Lotta Svärdin tyttötyö alkoi sisäpoliittisesti levottomaan aikaan 1930-luvun alussa. Pikkulotat olivat 8–16-vuotiaita tyttöjä, ja he siirtyivät 17-vuotiaina aikuisiin lottiin.
FL Heli Teittinen keskittyy tutkimuksessa aiemmin sivuun jääneisiin pikkulottiin väitöskirjassaan ”Hyviä ja uskollisia tyttöjä rakkaalle isänmaalle. Pikkulottaidentiteetin rakentaminen Lotta Svärd -järjestössä 1931–1944”.
– Lottajärjestö tietoisesti kasvatti heistä ihanteellisia jäseniä rakentamalla heidän identiteettiään sekä isänmaan että järjestönsä tulevaisuuden turvaksi, Teittinen kertoo tuloksistaan.
Naisten maapuolustusjärjestö Lotta Svärdin pikkulotat (vuodesta 1943 alkaen lottatytöt) olivat 8–16-vuotiaita tyttöjä, jotka siirtyivät 17-vuotiaina aikuisiin lottiin. Lotta Svärdiin kuului lähes 250 000 jäsentä, joista pikkulottia oli noin 50 000. Järjestö lakkautettiin marraskuussa 1944.
Lotta Svärdin tyttötyö alkoi sisäpoliittisesti levottomalla kaudella 1930-luvun alussa. Aloitteentekijänä oli keskusjohtokunnan puheenjohtaja Fanni Luukkonen, joka monen muun lottajohtajan tavoin piti tyttötyötä erittäin tärkeänä.
Lotta Svärdin tyttötyösihteeri Saara Forsius kehitti pikkulottien kasvatusta ja järjestön tyttötyötä merkittävästi. Lähtökohtana oli järjestön säännöissä mainittu tavoite kasvattaa pikkulottia rakastamaan uskontoa, kotia ja isänmaata.
Kasvatuksella rakennettiin ihanteellisen pikkulotan identiteettiä
Teittinen tarkastelee pikkulottien identiteettiä ja sen rakentamista kahdelta suunnalta: lottajärjestön kasvatustavoitteena ja tytöissä rakentuneena identiteettinä.
Tutkimus osoittaa, että lottajärjestön tietoisena tavoitteena oli ihanteellisen pikkulotan identiteetin rakentaminen, mikä oli tarpeen sekä maanpuolustuksellisesti että järjestön tulevan jäsenpohjan kannalta. Identiteettiä rakennettiin eri toimijoiden työn kautta.
– Lottajärjestö asetti pikkulotille vaatimuksia, joita nämä pyrkivät kuuliaisesti täyttämään. Aktiiviset lotta-opettajat olivat merkittäviä pikkulottien kasvattajia. Kodin ja koulun yhteistyö oli tärkeää, ja pikkulottien kautta oli mahdollista ulottaa maanpuolustushenkisyyttä myös niihin koteihin, joissa isänmaallisuus ja siihen kuuluvat arvot eivät olleet luontaisia. Myös lottajärjestön julkaisema aineisto oli tässä keskeisiä.
Sotavuosina ilmestyneissä pikkulottaromaaneissa tuotettiin ihanteellisen ja rohkean pikkulotan identiteettiä, joka tarjosi samastumisen mahdollisuuksia. Isänmaan historiaa opettamalla saatiin herätettyä ja vahvistettua maanpuolustustahtoa. Esimerkiksi kenraali Mannerheimin elämänvaiheisiin liittyvä oppikirja vahvisti sankarikuvastonsa kautta nuorten isänmaallisuutta ja loi aikakauteen sopivaa viholliskuvaa.
Teittisen tutkimuksessa tarkastellaan pikkulottien identiteetin rakentumista myös sisältä päin analysoimalla pikkulottien tuottamaa uskonnollista kirjeaineistoa.
– Pikkulotta-lehdelle lähettämissään kirjeissä tytöt ilmaisivat luottavansa Jumalaan ja uskoivat yhteisöllisyyden luomaan voimaan. Julkaistut tekstit vaikuttivat toisiin pikkulottiin. Kirjeissä ilmenevä voimakas uskonnollisuus vahvistaa kuvaa uhrautuvasta ja kaikkensa isänmaalleen antavasta pikkulotasta. Aatteeseensa sitoutuneet pikkulotat löysivät turvaa uskonnosta ja osoittivat myös voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta.
”Isänmaa se maailmas on peruspohja, siihen kaikki perustuupi elämämme ohja. Jumala, koti, isänmaa, kaikki, kaikki nämä saa, jokainen ken vaeltaa oikein elämän poluillaan.”
Tutkimustuloksia voi peilata myös nykyaikaan ja kasvaneeseen maanpuolustushenkisyyteen.
– Pikkulottien toiminta-aikana 1930-luvulla ja 1940-luvun alussa nuorisojärjestöt olivat kurinalaisia, johtajavetoisia ja esimerkiksi uskonnollisuutensa vuoksi varsin toisentyyppisiä kuin nykyaikana, mutta aatteeseen sitoutumista voi pitää yhteisenä piirteenä, Teittinen sanoo.
FL Heli Teittinen esittää väitöskirjansa ”Hyviä ja uskollisia tyttöjä rakkaalle isänmaalle. Pikkulottaidentiteetin rakentaminen Lotta Svärd -järjestössä 1931–1944” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 28.8.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Publicum, Mauno Koivisto -sali, Assistentinkatu 7, Turku). Vastaväittäjänä toimii professori Pia Olsson (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Kirsi Vainio-Korhonen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on Suomen historia.
