Elimistön opioidijärjestelmä säätelee ihmisen sosiaalista käyttäytymistä (Väitös: LL Sandra Manninen, 28.9.2019, psykiatria)
Kestävät sosiaaliset suhteet eli kiintymyssuhteet ovat merkittävä osa elämää. Niistä saatu mielihyvä auttaa monella tavalla yksilöä selviytymään paremmin elämän eteen tuomista haasteista ja vastoinkäymisistä. Elimistön oman opioidijärjestelmän on todettu liittyvän sosiaaliseen kanssakäymiseen mm. joillakin kädellisillä lajeilla sekä jyrsijöillä. Turun yliopistossa väittelevän Sandra Mannisen tutkimuksen perusteella ihmisen sosiaalisuus näyttää olevan samalla tavalla yhteydessä aivojen opioidijärjestelmän toimintaan ja aktiivisuuteen.
Teoria elimistön omien opioidien ja sosiaalisen kanssakäymisen yhteydestä perustuu siihen, että eläinkokeissa kehon ulkoisilla, synteettisillä opioideilla, kuten morfiinilla, on pystytty lamaamaan kiinnostusta lajitovereita kohtaan sekä lievittämään eroahdistusta tärkeistä lajikumppaneista, kuten emosta. Toisaalta aineella, jolla on vastakkainen vaikutus opioidireseptoreihin, on saatu aikaan kasvanut tarve sosiaaliselle yhteydelle, kuten koskettamiselle ja lähelle hakeutumiselle.
Sandra Manninen selvitti väitöskirjassaan aivokuvantamisen keinoin, onko vastaavaa yhteyttä opioidijärjestelmän ja sosiaalisuuden välillä havaittavissa myös ihmisillä. Tutkimus antaa uutta tietoa myös aivojen rakenteiden yhteydestä niiden neuromolekulaaritasoihin.
Nauraminen toimii sosiaalisena liimana
Nauraminen on universaali ihmisten sosiaalisen kommunikaation muoto, ja sen tiedetään ilmenevän herkemmin ryhmässä kuin yksin, olevan tarttuvaa ja lieventävän mm. stressiä. Ihmiset myös eroavat toisistaan nauruherkkyyden sekä huumoritajun suhteen. Varsinaista aivomekanismia nauramisen taustalla ei kuitenkaan vielä tunneta kovin hyvin.
Mannisen tutkimusta varten mitattiin 12 tervettä miestä positroniemissiotomografialla (PET) nauramisen ja neutraalin tilanteen jälkeen. Tuloksena oli, että nauraminen yhdessä läheisten ystävien kanssa lisäsi endorfiinien vapautumista koehenkilöiden aivoissa verrattuna normaalitilanteeseen. Tulos antaa selvän viitteen siitä, että nauraminen nostaa elimistön omaa mielihyvähormonitasoa aivoissa. Tämän perusteella nauraminen ei pelkästään tunnu hyvältä, vaan myös aktivoi aivojen palkitsemisjärjestelmää. Lisäksi ns. nauruherkkyys oli yhteydessä aivojen myy-opioidireseptoritasoihin: mitä herkemmin henkilö nauroi, sitä enemmän hänellä oli myy-opioidireseptoreja neutraalissa tilanteessa.
– Tämän voisi yleistää siten, että nauraminen on neurobiologisesti palkitsevaa ja saa meidät nauttimaan toistemme läheisyydestä. Toisaalta anhedonia eli mielihyvän puute sekä kykenemättömyys iloita mm. nauramalla liittyvät useisiin mielenterveydenhäiriöihin, etenkin vaikea-asteiseen masennukseen. Kykenemättömyys spontaaniin nauruun voisi kertoa siis myös neurobiologisen järjestelmän lamaantumisesta, vaikkakaan sitä ei tässä varsinaisesti tutkittu, Manninen kertoo.
Tutkimuksen perusteella, psykiatrisesta näkökulmasta, nauruherkkyys voisi siis heijastella ihmisen kokonaishyvinvointia ja kertoa samalla aivojen opioidijärjestelmän aktiivisuudesta. Täten arvio nauruherkkyydestä on itseasiassa tärkeä työkalu mm. arvioitaessa psyykkisesti sairasta ihmistä ja suunniteltaessa tälle yksilöllisesti kohdennettuja hoitomuotoja.
Kiintymyskäyttäytymisen erot yhteydessä yksilöllisiin eroihin opioidijärjestelmän toiminnassa
Kiintymyssuhdetaidot vaikuttavat merkittävästi elämänlaatuun, laadultaan pitkät ja kestävät siteet jopa yksilön eliniänodotteeseen. Toisaalta tärkeän sosiaalisen siteen katkeaminen myös tuntuu kivuliaalta. Osana väitöstutkimustaan Manninen osoitti, että 50 terveen vapaaehtoisen aivojen opioidireseptoritiheys oli yhteydessä aikuisen kiintymyssuhdetyyppiin. Turvallisesti kiintyneillä oli enemmän aivojen myy-opioidireseptoreita (MOR) normaalitilassa, kuin turvattomasti kiintyneillä. MOR:t osallistuvat mm. kivunlievityksen lisäksi myös keskushermoston mielihyvän säätelyyn.
– Tulokset antavat yhdenlaisen neurobiologisen selitysmallin sille, miksi ihmiset eroavat kiintymyskäyttäytymiseltään sekä sosiaalisilta vuorovaikutustaidoiltaan toisistaan. Tulokset myös kaventavat eroja psyykkisen ja fyysisen kipukokemuksen välillä, koska fyysisen kiputuntemuksen tiedetään kulkevan saman järjestelmän kautta. Tämä voi lisäksi olla yhtenä selitysmallina sille, miksi ns. turvattomasti kiintyneillä henkilöillä on suurentunut riski mm. opioidi-riippuvuuden kehittämiselle, Manninen kertoo.
– Ymmärrettäessä paremmin neurobiologiaa kiintymyssuhdehäiriöiden taustalla, voidaan saada parempi käsitys ihmisen kokonaistilanteesta ja täten pystystään kohdentamaan hoitomuotoja tehokkaammin. Tulokset vahvistavat opioidien merkitystä ihmisen kiintymyskäyttäytymisen säätelijänä, Manninen korostaa.
Aivojen rakenteen ja neuromolekulaarisen toiminnan välillä löytyi yhteys
Manninen tutki väitöskirjassaan myös yli 300 koehenkilön aivojen harmaan aineen tiheyttä ja sen yhteyttä aivojen reseptori- ja neurotransportteritasoihin. Tutkimus tehtiin kolmella eri merkkiaineella, jotka sitoutuvat dopamiini-, serotoniini- ja opioidijärjestelmiin. Kaikilla merkkiaineilla saatiin selvä yhteys harmaan aineen tiheyden kanssa usealla eri aivoalueella, jotka osallistuvat myös sosiaalisuuden ja tunteiden säätelyyn. Mitä enemmän aivoissa oli harmaata ainetta, sitä enemmän oli myös reseptoreja tai neurotransporttereita tutkituilla aivoalueilla.
– Tiedetään, että ihmisen kiintymyssuhdetyyppi on yhteydessä aivojen rakenteeseen käyttäytymistä ohjaavilla aivoalueilla. Tutkimuksen tulos viittaa siihen, että myös rakenteen ja neuromolekulaarisen kapasiteetin välinen yksilöllinen yhteys samoilla alueilla on olemassa, eikä selity pelkästään esim. ihmisen iällä tai sukupuolella, Manninen summaa.
Tulos antaa merkittävää tietoa PET-kuvantamisen tärkeydestä yhdessä rakenteellisen magneettikuvantamisen kanssa, kun halutaan selvitellä täsmällisesti aivojen rakennetta ja toimintaa sekä niiden yhteyttä neurotieteellisissä koeasetelmissa.
***
LL Sandra Manninen esittää väitöskirjansa Endogenous Opioid System and Human Sociability julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 28.9.2019 klo 12.00 (Turun yliopisto, Medisiina D, Alhopuro auditorio, Kiinamyllynkatu 10, Turku).
Vastaväittäjänä toimii dosentti Mikko Peltola (Tampereen yliopisto) ja kustoksena apulaisprofessori Lauri Nummenmaa (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on psykiatria.
Väittelijän yhteystiedot: 0408428500, mmbost@utu.fi
