Asiasana: Uutinen

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Eurooppalaisista opettajista KiVa-kouluttajia

20.01.2014

Kaikkiaan 39 opettajaa eri puolilta Eurooppaa osallistui KiVa Koulu -ohjelman koulutustapahtumaan Turun yliopistolla. Koulutuksen suoritettuaan opettajat voivat nyt ensi kertaa aloittaa itse KiVa-kouluttamisen kotimaissansa. KiVa Koulun tarkoituksena on vähentää peruskouluissa esiintyvää kiusaamista.

​Kurssin aikana opettajat pääsivät jakamaan kokemuksiaan ja ratkomaan koulukiusaamiseen liittyviä haasteita.

Turun yliopistolle yli kaksi miljoonaa euroa meriteollisuuden ja verkostojen tutkimukseen

17.01.2014

Kauppakorkeakoulu ja oikeustieteellinen tiedekunta ovat saaneet yli kahden miljoonan euron rahoituksen tammikuussa 2014 alkaneeseen viisivuotiseen FIMECC Oy:n REBUS-tutkimusohjelmaan. Turun yliopiston tutkimusryhmien tavoitteena on muun muassa vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn uudistamalla liiketoimintamalleja meriteollisuudessa ja yksinkertaistaa sopimusprosesseja liiketoimintaverkostoissa.

 

Aivovammojen tunnistamiseen haussa uusi työkalu

17.01.2014

Dosentti Olli Tenovuon koordinoima tutkijaryhmä etsii työkalua, jonka voidaan yhdistää eri tutkimusmenetelmin saadut aivovammasta kertovat aineistot. Työkalun antama tieto mahdollistaisi nykyistä yksilöllisemmän hoidon.

​Aivovammat ovat olleet pitkään yksi laiminlyödyimmistä lääketieteen aloista, vaikka se aiheuttaa vuosittain 1000 miljardin kustannukset. Dosentti Olli Tenovuon mukaan viimeiset viisi vuotta tutkimus on ollut erittäin vahvaa ja suunta on parempaan.