Tutkimus paljastaa sodan vaikuttaneen 1800-luvun tuhkarokon leviämisreitteihin

Epidemioiden kulkuun vaikuttavat väestön määrän rinnalla liikkuminen, kauppareitit ja sodat, osoittaa Turun yliopistossa tehty tutkimus. Tuhkarokon esiintymistä 1700–1800-lukujen Suomessa selvittäneet tutkijat kehittivät tutkimuksen aikana uusia tilastomalleja historiallisen aineiston analysoimiseksi. Mallia voi käyttää myös muiden epidemia-aineistojen analyysiin.

Turun yliopiston erikoistutkija Tiia-Maria Pasanen, akatemiatutkija Jouni Helske ja erikoistutkija Tarmo Ketola tutkivat tuhkarokkokuolleisuutta esiteollisen ajan Suomessa, vuosina 1750–1850. Tuona aikana tapahtui myös suuria yhteiskunnallisia muutoksia: Suomi siirtyi 1809 Venäjän vaikutuspiiriin, pääkaupunki siirtyi Turusta Helsinkiin, kauppasuhteet ja -reitit muuttuivat ja ylipäätään ulkomaankauppa lisääntyi.

– Yhteiskunnan muuttuessa muuttuu myös tartuntatautien esiintyminen. Esimerkiksi vuonna 1809 käydyn Suomen sodan jälkeen tuhkarokon esiintymisalueet ja -voimakkuus muuttuivat sitä edeltävästä ajasta Suomen siirryttyä Ruotsin vaikutuspiiristä osaksi Venäjää, erikoistutkija Tiia-Maria Pasanen tutkimuksen lippulaiva INVESTistä kertoo.
Tutkijat analysoivat tautiepidemioita kirkonkirjoihin tallennettujen kuolinsyytietojen avulla.

– Vaikka Suomi siirtyi vuonna 1809 Venäjän vallan alle, kirjattiin kirkonkirjoihin kuolinsyyt entiseen tapaan myös uuden hallinnon alla. Tällainen hallinnollinen muuttumattomuus mahdollistaa eri aikakausien vertailun, erikoistutkija Tarmo Ketola Ihmisen monimuotoisuuden tutkimuksen huippuyksiköstä sanoo.

Pienestä väestömäärästä, modernin lääketieteen puuttumisesta ja erilaisista kirjanpito- ja tiedonsäilytyskäytänteistä johtuen aineiston tutkiminen vaatii tarkkuutta ja erityisiä analyysimenetelmiä. Lisäksi huomattava osa aineistosta myös puuttuu muun muassa tulipaloissa tuhoutuneiden kirkonkirjojen vuoksi.

Koska modernien aineistojen analysointiin kehitetyt tilastolliset mallit eivät sellaisenaan soveltuneet harvaan asutun maan seurakuntien pienten tapausmäärien aineistoon, tutkijat kehittivät uusia tilastollisia lähestymistapoja kuolleisuuden ajallisen ja paikallisen vaihtelun mallintamiseen.

Aineiston analyysissä pyrittiin löytämään ajanjaksoja, joissa samat osat maata olivat toistuvasti epidemian kourissa.

– Yhdistimme pitkittäisaineistojen analyysissä käytettyä piilo-Markovin mallia alueellisen riippuvuuden mallintamiseen. Tulosten perusteella vuosien 1750–1850 tuhkarokkoepidemiat voidaan kuvata viiden erilaisen, ajassa vaihtelevan maantieteellisen leviämismallin avulla, Pasanen ja akatemiatutkija Jouni Helske tutkimuksen lippulaiva INVESTistä kertovat. 

Yksi mielenkiintoisimmista havainnoista oli, että muutama vuosi Suomen sodan jälkeen tapahtui selkeä muutos epidemioiden esiintyvyydessä: epidemiakaudet yleistyivät ja tuhkarokon maantieteellisissä esiintymisalueissa tapahtui muutoksia tuhkarokon yleistyessä joillakin alueilla ja harvinaistuessa toisilla.

– Ihmisestä ihmiseen välittyvät taudit tarvitsevat riittävästi alttiita yksilöitä, jotka ovat sopivan ikäisiä eivätkä ole vielä immuuneja taudille. Pienissä asukastiheyksissä ja -määrissä taudille alttiiden määrä on taudin pysyvyyden osalta rajallinen. Siksi pienten populaatioiden, kuten silloisen Suomen, tautien esiintymistä määrittävät hyvin voimakkaasti juurikin yhteydet ulkomaailmaan ja niiden muutokset, Ketola toteaa.

Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Kulttuurirahasto, Emil Aaltosen säätiö ja Suomen Akatemia ja se on osa Pasasen Jyväskylän yliopistossa tekemää väitöskirjaa.

Tutkimus on julkaistu Journal of Applied Statistics -julkaisusarjassa.