Asiasana: tietotekniikan laitos

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Avaruusrekka toi pienoissatelliitit Turkuun

11.10.2017

Turun yliopistolle kurvasi viime perjantaina lokakuun 6. päivänä suomalaista satelliittiosaamista esittelevä Avaruusrekka, jossa nähtiin myös kaksoiskappale Aalto-1-pienoissatelliitista sekä turkulaisten suunnittelemasta RADMON-säteilymonitorista.

Turun yliopiston tutkijoille KAUTE-säätiön rahoitusta digitalisaation tutkimukseen

12.01.2017

Kaupallisten ja teknillisten tieteiden tukisäätiö KAUTE on myöntänyt 30 000 euron tutkimusapurahan Turun yliopiston tutkijalle KTT Joni Salmiselle tutkimusaiheeseen ”Algoritmien valta. Neutraalius ja puolueellisuus koneellisessa päätöksenteossa”. Lisäksi säätiö myönsi 10 000 euron apurahan KM, FM Einari Kurviselle, jonka tutkimusaihe ”Matematiikan adaptiivinen sähköinen opintopolku” keräsi eniten ääniä yleisöäänestyksessä.

Tutkijoiden ja suomalaisten paikkatietoyritysten yhteistyö tukee Tansanian liiketoiminnan kehittymistä

21.12.2016

Tansania tarjoaa suomalaisille paikkatietoyrityksille mahdollisuuden kansainvälistyä ja luoda uudenlaisia palveluja. Samalla yritykset vievät Tansaniaan kestävää liiketoimintaa ja tukevat paikallisen yritystoimintakulttuurin kehittymistä. Turun yliopisto on mukana hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää uusia paikkatieto- ja ICT teknologiaan liittyviä liiketoimintaratkaisuja kehittyvien maiden markkinoille.

Turun yliopiston asiantuntijoilta eurooppalainen sulautettujen järjestelmien MOOC-kurssi

05.12.2016

Turun yliopiston yliopistonlehtori Juha Plosila ja tohtorikoulutettavat Farhoud Hosseinpour ja Syed Rameez Kakakhel ovat luoneet eurooppalaiseen koulutustarjontaan MOOC-kurssin sulautettujen järjestelmien verkkoliitettävyydestä ja turvallisuudesta. Kuusiviikkoisen kurssin voi suorittaa netissä maksutta.

Informaatioteknologian laitoksella työskentelevän Juha Plosilan ja kahden tohtorikoulutettavan kurssi leviää ympäri Eurooppaa.

Turun yliopiston asema digitaalisten ihmistieteiden keskittymänä vahvistuu

17.11.2015

Suomen Akatemia myönsi marraskuussa merkittävän rahoituksen Turun yliopiston kolmelle monitieteiselle hankkeelle uudessa digitaaliset ihmistieteet -akatemiaohjelmassa. Hankkeissa monitieteisyys avaa tutkijoille kokonaan uusia ovia. Yksi näistä hankkeista yhdistää kulttuurihistoriaa ja bioinformatiikkaa voidakseen sukeltaa massiiviseen digitoituun historialliseen lehdistöaineistoon. Hankkeessa yritetään vastata kysymykseen miten Suomesta tuli Suomi selvittämällä aatteiden evoluutiota julkisessa keskustelussa.