Asiasana: Ristimäki

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Tutkimukset paljastivat uutta tietoa 1100- ja 1200-lukujen haudoista – Ravattulan Ristimäellä arkkuja pehmustettiin karhuntaljoin ja höyhenpeittein

20.05.2021

Kaarinassa Ravattulan Ristimäellä sijaitsevan Suomen tähän asti vanhimman tunnetun kirkon ympäristöön on haudattu noin 400 vainajaa. Turun yliopiston arkeologian oppiaineen tutkimuksissa vuosina 2010–2016 kaivettiin kaikkiaan 61 ruumishautaa. Tuoreet laboratoriotutkimukset ovat paljastaneet haudoista arkeologisesti merkittäviä jäänteitä, jotka täydentävät kuvaa rautakauden ja keskiajan taitteen hautausrituaaleista Varsinais-Suomessa. 

Kaarinan Ravattulan Ristimäeltä löytyi kookkaan keskiaikaisen muistoristin perustus

05.03.2020

Suomen vanhimmalta tunnetulta kirkonpaikalta, Kaarinan Ravattulan Ristimäeltä, on kaivaustuloksiin perustuvissa tarkemmissa tutkimuksissa paljastunut ainutlaatuinen yksityiskohta, kookkaan keskiaikaisen muistoristin perustus. Turun yliopiston tutkijoiden mukaan ristin pystytys Ravattulaan jo 1200-luvulla kertoo katolisten tapojen nopeasta omaksumisesta Varsinais-Suomessa.

Kaarinan Ravattulasta löytyneet punaiset sukat ovat Suomen vanhimmat

19.12.2019

Osana Turun yliopiston arkeologian oppiaineen tutkimushanketta Suomen vanhimmalta tunnetulta kirkonpaikalta, Kaarinan Ravattulan Ristimäeltä, on hautalöytöjen laboratiivisissa tutkimuksissa saatu esiin Suomen vanhimpien kangassukkien jäänteet. Sukat tunnistettiin ruumishaudasta 41/2016, joka on kuulunut 160–165 cm pitkälle naiselle. Vainaja on haudattu 1100- ja 1200-lukujen vaihteessa Ravattulan kirkon viereen lauta-arkussa, käsivarret vyötärölle taivutettuina.

Valoisa keskiaika -kunniamaininta Ravattulan Ristimäki -hankkeelle

20.11.2017

Suomen keskiajan tutkimuksen seura Glossa ry on jakanut Valoisa keskiaika -kunniamainintaa jo viidentoista vuoden ajan. Kunniamaininnalla yhdistys haluaa kiittää yksilöä tai yhteisöä, joka on tieteellisellä toiminnallaan edistänyt keskiajan tuntemusta ja tutkimusta sekä esimerkillään innostanut uusia tahoja hakeutumaan keskiaikaa koskevan tiedon pariin. Vuoden 2017 palkinnon saa Ravattulan Ristimäki -tutkimushanke.