Asiasana: viestintä

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Lääketieteen koulutus arvioitiin valtakunnallisesti

15.06.2018

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on toteuttanut lääketieteen peruskoulutuksen kansallisen arvioinnin vuosina 2016–2018. Arvioinnin tulosten perusteella Suomen viiden lääketieteellisen koulutusohjelman vahvuuksiin kuuluu jatkuvan parantamisen henki. Kaikkiin koulutusohjelmiin kuuluu harjoittelua yliopistosairaaloiden ulkopuolella ja yhteistyö perusterveydenhuollon kanssa toimii. Lääkärikoulutuksen sisältöjen yliopistokohtaista vaihtelua tulisi kuitenkin vähentää, sillä työympäristön muutokset edellyttävät yhteistä näkemystä tavoitteista ja tiiviimpää yhteistyötä.

Minna Stolt valittiin kansainvälisen jalkaterapeuttijärjestön hallitukseen

14.06.2018

Dosentti Minna Stolt Turun yliopiston hoitotieteen laitokselta on valittu kansainvälisen jalkaterapeuttijärjestön (International Federation of Podiatrists, FIP) hallitukseen Hong Kongissa järjestetyssä vuosikokouksessa. FIP edustaa jalkaterapia-alan yhdistyksiä maailmanlaajuisesti, ja sen toimintaa johtaa puheenjohtaja yhdessä hallituksen kanssa.

Lehdistö nosti Mannerheimin parrasvaloihin

11.06.2018

Turun yliopiston tutkijat selvittivät, miten uutisia on kopioitu Suomessa vuosina 1771–1920. Miljoonista sanomalehtien sivuista koostuva aineisto analysoitiin bioinformatiikasta ammennetulla menetelmällä.

​Marsalkka Mannerheim ojentaa Mannerheim-ristin kadetti Yrjö Keinoselle päämajassa syyskuussa 1942. Kuva: sot.virk. Sjöblom.

Professori Pirjo Nuutilalle vuoden 2018 Ray Kroc Scientific Award

08.06.2018

Turun yliopiston aineenvaihduntatutkimuksen professori Pirjo Nuutila on saanut vuoden 2018 Ray Kroc -palkinnon (Ray A. and Robert L. Kroc Lecture Award). Palkinto myönnetään vuosittain ansioituneelle diabetestutkijalle. Tunnustus jaettiin 29.5. Uppsalan yliopistossa, jossa Nuutila piti luennon otsikolla "Lessons from metabolic disorders and type 2 diabetes using imaging”.

Fonetiikalle uudet etälaboratoriot San Diegoon

08.06.2018

Turun yliopiston tulevaisuuden teknologioiden laitokselle siirtyneen fonetiikan oppiaineen Learning, Age & Bilingualism (LAB) -laboratorio on käynnistänyt kaksi merkittävää kansainvälistä laboratorioyhteistyötä Kaliforniassa Yhdysvalloissa.

​Päähän kiinnitettävät pienet elektrodit välittävät tietoa aivojen toiminnasta.