Asiasana: varustamobarometri

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Vuoden 2022 varustamobarometri julkaistu – tulevaisuudennäkymät heikentyvät ja epävarmuus valtaa alaa

11.01.2023

Toteutunut kehitys on pysynyt vielä positiivisella tasolla, mutta tulevaisuuden odotuksia kuvaavat tunnusluvut viittaavat heikentyviin suhdannenäkymiin.  Edellisessä barometrissa ennakoitu positiivisempi ja normaalimpi tilanne ei näytä jatkuvan. Talouden epävarmuuden ohella merihenkilöstön palkkaamisen vaikeus näyttäytyy yhä selkeämmin tulevaisuuden haasteena. Ympäristösääntely ja vähähiilisyyden tavoittelu näkyy varustamoiden suunnitelmissa.

Vuoden 2021 varustamobarometri julkaistu – käänne parempaan suuntaan näkyvissä

19.01.2022

Merenkulkualan suhdanteet, kuljetuskysyntä ja hintakehitys nousivat vuoden 2021 varustamobarometrissa voimakkaasti ja nopeasti. Täytyy kuitenkin muistaa, että edellisenä vuonna covid-19-pandemia näkyi varustamobarometrin aikasarjoissa syvänä pudotuksena, josta nyt noustiin selkeästi ylöspäin. Myös tulevaisuuden odotukset ovat positiivisia. Toisaalta polttoaineen hinta ja vaikeus palkata merihenkilöstöä ovat yhä selkeämmin tulevaisuuden haasteita.

Vuoden 2020 varustamobarometri julkaistu – varustamoala odottaa toipumista pandemian vaikutuksista

14.01.2021

Ensimmäisen kerran varustamobarometrin historiassa normaalit talouden vaihtelut joutuivat antamaan tilaa ulkopuoliselle tekijälle. Covid-19-pandemia näkyy varustamobarometrin aikasarjoissa syvänä pudotuksena. Talouden yleinen epävarmuus varjostaa edelleen varustamoalaa, mutta suunta näyttäisi olevan ylöspäin.