Väittelijä löysi uusia valkosoluliikennettä ja vasta-aineiden kulkua sääteleviä mekanismeja (Väitös: FM Ruth Fair-Mäkelä, 23.10.2020, lääketieteellinen mikrobiologia ja immunologia)

FM Ruth Fair-Mäkelä löysi Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan uusia tapoja, joilla imusolmukkeen lymfaendoteelisolut säätelevät valkosolujen ja vasta-aineiden kulkua imusolmukkeeseen. Tutkimuksen tulokset lisäävät tietoa siitä, miten imusolmuke säätelee siihen kohdistuvaa liikennettä solutasolla ja antavat uusia mahdollisuuksia muun muassa terapeuttisten vasta-aineiden hyödyntämiseen.

Imusolmukkeet ovat puolustusjärjestelmämme tärkeitä keskuksia, sillä niissä tunnistetaan elimistölle vieraita taudinaiheuttajia ja käynnistetään taudinaiheuttajien tuhoamiseen johtavia tapahtumia. Imusolmukkeen sisäpintaa verhoavat lymfaattiset endoteelisolut, jotka olivat Ruth Fair-Mäkelän väitöstutkimuksen keskeinen tutkimuskohde.

– Lymfaattiset endoteelisolut ovat kuin imusolmukkeen seinämän tapettia, ja niitä esiintyy kaikilla imusolmukkeen sisäpinnoilla. Solut eivät kuitenkaan ole vain koristeita, vaan ne säätelevät aktiivisesti valkosolujen eli puolustussolujen liikennettä imusolmukkeessa, Fair-Mäkelä taustoittaa.

Lymfaattiset endoteelisolut toimivat liikenteenohjaajina

Valkosolut matkustavat imusolmukkeeseen imuteitä pitkin esimerkiksi iholta. Jotta solut pääsevät imusolmukkeeseen ja sieltä pois, niiden pitää ylittää lymfaattisten endoteelisolujen muodostama rajapinta. Myös syöpäsolut voivat kulkea imusuonia pitkin muodostaessaan etäpesäkkeitä ympäri kehoa.

– Syövät lähettävät usein etäpesäkkeitä imusolmukkeisiin. Imusolmukkeet ovat siten merkittävä tutkimuskohde myös syövän kannalta. Tarvitsemme kuitenkin ensin lisää tietoa siitä, miten imusolmukkeeseen suuntautuvaa liikennettä säädellään normaalisti, Fair-Mäkelä kertoo. 

Lymfaattiset endoteelisolut ilmentävät erilaisia molekyylejä imusolmukkeen eri osissa. Väitöstutkimuksessaan Fair-Mäkelä selvitti kahden niissä ilmenevän proteiinin, Msr1:n ja Robo4:n merkitystä valkosoluliikenteen säätelyssä. Msr1 ja Robo4 -proteiinit välittävät valkosolujen tarttumista imusolmukkeen rakenteisiin ja säätelevät imusolmukkeen valkosoluliikennettä.

Vasta-aineet kulkevat imusolmukkeeseen lymfaattisten endoteelisolujen avulla

Yksi imusolmukkeen tehtävistä on suodattaa imusuonia pitkin kulkevaa imunestettä. Imusolmukkeessa toimivat suodatusjärjestelmät päättävät, mihin eri kokoiset aineet ohjataan. Tähän asti on ajateltu, että imunesteessä olevat vasta-aineet eivät pääse imusolmukkeen sisäosiin.

– Tutkimuksessamme huomasimme yllättäen, että ihon alle annostellut vasta-aineet pääsevät välittömästi imusolmukkeeseen imunesteen mukana ja niitä voidaan käyttää valkosolujen aktivoimiseen tai vaimentamiseen, Fair-Mäkelä kertoo. 

Lymfaattiset endoteelisolut ovat tämänkin ilmiön takana. Ne ottavat aktiivisesti vasta-aineita sisäänsä ja vapauttavat ne valkosoluille imusolmukkeen sisällä. Vasta-aineet voivat sitten tarttua valkosoluihin ja saada aikaan erilaisia tapahtumia.

Vasta-aineiden pääsy imusolmukkeeseen on merkittävä löydös, sillä se antaa mahdollisuuksia paikallisille vasta-ainevälitteisille hoidoille.

– Löydöstemme perusteella ihon alle annostellut immuunipuolustusta aktivoivat vasta-aineet voisivat käynnistää imusolmukkeessa paikallisesti sellaisia reaktioita, joita tavoitellaan muun muassa rokotteiden apuaineilla, Fair-Mäkelä visioi.

***

FM Ruth Fair-Mäkelä esittää väitöskirjansa ”Lymphatic endothelial cells regulate traffic in lymph nodes” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 23.10.2020 klo 12.00 (Turun yliopisto, Medisiina C, Osmo Järvi -luentosali, Kiinamyllynkatu 10, Turku). Tilaisuutta on mahdollista seurata etäyhteyden avulla

Vastaväittäjänä toimii professori Burkhard Ludewig (Medical Research Center, Kantonsspital St. Gallen, Sveitsi) ja kustoksena professori, akateemikko Sirpa Jalkanen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on lääketieteellinen mikrobiologia ja immunologia.

Koronavirustilanteen vuoksi väitöstilaisuuden yleisömäärä paikan päällä on korkeintaan 50 henkilöä. 

Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus

Väittelijän yhteystiedot: +358 29 450 4388, rufair@utu.fi

Väittelijän kuva 

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä UTUPubissa.

Luotu 15.10.2020 | Muokattu 20.10.2020