Turun yliopisto sai Business Finlandilta Varsinais-Suomen suurimman rahoituspotin vuonna 2024.
Business Finland myönsi viime vuonna Varsinais-Suomeen rahoitusta tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatiotoimintaan yhteensä 31,1 miljoonaa euroa. Turun yliopisto sai Business Finlandilta rahoitusta 15 projektille yhteensä 5,7 miljoonaa euroa.
Business Finland rahoittaa korkeatasoista tutkimusta, johon yhdistyy näkemys kaupallisista tai yhteiskunnallisista hyödyntämismahdollisuuksista. Business Finland -rahoitusta voivat hakea tutkimusorganisaatioiden projektit, joiden tuloksia yritykset hyödyntävät ja jotka luovat edellytyksiä uudelle liiketoiminnalle ja kansainväliselle kasvulle.
– Business Finlandin rahoitusten merkitys tulee kasvamaan, sillä nykyinen hallitus kohdentaa niihin rahaa. Olemme Turun yliopistossa lisänneet systemaattisesti Business Finland -rahoitushakujen tukea tutkijoille, kertoo Turun yliopiston liiketoiminnan kehittämispäällikkö Anne Marjamäki.
Turun yliopisto sai viime vuonna Varsinais-Suomen suurimman summan Business Finland -rahoitusta. Rahoitusta myönnettiin kuudelle hankkeelle teknilliseen tiedekuntaan, neljälle Turun kauppakorkeakouluun, kolmelle lääketieteelliseen tiedekuntaan, kahdelle matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan ja yhdelle kasvatustieteiden tiedekuntaan.
– Valtakunnallisesti tarkasteltuna kärkisijoilla olivat Teknologian tutkimuskeskus VTT ja korkeakoulut, joilla on pitkä historia teknillisissä tieteissä. Teknillisen tiedekuntamme kasvun myötä uskomme kilpailevamme jatkossa Business Finland -rahoituksista enenevässä määrin, Marjamäki sanoo.
Marjamäki muistuttaa, että Business Finlandin Research to Business -rahoitus on ainoa suomalainen julkiselle sektorille suunnattu rahoitusinstrumentti, jolla voidaan kehittää tutkimuslähtöisiä innovaatioita kohti liiketoimintaa. Rahoituksella tuetaan keksintöjen ja innovaatioiden siirtymistä korkeakouluista yhteiskunnan ja talouden hyvinvoinnin edistämiseen.
– Olemme saaneet tätä rahoitusta vuosittain noin 2 miljoonaa euroa ja rahoitetuista hankkeista on vuosina 2012–2024 syntynyt 12 tutkimuslähtöistä startup-yritystä. Viime vuonna Business Finlandilta saamistamme rahoituksista Research to Business -rahoituksen osuus oli 1,8 miljoonaa euroa, Marjamäki kertoo.
Tutkimuksesta tukea opettajille ja oppijoille syvälliseen tiedon omaksumiseen
Kasvatustieteen professori Mirjamaija Mikkilä-Erdmann sai viime vuonna Business Finlandilta 700 000 euron Research to Business -rahoituksen kaksivuotiselle projektilleen, jossa tarjotaan opettajille ja eri ikäisille oppijoille työkaluja tutkivaan, kriittiseen ja monia lähteitä hyödyntävään oppimiseen.
– Ilmastonmuutoksen ja luontokadon kaltaisten ilmiöiden ymmärtäminen ja siihen pohjautuva toiminta edellyttävät taitoa hyödyntää kriittisesti eri lähteitä. Luotettavan ja olennaisen tiedon löytäminen ja ymmärtäminen on elintärkeää, mutta vaikeaa, koska internet, erityisesti sosiaalinen media ja tekoäly, tuottavat tarkoituksellisesti tai tahattomasti virheellistä ja syntetisoitua informaatiota, Mikkilä-Erdmann toteaa.
Rahoituksen saaneeseen Read2Learn-konseptiin kuuluu opetus- ja oppimateriaaleja, digialusta ja valmennusta. Modulaarinen ja skaalautuva konsepti soveltuu eri sisältöalueille, eri ikäisille ja eri oppimis- ja opetuskonteksteihin.
– Yhteiskuntien menestys ja globaalien kriisien ratkaisut riippuvat kansalaisten ymmärryksestä, taidoista ja sopeutumiskyvystä. Markkinoilla ei kuitenkaan vielä ole vastaavaa konseptia, joka pystyisi tukemaan opettajia ja eri ikäisiä oppijoita opiskelemaan tutkivan lukemisen taitoja ja moneen lähteeseen perustuvaa käsitteellistä oppimista turvallisesti ja vastuullisesti, Mikkilä-Erdmann sanoo.
Read2Learn-konsepti on suunniteltu harjoittamaan näitä taitoja. Konseptia on testattu opettajilla, opiskelijoilla ja oppilailla alakouluista lukioon sekä yliopistoissa ja ammattikorkeakoulussa.
– Business Finland -rahoitushaussa menestyminen edellyttää monitieteistä ja yhteen hiileen puhaltavaa tutkimusryhmää sekä liike-elämän tuntemusta. Turun yliopiston innovaatiopalveluiden antamalla tuella oli erittäin tärkeä rooli rahoituksen hakemisessa, Mikkilä-Erdmann kertoo.