Rahtikontteja satamassa, ilmakuva

Vuoden 2020 varustamobarometri julkaistu – varustamoala odottaa toipumista pandemian vaikutuksista

14.01.2021

Ensimmäisen kerran varustamobarometrin historiassa normaalit talouden vaihtelut joutuivat antamaan tilaa ulkopuoliselle tekijälle. Covid-19-pandemia näkyy varustamobarometrin aikasarjoissa syvänä pudotuksena. Talouden yleinen epävarmuus varjostaa edelleen varustamoalaa, mutta suunta näyttäisi olevan ylöspäin.

Edellinen barometri ennusti alavireisen suhdannekehityksen jatkumista vuodelle 2020. Tuolloin koronavirus oli vielä tuntematon ja edessä oli yllätyksellinen ja voimakas pudotus. Merikuljetusmarkkinoiden suhdanteita kuvaava saldoluku putosi toteutuneella kaudella -76 pisteeseen. Uudessa ennusteessa suhdanteiden odotetaan kääntyvän lievästi positiiviseksi. Prosenttilukujen erilaiset arviot molempiin suuntiin heijastelevat epävarmuutta tulevaisuudesta.

Puolet vastaajista arvioi, että kuljetuskysyntä oli toteutuneella 12 kuukauden kaudella jonkin verran huonompaa kuin edellisellä kaudella ja 13 prosenttia vastaajista arvioi kysynnän olleen huomattavasti heikompaa. Seuraavan 12 kuukauden ennuste on lievästi positiivinen, mutta arviot tilanteen kehittymisestä jakautuvat suurin piirtein tasan. Myös mielipiteet viennin ja tuonnin toipumisesta jakaantuvat. Barometrin perusteella tuonnin odotetaan elpyvän vientiä paremmin. 

Varustamoiden liikevaihdon ja kapasiteetin käyttöasteen kuvaajat noudattavat samaa linjaa. Varustamon liikevaihdon saldoluku on -52 ja ennusteen -6. Varustamobarometrin perusteella alalla on havaittavissa epävarmuutta tulevaisuudesta, mikä heijastuu esimerkiksi siinä, että varustamoilla ei ole aikeita hankkia lisää henkilöstöä Suomen lipun alle. Henkilöstö voi jopa vähentyä.

– Koronapandemia, rajojen sulkeminen ja liikenneyhteyksien katkeaminen ovat vaikuttaneet merenkulkuun ja lähes kaikkien varustamosektoreiden toimintaan merkittävästi vuoden 2020 aikana. Suurimmat vaikutukset ovat kohdistuneet matkustajaliikenteeseen, joka pysähtyi lähes kokonaan pandemian ja matkustusrajoitusten johdosta. Epidemian rajoittamiseen liittyvät toimet ja vaikeudet miehistön vaihdoissa ovat aiheuttaneet epävarmuutta rahtiliikenteeseen ympäri maailmaa, toteaa Tiina Tuurnala, Suomen Varustamot Ry:n toimitusjohtaja.

Merkittävin varustamojen kasvun este oli talouden yleinen epävarmuus, jonka mainitsi 71 prosenttia vastaajista. Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että epävarmuus heijastuu myös huonona hintakehityksenä. Noin puolet vastaajista mainitsi sekä kysynnän riittämättömyyden että Suomen lipun hinnan. Suomen lipun hinta on jälleen noussut merkittäväksi kasvun esteeksi, mutta merenkulkupolitiikka on arvioiden mukaan säilynyt suurin piirtein ennallaan. 

– Olemme tietoisia siitä vaikeasta tilanteesta, jossa merenkulku on. Varustamobarometrin mukaan ennusteet ovat pysyneet hyvin heikolla tasolla useimmissa tutkituissa teemoissa. Pahin ajateltavissa oleva skenaario pienen ja avoimen talouden kannalta ovat kiinni olevat rajat. Rokotukset on nyt aloitettu, mikä on hyvä kaikkien kannalta, sanoo Ahvenanmaan maakuntahallituksen elinkeino-osaston osastopäällikkö Linnéa Johansson.

Vaihtuvalla teemakysymyksellä selvitettiin pandemian vaikutuksia merikuljetuksiin ja varustamotoimintaan. Pitkällä tähtäimellä covid-19-pandemian seuraukset muuttavat varustamojen arvioiden mukaan Suomen meriliikenteen reitityksiä ja kuljetusmääriä jonkin verran teollisuuden ja kaupan monipuolistaessa hankintalähteitään. Lyhyellä tähtäimellä yksittäisten varustamoiden liikevaihto saattaa laskea. Uudessa tilanteessa monet varustamot varautuvat myös muuttamaan liiketoimintakonseptiaan tai strategiaansa. 

– Traficomissa on seurattu aktiivisesti koronan vaikutuksia merenkulkuun ja raportoitu tilanteesta valtionhallinnossa. Lisäksi Traficom on saanut hallitukselta uudeksi tehtäväksi myöntää varustamoille koronatukea 24,8 miljoonan euron edestä. Suomalaiselle yhteiskunnalle toimivat merenkulun yhteydet ovat äärimmäisen tärkeät, toteaa johtaja Pietari Pentinsaari Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.

Barometri kartoittaa vuosittain varustamoalan ylimmän johdon näkemyksiä merikuljetusten ja varustamoalan kehityksestä. Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä marraskuussa 2020. Kysely lähetettiin suomalaisten varustamojen lisäksi Suomen meriliikenteen kannalta oleellisille ulkomaisille varustamoille. Varustamobarometrin on tuottanut Turun yliopiston Brahea-keskuksen Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen yhteydessä toimivan Shortsea Promotion Centre Finland. Barometrin toimeksiantajina ovat Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Suomen Varustamot Ry sekä Ahvenanmaan maakuntahallitus.

Lisätietoa:

Pekka Sundberg, MMM, p. 0400 132 469, pekka.sundberg@utu.fi

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, johtaja Pietari Pentinsaari, p. 02 9534 5233, 
pietari.pentinsaari@traficom.fi 

Suomen Varustamot Ry, toimitusjohtaja Tiina Tuurnala, p. +358 40 547 6762, tiina.tuurnala@shipowners.fi 

Avdelningschef Linnéa Johansson, Ålands landskapsregering/ näringsavdelningen. tel. +358 18 25270, Linnea.Johansson@regeringen.ax 

Luotu 14.01.2021 | Muokattu 14.01.2021