Asiasana: Business Finland

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

PET-radiolääkkeiden kehitykseen merkittävä rahoitus

17.11.2021

Business Finland on myöntänyt 0.9 miljoonan euron rahoituksen Turun PET-keskuksen ja Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan yhteishankkeelle. Hanke kehittää menetelmiä muassa syövän kuvantamisessa käytettävien radiolääkkeiden valmistukseen ja edistää yksilöllisiä syöpähoitoja. Turun yliopiston osuus myönnetystä rahoituksesta on 0.55 miljoonaa euroa.

Kauppakorkeakoulu järjestää Suomen ensimmäisen yliopistotasoisen verkkokauppakurssin

02.12.2020

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin aineen 7.–11.12.2020 järjestämän kurssin tavoitteena on vastata verkkokaupan kasvun aiheuttamaan osaajapulaan, joka vaikuttaa kotimaisten toimijoiden kilpailukykyyn. Opintojakso toteutetaan yhteistyössä Business Finlandin Experience Commerce -ohjelman ja lukuisten yritysyhteistyökumppaneiden kanssa.

R2B-rahoitus vie tutkimuslähtöisiä keksintöjä kohti liiketoimintaa

08.10.2020

Turun yliopisto tukee tutkimuksen kaupallistamista tarjoamalla vakiintuneen prosessin Business Finlandin Research to Business (R2B) -rahoituksen hakemiseksi. Rahoituksen myötä Turun yliopiston projekteista on syntynyt seitsemän yritystä, joista yksi valittiin kesällä 2020 kansainvälisesti merkittävien spin off -yritysten listalle.