Keskiajantutkija Reima Välimäki oikaisee tuoreessa artikkelissaan virheellisen käsityksen saksalaisen inkvisition ajankohdasta. Löytö korostaa hyvin rahoitetun perustutkimuksen merkitystä.
Akatemiatutkija Reima Välimäen tutkimus oikaisee noin 150 vuotta vallinneen väärän käsityksen merkittävän saksalaisen harhaoppisuuden inkvisition ajankohdasta.
Artikkeli julkaistiin elokuun alussa arvostetussa Church History -aikakauskirjassa.
1390-luvulla inkvisiittori Petrus Zwicker kuulusteli ja tuomitsi yli 450 harhaoppista Stettinin kaupungissa (nyk. Szczecin) Pommerissa nykyisen Puolan alueella.
Stettinin inkvisitio oli osa laajempaa vainojen ja oikeudenkäyntien aaltoa, jossa katolista kirkkoa haastanut valdesilaisuus käytännössä tuhottiin Saksasta. Valdesilaisuuden kannattajat käännytettiin tai teloitettiin.
Aiemmassa tutkimuksessa inkvisition on katsottu olleen kaksivaiheinen ja ajoittuneen ensin marraskuusta 1392 maaliskuuhun 1393 ja sitten helmi–maaliskuussa 1394.
Nyt Välimäen tutkimus hylkää aiemman käsityksen 11 kuukauden tauon kuulusteluissa. Tutkija uudelleenajoittaa inkvisition marraskuun 1393 ja maaliskuun 1394 väliseen aikaan.
Stettinin inkvisition pöytäkirjojen tulkintaa on johtanut harhaan harmillinen väärinymmärrys.
Pöytäkirjat ajoitettiin väärin 1880-luvulla, ja vuonna 1975 tiivistetyn edition julkaissut Dietrich Kurze vahvisti ajoituksen. Suurin osa tutkijoista onkin käyttänyt vuoden 1975 editiota ja hyväksynyt sen ajoituksen.
– Alkuperäiset pöytäkirjat on kirjoitettu pahamaineisen huonolla käsialalla ja vaikeaselkoisilla lauseilla, Välimäki kertoo.
Pöytäkirjat on tunnettu 1500-luvulta lähtien. Ne ovat olleet modernin historiantutkimuksen kohteena 1870-luvulta alkaen.
Maanviljelijöiden ja naimattomien naisten kertomuksia
Notaarit kirjoittivat inkvisiittorin johtamista kuulusteluista pöytäkirjat. Niistä 195 on säilynyt nykypäivään asti.
– Kyseessä on äärimmäisen rikas ja harvinainen lähdekokonaisuus, jossa tavalliset maanviljelijät, piiat ja rengit, vanhat lesket ja naimattomat nuoret naiset kertovat elämästään ja uskostaan, toki inkvisiittorin painostamana, Välimäki kertoo.
Väärän ajoituksen syy on ymmärrettävä. Erittäin työekonomiset notaarit nimittäin tapasivat päivätä useimmat pöytäkirjat varsin epäselvästi. Vain kahdessa, maaliskuulle 1394 päivätyssä pöytäkirjassa on täydellinen päiväys.
Lisäksi pöytäkirjojen ajallinen järjestys sekoittui todennäköisesti jo keskiajalla. Alkuperäinen käsikirjoitus hajotettiin viimeistään keskiajan jälkeen.
Välimäki huomasi ajoituksen epäjohdonmukaisuuden tutkimusvierailullaan tsekkiläisessä Brnon Masaryk -yliopiston tutkimusryhmässä. Vierailu oli osa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusprojektia.
Välimäki oli jo aiemmin koonnut Stettinin inkvisitiopöytäkirjoista strukturoitua dataa yhteistyössä tsekkiläisryhmää johtavan David Zbíralin kanssa.
– Dataa käsitellessäni huomasin, ettei inkvisition vakiintunut ajoitus voi pitää paikkaansa, ja että sille on hyvin vähän perusteita alkuperäisissä pöytäkirjoissa.
Tekoäly ei auta, jos perusasiat eivät ole kunnossa
Parhaillaan Välimäki yhteistyökumppaneineen tutkii muun muassa sitä, haastoiko inkvisiittori syytettyjä oikeuteen aiempien kuulusteltavien ilmiantojen perusteella vai oliko prosessin takana jokin muu logiikka.
Tällaisessa oikeudenkäynnin sisäisen dynamiikan tilastollisessa tutkimuksessa pöytäkirjojen oikea ajoitus ja järjestys on ehdoton edellytys.
Välimäki korostaa myös pitkäkestoisen ja perustutkimukseen suunnatun Suomen Akatemian rahoituksen merkitystä ja sen mahdollistamaa tutkijavaihtoa. Pitkäjänteinen rahoitus antoi mahdollisuuden seurata johtolankaa julkaistuksi artikkeliksi asti.
– Oivallus syntyi intensiivisen työn kautta osana kunnianhimoista tutkimusryhmää. Se oli kuitenkin ennakoimaton löytö, ei projektisuunnitelmassa lupaamani tutkimustulos. Usein kiinnostavimmat löydöt ovat niitä, joita ei osaa ennalta aavistaa.
Välimäki haluaa ottaa kantaa myös viimeaikaiseen keskusteluun tekoälystä, jonka on ennusteltu vievän historiantutkijan työn.
Välimäen mukaan ajatus perustuu väärinymmärrykseen siitä, miten tekoälyä ja muita laskennallisia menetelmiä oikeassa historiantutkimuksessa käytetään.
– Mikään määrä tietokoneen louhimaa aineistoa ei tuota oikeita johtopäätöksiä, jos perusasiat kuten ajoitus ja paikkatieto eivät ole kunnossa. Tällaisen metadatan tuottaminen historialliseen aineistoon on kaikkea muuta kuin triviaali tehtävä, ja muuttuu sitä haastavammaksi, mitä vanhemmasta lähdeaineistosta on kyse.
