitön lonkan tekonivelleikkaus. Ennen leikkausta aloitettiin denosumabi-luulääkitys, jonka tiedetään vahvistavan reisiluun kuoriluuta osteoporoosia sairastavilla naisilla. 

Potilaiden subjektiivista toipumista seurattiin kuvaavilla kyselykaavakkeilla ja myös objektiivisilla mittauksilla (kävelynopeus, kävelyaktiviteetti, luuntiheysmittaus, kuoriluun ultraäänimittaus ja luuaineenvaihdunnan merkkiaineet). Varsiosan kolmiulotteista liikettä seurattiin 3D-mallinnukseen perustuvalla radiostereometrisellä analyysillä. Menetelmän tarkkuus ja toistettavuus varmistettiin prekliinisessä kokeessa muoviluumalleilla.

Lääkehoito esti reisiluun yläosan paikallisen luukadon varsiosan ympärillä, mutta se ei vähentänyt varsiosan painumista ja kiertymistä. Liikettä tapahtui ensimmäisten kuukausien aikana leikkauksesta. Varsiosat luutuivat ja hoitoryhmien välillä ei ollut eroa kliinisessä toipumisessa. 

– Ennen leikkausta tehty ranteen kuoriluun paksuuden ultraäänimittaus ja luuntiheysmittaus auttoivat tunnistamaan kohtalaisen hyvin ne potilaat, joille kehittyi varsiosan yli kahden millimetrin painuminen leikkauksen jälkeen. Varsiosan kiertymisen suunta ja määrä heijastivat kävelyaktiivisuutta leikkauksen jälkeen, Farsani sanoo.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat aiempia tuloksia siitä, että biologisesti kiinnittyvä lonkan tekonivelen varsiosa vaatii hyvää luuainesta. Luulääkkeellä voidaan estää paikallista luukatoa, mutta luuresorption esto ei vähennä varsiosan alkuvaiheen liikettä. Luuston kunnon seulontaa suositellaan kaikille vaihdevuodet ohittaneille naisille, joille suunnitellaan sementitöntä lonkan tekonivelleikkausta.

***

MSc Sanaz Nazari Farsani esittää väitöskirjansa ”Radiostereometric analysis of initial femoral stem migrations in cementless total hip arthroplasty of postmenopausal women : Exploring contributing factors in initial femoral stem migration” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 23.10.2020 klo 12.00 (Turun yliopisto, Educarium, Edu 2 -luentosali, Assistentinkatu 5, Turku). Tilaisuutta voi seurata etäyhteyden avulla. Zoom-tapaamiseen liittyminen edellyttää salasanaa: RSA2020.

Vastaväittäjänä toimii professori Jukka Jurvelin (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori Hannu Aro (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on ortopedia ja traumatologia.

Koronavirustilanteen vuoksi väitöstilaisuuden yleisömäärä paikan päällä on korkeintaan 50 henkilöä.

Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus

Luotu 15.10.2020 | Muokattu 19.10.2020