Tiedelinjalla aiheena ruoan valmistus ja monitieteinen ruokatutkimus – katso tallenne

07.05.2020

Tiedelinjalla puhuttiin tällä viikolla ruoan valmistuksesta, moniaistisesta ruokatutkimuksesta sekä ruokakulttuurista ja ruoan historiasta.

Herkulliseen ruokakokemukseen voi vaikuttaa monella tavalla. Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen (FFF) professori Anu Hopia on kiinnostunut ruuanvalmistuksen kemiasta, ravintolapiireissä puhuen molekyyligastronomiasta. Tiedelinjalla Hopia kertoi muun muassa siitä, millaisilla tieteellistä tietoa hyödyntävillä arkipäivän keinoilla voimme tehdä aina vain herkullisempaa ruokaa. 

Aistilan tutkija Terhi Pohjanheimo kertoi puolestaan ruokaan liittyvistä kuluttajatutkimuksista ja ruoan moniaistisesta kokemisesta. Ruokakulttuurin historiaan erikoistunut kansatieteilijä Marja Hartola tuo keskusteluun pidemmän ajan perspektiivin puhuen muun muassa keskiaikaisesta ruokakulttuurista ja siitä, miten entisaikojen ruokakulttuuri näkyy tänä päivänä keittiöissämme.

Katso tallenne uutisen alta tai Echo-palvelusta.

Seuraava Tiedelinja lähetetään keskiviikkona 13.5. klo 18 alkaen. Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan puutarhuri Simo Laine, tänä vuonna filosofian tohtoriksi ekologiasta väitellyt Jussi Lampinen sekä eläinmuseon museomestari Anssi Teräs kertovat, miten mahdollisimman monimuotoisen puutarhan voi luoda ja miksi se on tärkeää. Keskustelussa käsitellään niin kasvien kuin hyönteisten monimuotoisuutta puutarhassa.

Ennen iltaa voit lähettää kysymyksiä asiantuntijoiden vastattavaksi tapahtuman Facebook-sivuston kautta tai alla olevasta linkistä.

Luotu 07.05.2020 | Muokattu 07.05.2020