Turun yliopisto mukana kehittämässä rehtorien koulutusta Chilessä

07.02.2022

Yliopiston koulutusviennin puitteissa on solmittu merkittävä monivuotinen yhteistyösopimus chileläisen Plus Finlandin kanssa. Turun yliopiston normaalikoulun opettajat laativat ja vetävät Plus Finlandin valitsemille valmentajille koulutusohjelman, minkä jälkeen ohjelman mukaisesti koulutetut valmentajat jalkautuvat kouluttamaan chileläisiä rehtoreita paikallisiin kouluihin.

- Tämä uusi yhteistyö- ja lisenssimalli mahdollistaa osaamisemme ja koulutustemme skaalautuvuuden, kun paikallinen yhteistyötaho vastaa koulutuksista eikä meidän omien opettajien tarvitse osallistua paikan päällä kaikkiin asiakaskoulutuksiin, kertoo asiakasvastaava Ari Koski.

Plus Finland on chileläinen koulutusalan yritys, joka markkinoi Latinalaisessa Amerikassa suomalaista koulutusta ja osaamista ratkaisuna paikallisten organisaatioiden haasteisiin. Plus Finland tekee tiivistä yhteistyötä suomalaisten koulutusalan kumppaneiden kanssa, ja sillä on useampia tavaramerkillä suojattuja, suomalaiseen yhteistyötyöhön perustuvia koulutuskonsepteja. Yritys soveltaa suomalaisen koulutuksen ja koulujen osaamista paikallisiin oloihin muun muassa opetuksen ja oppimisen uusien menetelmien, digitalisaation, pelillistämisen ja kouluhyvinvoinnin aloilla.

Nyt solmittu sopimus on tehty alustavasti vuoden 2025 loppuun asti, ja se tarkoittaa tiivistä yhteistyötä koulutusohjelmien kehittämisessä ja toteutuksessa. Turun yliopistolla on koko yhteistyön ajan mahdollisuus auditoida ja seurata sen nimissä tehtävää koulutusten markkinointia, sisältöä ja toteutusta.

Vain meidän järjestämiin ”Train the Trainers” -koulutuksiin osallistuneet voivat toimia lisensoituina kouluttajina paikallisissa kouluissa ja vain heidän vetämiin koulutuksiin osallistuvat saavat todistuksen Turun yliopiston nimissä, kertoo Koski.

Kahden erilaisen maan koulukulttuurien kohtaamisesta syntyy uutta ajattelua ja uusia avauksia

Koulutuksen kymmenen työpajaa on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä Plus Finlandin kanssa. Mukana suunnittelussa ovat olleet Turun normaalikoulun luokanlehtorit Muusa Jyrkinen, Tuija Niemi ja Katrine Arbol-Lilleberg.

Koulutuksen suunnittelu on ollut mielenkiintoinen mahdollisuus pohtia pedagogista johtamista ja koulun kehittämistä. Koulutusvientikokonaisuuden työstäminen yhdessä kollegoiden kanssa on ollut antoisaa arkityön ohessa ja muistuttanut jälleen suomalaisen järjestelmän vahvuuksista. Kahden erilaisen maan koulukulttuurin välinen dialogi on myös tarjonnut uusia näköaloja, Jyrkinen, Niemi ja Arbol-Lilleberg pohtivat.

Turun normaalikoulun eli Norssin johtavalla rehtorilla Vesa Valkilalla on pitkä kokemus koulutusosaamisen viennistä ja toteuttamisesta maailmalla. Hän iloitsee myös tästä uudesta avauksesta, jonka myötä Turun Norssin osaamista ja kokemusta hyödynnetään rehtorikollegojen koulutuksessa Chilessä.

Suomalainen harjoittelukoulujärjestelmää mahdollistaa opetusta ja oppimista koskevan yliopistotutkimuksen testaamisen käytännön arjessa. Järjestelmä on kansainvälisesti uniikki ja herättää yhä enemmän kiinnostusta ja luottamusta suomalaiseen opettajakoulutukseen. Tämä sopimus on siitä yksi konkreettinen osoitus, toteaa Valkila.

Näemme tällaisessa lisenssimallissa valtavasti potentiaalia osaamisen ja koulutuksiemme maailmanlaajuiseen levitykseen. Saamme yhteistyöstä Plus Finlandin kanssa tästä arvokasta kokemusta, pohtii Valkila.

Katso video (en): Principal Vesa Valkila speaks about the strengths of the Finnish teacher training

 

Teksti: Kati Kaarlehto
Kuva: Suvi Harvisalo

Luotu 07.02.2022 | Muokattu 07.02.2022