Humanistinen ympäristötutkimus on tarkastellut punkkeja kulttuurisesta ja historiantutkimuksen näkökulmasta. Miten puutiaiset on ymmärretty Suomessa 1800-luvulta tähän päivään, entä kuinka media on vaikuttanut suomalaisten puutiaiskäsityksiin?
1900-luvun alussa ei vielä tiedetty punkkien levittävän ihmisiin tarttuvia tauteja.
Vasta 1950-luvulla ymmärrettiin, että punkit levittävät puutiaisaivokuumetta. Tosin tuolloin sen kuviteltiin rajoittuvan Ahvenanmaan Kumlingen saarelle, jonka mukaan se nimettiin. Tauti sai eksoottisen maineen.
1980-luvulla tajuttiin, että punkit levittävät myös borrelioosia. Mediassa alkoi näkyä raflaavia otsikoita, joissa varoiteltiin punkeista kaikkialla Suomessa.
Alarmistinen sävy selittyy osin sillä, että vastauksia ei vielä ollut. Lääkäritkään eivät osanneet selittää asiaa, koska tietoa puutiaisten levittämistä taudeista ei yksinkertaisesti ollut yhtä paljon kuin nykyään.
– Sittemmin tutkimuksen kautta on opittu antamaan vinkkejä suojautumisesta ja rokotteista, sanoo dosentti Otto Latva.
Latva on erikoistunut kulttuuriseen eläin- ja kasvitutkimukseen sekä ympäristöhistoriaan. Hän on tutkinut, miten puutiaiset on ymmärretty Suomessa 1800-luvulta tähän päivään ja miten media on vaikuttanut suomalaisten puutiaiskäsityksiin.
Ihmiset, punkit ja ympäristönmuutos -tutkimuksessa suomalaisesta lehdistöstä löytyi tuhatkunta mainintaa puutiaisesta 1800-luvun lopulla alkaneella sadan vuoden jaksolta.
Tutkimuksen on mahdollistanut Kansalliskirjaston tekemä aineistojen digitointi. Vanhoja suomalaisia sanomalehtiä voi tutkia digitaalisesti, ja niistä voi myös tehdä sanahakuja.
– Tämänkaltainen tutkimus olisi aiemmin ollut käytännössä mahdotonta, Latva sanoo.
Punkki ei kasva puussa
Aikaisemmin kyllä tiedettiin, että punkit sairastuttavat karjaa.
1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkupuolella karjaa kuoli puutiaisten levittämään punatautiin, Latva kertoo. Asia muuttui, kun metsälaitumilta siirryttiin parsinavettoihin.
Puutiaisista on liikkunut myös virheellistä tietoa.
Ennen ajateltiin esimerkiksi, että punkit asuvat leppäpuissa. Lapsia varoiteltiinkin puista tippuvista puutiaisista. Virheellinen tieto kumottiin lehdistössä jo 1970-luvulla, mutta se toistui sitkeästi vielä 90-luvulla, Latva kertoo.
Virheellisestä tiedosta johtuu myös puutiaisen nimi, jonka alussa on puu. Sama toistuu myös viron kielessä.
Sanontoja ja kansanuskoa
Punkki on ollut kauan osa suomalaista yhteiskuntaa ja kertomusperinnettä, Latva toteaa. Suomen kielessä on ollut paljon punkkiaiheisia sanontoja.
Esimerkiksi pakkasen on voitu sanoa pureutuvan kuin puutiainen.
– Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä esiintyy tuolloin käytetty vertaus. Ylenpalttisesti syövä tai juova ihminen vetää itsensä täyteen ”kuin puutiainen verta”.
Punkkeihin liitettiin 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussakin erilaisia uskomuksia ja enteitä. Yhden uskomuksen mukaan pellava kasvaa sille korkeudelle, jolle punkki on puraissut nuorta neitoa.
1970-luvulla sanonnat alkoivat vähitellen karista ihmisten kielenkäytöstä. Syynä on kenties se, että punkit ja niiden välittämät taudit on alettu nähdä vaarallisina, eikä niistä tee enää mieli kevyesti sanailla. Ihmisten suhde eri lajeihin voi muuttua nopeastikin, ja näin on käynyt myös punkin suhteen.
– Punkkien kanssa on eletty vuosisatoja, mutta vasta viime vuosikymmeninä ne on määritelty vaarallisemmiksi. Se kertoo tiedon lisääntymisestä.
Aineistosta löytyi muun muassa lääkäripalstalle kirjoittaneen huolestuneen äidin teksti 1990-luvun alusta. Hän kysyi, pitäisikö lapselta löytyneestä punkista huolestua – ennenhän kaikilla maaseudun ihmisillä oli punkkeja.
Nykyään sanotaan usein punkin olevan Suomen luonnon vaarallisin eläin. Punkkien vaarallisuutta ei käy kiistäminen, mutta Latvan mukaan on kiinnostavaa, miten vaihtelevasti eri lajeihin suhtaudutaan. 1990-luvulla pohdittiin, levittävätkö koirat puutiaisia, Latva kertoo.
– Se kirvoitti väkeviä vastakommentteja, mikä kertoo siitä, että koira on suomalaisessa kulttuurissa aika pyhässä roolissa. Valkohäntäpeuraa sen sijaan voidaan syyttää niin paljon kuin halutaan.
Miten tutkija itse suhtautuu punkkeihin?
– En halua, että punkit tulevat iholle, mutta en pelkääkään niitä. Tutkimus osoittaa, että punkit ovat osa Suomen luontoa, ei siitä päästä eroon. Niillä on oma ekologinen lokeronsa.
Suomen Akatemia rahoitti Humans and Ticks in the Anthropocene (HUTI) -tukimushanketta vuosina 2020–2024. Sitä johtivat Turun yliopiston dosentti Tuomas Räsänen ja Åbo Akademin dosentti, yliopistonlehtori Laura Hollsten. Mukana olivat myös Turun yliopiston professori Taina Syrjämaa ja tutkijatohtori Suvi Rytty sekä Åbo Akademin tutkijoita.
Teksti: Rosa Lampela
Kuvat: Hanna Oksanen
