Johanna Ollila

Johanna Ollila: Suomalainen koulujärjestelmä on liikaa kiinni nykyajassa – miten tulevaisuustaitoja tulisi opettaa?

21.03.2022

Kouluissa täytyy keskittyä nykyistä enemmän universaalien tulevaisuustaitojen opettamiseen, jotta voimme rakentaa kestävää tulevaisuutta, kirjoittaa tutkimuspäällikkö Johanna Ollila. Mutta mitä ovat tulevaisuustaidot ja miten niitä voi opettaa?

Peruskoulujärjestelmä on suomalaisen yhteiskunnan kollektiivinen ylpeydenaihe ja kulmakivi. Sen yhtenä tehtävänä on kouluttaa oppilaista tulevaisuuden osaajia. 

Suomessa osaamisen ennakointityö on periaatteessa systemaattista ja valtakunnallisesti siitä vastaa ensisijaisesti Osaamisen ennakointifoorumi. Lisäksi nykytilanteeseen perustuvia ennusteita osaamistarpeista tehdään alueellisesti.

Haasteena kuitenkin on, että keskipitkän aikavälin ennakointityö on vähäistä. 

Perusvalmiuksia tuottavan koulutusjärjestelmän tavoitteet olisi tärkeä laatia pitkäjänteisesti. Tämän vuoden ekaluokkalainen on todennäköisesti työelämässä tai muuten aktiivinen 60 vuoden kuluttuakin. Koulutusjärjestelmän pitäisi siis pystyä luomaan pohja osaamisille, joita käytetään vielä 2080-luvulla. Miten oppilaiden tulevaisuustaitoja on mahdollista kehittää ja opettaa?

Mitä ovat tulevaisuustaidot?

Tulevien sukupolvien on osattava ratkaista sellaisia globaaleja ja paikallisia haasteita, jotka ovat vielä osin tuntemattomia. Toisaalta heillä on oltava kyky tarkastella kriittisesti nyky-yhteiskuntaa, mutta myös käsityksiä tulevaisuudesta. 

Keskiöön nousevat tulevaisuustaidot. Ne parantavat yksilöiden valmiutta kohdata erilaisia tulevaisuuksia, kykyä arvioida muiden oletuksia tulevaisuudesta, toimia millaisessa tulevaisuudessa tahansa sekä vaikuttaa osaltaan sen muotoutumiseen. Kyse ei siis ole ensisijaisesti varautumisesta vaan nimenomaan ennakoivasta suhtautumisesta tulevaisuuteen.

Tutkimusryhmämme mukaan tulevaisuustaidot koostuvat seuraavista tiedollisista, toiminnallisista ja emotionaalisista valmiuksista.

  1. Moninaisten tulevaisuuksien hahmottaminen: erilaisten mahdollisten tulevaisuuden tilojen kuvittelu ennakko-oletuksia ja loogista ajattelua haastaen.  
  2. Systeeminen ajattelu ja käsitys kompleksisuudesta: kyky tunnistaa erilaisten systeemien vaikutussuhteita ja säännönmukaisuuksia sekä niiden muutoksia.
  3. Aikakäsitysten tunnistaminen ja oman aikaperspektiivin laajentaminen: ymmärrys menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden keskinäisestä suhteesta ja kyky hahmottaa pitkällä aikavälillä tapahtuvaa muutosta. 
  4. Kriittinen ajattelu: taito arvioida menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta koskevia käsityksiä sekä niiden taustaoletuksia ja muodostumista.
  5. Luova ajattelu: mielikuvituksen käyttö omien tulevaisuutta koskevien ennakko-oletusten ja uskomusten ylittämisessä ja kuvittelun rajojen laajentaminen.
  6. Proaktiivinen ja vastuullinen toiminta: ymmärrys yksilöllisestä ja yhteisöllisestä vastuusta nykyhetkeen ja tulevaisuuteen liittyen, kyky perusteltujen arvovalintojen tekemiseen ja tulevaisuuteen vaikuttaminen toiminnalla. 
  7. Epävarmuuden hyväksyminen: taito suunnata ajattelua ja toimintaa avoimeen tulevaisuuteen ilman varmuutta niiden seurauksista.
  8. Itse- ja arvoreflektio sekä oman tulevaisuussuhteen tunnistaminen: kyky omien arvojen, oman maailmankuvan ja tulevaisuudenkuvan sekä tulevaisuutta koskevien tunteiden tunnistamiseen ja arviointiin.

Tulevaisuustaitoja voi opettaa

Tulevaisuustaitojen kehittyminen vaatii tulevaisuusoppimista ja tässä kouluilla on keskeinen rooli. 

Tulevaisuusnäkökulman sisällyttämistä opetus- ja kasvatustyöhön on Suomessa suunniteltu ja testattu laajamittaisesti ensimmäisen kerran jo 1990-luvulla. Oppilaitostoimijoiden organisatoriset ja yhteiskunnalliset valmiudet eivät vielä tuolloin riittäneet tuottamaan valtakunnallisesti pysyvää tulevaisuusopetuksen mallia. 

Kansallisella tasolla osaamisen ja koulutuksen ennakointi sekä tulevaisuusnäkökulman huomiointi opetussuunnitelma- ja kehitystyössä on jatkunut ja vahvistunut vuosien myötä, mutta jalkautuminen oppilaitoksiin on vasta aluillaan. 

Tulevaisuusoppimisen juurtumisen oppilaitoksiin tulisi tapahtua 1) retorisella, 2) institutionaalisella, 3) opettajien sekä 4) oppilaiden tasolla. 

Kahden ensimmäisen tason osalta muutos on jo osittain käynnissä. Muutos näkyy uusimmissa perus- ja toisen asteen opetussuunnitelmissa mainintoina tulevaisuustaidoista esimerkiksi eri oppiaineiden yhteydessä. Opettajien tulevaisuusajattelun kehittämisessä sekä menetelmien ja toimintamallien soveltamisessa Suomi on vasta lähtökuopissa: työtä tehdään yksittäisten aktiivisten opettajien ja oppilaitosten voimin. 

Tulevaisuusopetus poikkeaa perinteisten oppiaineiden lähestymistavasta siinä, ettei tarkastelukohdetta eli tulevaisuutta vielä ole olemassa eikä siitä ole saatavilla tietoa. Tulevaisuusoppimisessa tärkeää onkin abstraktin tulevaisuuden hahmottaminen konkreettisen kautta: tekemällä ja kokemalla, vuorovaikutuksessa muiden kanssa sekä luovuutta ja kriittisyyttä kehittämällä. Keinoina voidaan käyttää simulaatioita, pelejä ja taidelähtöisiä  menetelmiä. 

Yksilöllisiä tulevaisuusvalmiuksia on mahdollista kehittää luontevasti osana perus- ja toisen asteen koulutusta eri oppiaineisiin integroituna. Esimerkiksi systeemistä ajattelua, kuten keskinäisriippuvuuksia, mittakaavoja sekä vaikutusketjujen tunnistamista voidaan harjoitella luonnontieteiden, biologian ja maantiedon sekä matematiikan opetuksessa. 

Taito- ja taideaineissa kehittyvät luovuus sekä ei-lineaarinen ja kriittinen ajattelu, äidinkielen ja muiden kielten opetuksessa on mahdollista harjoittaa visionääristä ajattelua sekä tarkastella omia mielikuvia tulevaisuudesta. 

Toiminnallisten valmiuksien kehittäminen onnistuu yhteiskunnallisten aineiden ohella muissakin oppiaineissa esimerkiksi päätöksenteko- ja reflektiotaitoja vahvistamalla. Emotionaalisia valmiuksia on mahdollista harjaannuttaa oppilaan- ja opintojen ohjauksessa sekä psykologian, filosofian ja katsomusaineiden opetuksessa. 

Tulevaisuustaidoilla globaaliksi koulutuksen edelläkävijäksi?

Globaalin tason megatrendit luovat painetta muokata koulutusjärjestelmiä. Vallitseva narratiivi länsimaissa on kilpailullisuuden korostaminen ja lisääminen. 

Koulun toimintaa järjestetään uusliberalistisessa mallissa talouden ja kilpailun periaattein: osaamistavoitteita laaditaan ja osaamista arvioidaan vallitsevan kilpailukykykäsityksen näkökulmasta. 

Uusliberaali narratiivi on läsnä myös Suomessa, mutta kehitys on ollut kuitenkin hitaampaa kuin monessa muussa länsimaassa. Koulutuksella on pystytty tasaamaan lähtökohta-eroja ja tuottamaan maailmassa tarvittavia valmiuksia ja hyvinvointia. ‘Kilpailussa’ voi näköjään siis pärjätä myös määrittämällä säännöt itse. 

Parhaan koulutusjärjestelmän kehittämiseen ei löydy helposti kansainvälisiä malleja ja siksi vaaditaan kykyä uudistua omaehtoisesti. Viime vuosina myös muualla on herätty tulevaisuustaitojen merkitykseen ja niiden kehittämistä vaativat ainakin UNESCO, Maailman talousfoorumi ja Euroopan komissio.

Tällä hetkellä Suomi on ennakointityön osalta pienellä etumatkalla moniin maihin nähden ja se olisi syytä hyödyntää. Millainen edelläkävijä olisi maa, jossa tulevaisuustaidot olisivat perusvalmiuksia?

 

Artikkeli on julkaistu alun perin MustRead Akatemiassa

Luotu 21.03.2022 | Muokattu 10.08.2022