Turun syyskuu huipentuu Tieteen päiviin ja Tutkijoiden yöhön

23.09.2019

Turun Tieteen päivät ja Tutkijoiden yö kutsuvat kaikenikäisiä tieteen äärelle syyskuun viimeisenä perjantaina ja lauantaina. Perjantaina 27.9. kello 18.00 Turun tuomiokirkossa lähestytään tunteita neljän eri näkökulmasta sekä resonoidaan Tuomas Akvinolaisen seurassa. Lauantaina 28.9. kello 10—14 pääsee kuulemaan, kokemaan ja kokeilemaan tieteentekemistä Turun Vierailu- ja innovaatiokeskus Joessa.

Anu Tuominen ja joukko muita kemistejä tutustuttaa kävijät emäksillä ja hapoilla maalaamiseen.

Tieteen Päivät ja Tutkijoiden yö ovat muodostuneet Turussa perinteisiksi tiedetapahtumiksi, molemmat järjestetään nyt neljättä kertaa. Joka kerta ne myös uudistuvat.

– Sekä Tieteen päivät että Tutkijoiden yö ovat vuorovaikutuksellisia ja elämyksellisiä tapahtumia. Osallistujat pääsevät keskustelemaan tutkijoiden kanssa, kyselemään lisää ja esittämään omia ajatuksiaan, Turun yliopiston viestintäjohtaja Anne Paasi kertoo.

Åbo Akademin viestintäpäällikön Thurid Eriksson toteaa, että Tieteen päivien ja Tutkijoiden yön kaltaisia tiedetapahtumia kohtaan on olemassa suuri kiinnostus.

– Yksi yliopistojen tärkeimmistä tehtävistä on tuoda tiede kaikkien saataville ja ymmärrettäväksi. Ihmiset haluavat tietää, miten voimme tutkimuksen avulla etsiä ratkaisuja yhteiskunnallisiin ajankohtaisiin haasteisiin. Tieteen päivien ja Tutkijoiden yön avulla haluamme tavoittaa niin nuoret kuin vanhemmatkin tiedonjanoiset, Eriksson sanoo.

Tutkijoiden yö tuomiokirkossa

Perjantaina 27.9. kello 18 Turun tuomiokirkossa järjestettävän Tutkijoiden yön teemana ovat tänä vuonna tunteet.

– Järjestimme kaksi vuotta sitten Tutkijoiden yön ensimmäistä kertaa Turun tuomiokirkossa. Ympäristönä se luo aivan erityislaatuiset puitteet ja tunnelman tieteelliselle keskustelulle. Sekä yleisö että tutkijat pitivät tapahtumaa erittäin onnistuneena, Paasi muistelee.

Nyt tutkijapuheenvuoroissa mietitään tunteiden vaikutusta esimerkiksi aviopuolison valinnassa kautta historian sekä kuullaan, miten tunteiden evoluutio ohjaa meitä tiettyyn käyttäytymis- ja ajattelutapaan. Tai mitä tapahtuu, kun tunteet ja tieteellinen tieto ovat ristiriidassa.

Neljän puheenvuoron jälkeen kuulijat voivat valita, kenen neljästä tutkijasta kanssa haluavat keskustella lisää, vai haluavatko siirtyä kuulemaan lisää monitieteisestä, Tuomas Akvinolaisen liturgioihin pureutuneesta tutkimuksesta.

Tieteen päivät Joessa

Tieteen päivät järjestetään Turun Vierailu- ja innovaatiokeskus Joessa lauantaina 28.9. kello 10–14. Rohkeus-teemainen tapahtuma tarjoaa ohjelmaa kaikenikäisille.

Kello 10 alkaa 7–10-vuotiaille suunnattu luento hyönteisistä. Aikuisia ei Lasten yliopistolta tuttuun tapaan luennolle päästetä, he voivat sen ajan kuunnella tutkijapuheenvuoroa hyvästä unesta tai lähisuhdeväkivallasta tai tutustua toiminnallisiin pisteisiin Joen aulassa ja ylimmässä kerroksessa.

– Olemme saaneet tapahtumaan puhujaksi maailman suurimman teknologiapalkinnon Millennium Technology Prize 2018 -voittajan Tuomo Suntolan, joka on tunnettu erityisesti atomikerroskasvatuksen eli ALD:n keksijänä ja kehittäjänä. ALD on mahdollistanut elämämme älypuhelinten, tehokkaiden tietokoneiden ja sosiaalisen median keskellä. Tieteen päivillä Suntola kertoo, miten tiede ja tekniikka ovat ihmistä varten, Thurid Eriksson kertoo.

 

Nao kutsuu Tieteen päiville harjoittelemaan taichita

Toiminnallisissa pisteissä kävijät voivat löytää leikkijän luonteensa, tutustua arkeologisiin löytöihin tai tutustua kylmäfysiikkaan tai lähteä tutkimusmatkalle tuntemattomaan kurkistamalla mikroskoopin avulla solun ja organismin sisään. Päivien teeman mukaisesti rohkeutta on myös sukeltaa pimeän kupolin sisään katsomaan pimeässä hehkuvia leviä, halua tietää enemmän aivojen ja avaruuden salaisuuksista tai jutella Nao-robotin kanssa.

Molemmat tilaisuudet ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Tapahtumaan tulijat voivat pysäköidä autonsa maksutta Sirkkalan kasarmilla (osoite Kaivokatu 12) tai Turun yliopiston hammaslääketieteen laitosrakennuksen takana (Sirkkalankadun alkupää) oleville yliopiston henkilökunnan pysäköintialueille.

Tieteen päiviä tukevat Suomen Kulttuurirahasto ja Tieteen tiedotus.

Lisätietoja: Turun yliopiston viestintäjohtaja Anne Paasi, p. 040 735 4858, anne.paasi@utu.fi ja Åbo Akademin viestintäpäällikkö Thurid Eriksson, p. 0400 534430, thurid.eriksson@abo.fi sekä nettiosoitteesta www.utu.fi/tieteenpaivat

**

Kaikki Turun yliopiston tiedotteet: www.utu.fi/tiedotteet

Luotu 23.09.2019 | Muokattu 24.09.2019