Lohikäärme, tiikeri ja krysanteemi -teos johdattaa Itä-Aasian yhteiskuntiin

08.10.2020

Turun yliopiston Itä-Aasian tutkijoiden kirjoittama Lohikäärme, tiikeri ja krysanteemi -teos vie lukijansa Kiinaan, Etelä-Koreaan, Pohjois-Koreaan ja Japaniin. Tarkastelussa on sekä historia että nykypäivän polttavimmat yhteiskunnalliset ja taloudelliset kysymykset.

Teoksen ensimmäinen painos julkaistiin 2011. Uudistetussa painoksessa yhteiskuntien nopea kehitys on päivitetty aina 2020-luvun alkuun asti.
Kirjassa käsitellään muun muassa nopeasti ikääntyvän väestön vaikutuksia Japaniin, Kiinan politiikan ja hallinnon erityispiirteitä ja sen globaalia roolia sekä Etelä- ja Pohjois-Korean yhteiskuntien erityispiirteitä.

Kirjassa käsitellään sekä yksittäisiä valtioita että niiden yhteistyötä. Se valottaa tämän yhden maailman dynaamisimman alueen keskinäisen yhteistyön ongelmakohtia, joita historialliset jännitteet edelleen vaikeuttavat.

– Nykyisessä maailmantilanteessa Aasian ja varsinkin Kiinan tuntemus on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin, toteaa professori Lauri Paltemaa Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksesta.  
 
Teoksen ovat kirjoittaneet Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen yliopisto-opettajat Silja Keva ja Annamari Konttinen, tohtoriopiskelija Kristian Kurki, professori Lauri Paltemaa ja dosentti Sungju Park-Kang. Keskus on Suomen ainoa Itä-Aasian nyky-yhteiskuntia yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta tutkiva akateeminen yksikkö.

Kirja on suunnattu erityisesti kansainvälisistä aiheista sekä Itä-Aasiasta kiinnostuneille. Se sopii erinomaisesti myös opintojaan aloittaville opiskelijoille.
Kirjan voi tilata Turun yliopiston UTUShopista ( https://utushop.utu.fi/ ) e-kirjana 10 euron hintaan ja pehmeäkantisena kirjana 15 eurolla.

Lisätietoja: Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen yliopisto-opettaja Silja Keva, 050 308 9243, silja.keva@utu.fi

 

Luotu 08.10.2020 | Muokattu 08.10.2020