Asiasana: oikeustieteellinen tiedekunta

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Turun yliopistossa käynnistyy uusi, monitieteinen sosiaali- ja terveydenhuollon opetus

04.10.2018

Turun yliopiston Sosiaali- ja terveydenhuollon koulutus- ja tutkimuskeskus Sote-akatemia käynnistää uuden, monialaisen Uudistuvan sosiaali- ja terveydenhuollon perusteet -opintokokonaisuuden. Kokonaisuus toteutetaan ainutlaatuisen laajassa yhteistyössä yliopiston kaikkien tiedekuntien kesken. Opinnoissa pureudutaan uudistuvan sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksiin laajasti eri tieteenalojen näkökulmasta.

Johtajuuden sakkaaminen yhteisillä työpaikoilla lisää tapaturmien riskiä

24.09.2018

Puutteellinen vuorovaikutus on yksi syy yhteisillä työpaikoilla tapahtuviin vaaratilanteisiin, tapaturmiin ja kuolemantapauksiin, selviää Turun yliopiston ja Työterveyslaitoksen yhteisestä tutkimuksesta, jonka aineistona olivat yhteisösakkoon johtaneiden työturvallisuusrikostapausten tuomioasiakirjat.

Yhteinen työpaikka tarkoittaa työpaikkaa, jossa useampi työnantaja toimii yhdessä samanaikaisesti, esimerkiksi rakennustyömaalla.

Avajaiskarnevaaleissa palkittiin ansioituneita yliopistolaisia

04.09.2018

Vuoden opettajaksi valittiin ranskan kielen ja kääntämisen yliopisto-opettaja Outi Veivo ja vuoden opintojaksoksi oikeussosiologian erikoistumisjakso. Kunniamaininta myönnettiin kemian laitoksen opettajatuutoroinnin ohjausmallille. Vuoden kieliteko myönnettiin vararehtori Riitta Pyykölle.

​Avajaiskarnevaalia vietettiin Educariumin ja Publicumin viereisellä aukiolla auringonpaisteessa ja Sohon Torwien säestyksellä.

Turun yliopiston täydennyskoulutustarjonta

Tarjoamme yliopistotasoista ammatillista osaamista ja asiantuntijuutta kehittävää täydennyskoulutusta sekä räätälöityjä organisaatiokohtaisia koulutus- ja kehittämisohjelmia.