Väestötutkimuksen professori Linnea Karlsson on tutkimuksessaan tarkastellut varhaisten kokemusten vaikutusta myöhempään kehitykseemme. Tieteellisen uteliaisuuden rinnalla on alusta alkaen kulkenut halu auttaa lapsia ja perheitä myös yhteiskunnan tasolla.
Kun professori Linnea Karlsson aloitti lääketieteen opinnot, hän ei arvannut päätyvänsä tutkijaksi – saati vuosikymmenten mittaisen väestötutkimuksen johtoon.
Karlsson oli erikoistumassa aikuispsykiatriaan, ja tie tutkimuksen pariin aukesi sattumalta 1990-luvun lopulla, kun hän työskenteli kesälääkärinä psykiatrian osastolla. Kandien kliinistä työtä ohjannut nuorisopsykiatrian professori (emeritus) Mauri Marttunen ehdotti hänelle osallistumista nuorisopsykiatrian tutkimushankkeeseen.
Karlsson kieltäytyi ehdotuksesta.
Seuraavien kuukausien aikana hän huomasi kuitenkin palaavansa miettimään tutkimusta, ja puolen vuoden päästä hän otti Marttuseen yhteyttä. Alun perin omasta erikoistumisalasta hieman sivuun mennyt tutkimus sytytti lopulta kipinän nuorisopsykiatriaan ja johti väitöskirjaan masennuksen esiintyvyydestä nuorilla.
Tuntui, että apu tulee liian myöhään.
Siemen kiinnostukseen nuorisopsykiatriaan oli kuitenkin istutettu jo työssä sairaalalla.
– Kliinisessä työssä huomasin, että monet potilaiden ongelmat juontuivat varhaisemmista elämänvaiheista. Tuntui, että apu tulee liian myöhään, Karlsson muistelee.
Halu tarkastella ongelmien juurisyitä nousi Karlssonille yhä tärkeämmäksi, kun hän kohtasi työssään aikuispotilaita, jotka olivat sairastaneet koko aikuisikänsä, jopa murrosiästä lähtien.
– Halusin nähdä, miten näille kehityspoluille päädytään. Ja voisiko ihmisiä auttaa paremmin, jos ongelmiin voitaisiin puuttua aikaisemmin.
FinnBrain-hanke tarkastelee varhaisten kokemusten vaikutusta
Nykyisin Karlsson tunnetaan ennen kaikkea FinnBrain-syntymäkohorttitutkimuksesta, jonka vastuullisena johtajana hän on toiminut viime kesästä lähtien. Yhdessä professori (emeritus) Hasse Karlssonin kanssa 15 vuotta sitten perustettu tutkimus seuraa tuhansia lapsia ja heidän perheitään Turun seudulla ja selvittää, miten ympäristö ja perimä vaikuttavat lasten ja nuorten kehitykseen sekä psyykkiseen ja somaattiseen terveyteen.
Varhainen stressi ei yksin ratkaise ihmisen kohtaloa, mutta se voi ohjata kehitystä.
Erityisenä kiinnostuksen kohteena tutkijoilla on se, miten biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat yhdessä kehitykseemme. Tavoitteena on nostaa psykososiaaliset riski- ja suojatekijät kansanterveyden muokkaajina yleiseen tietoisuuteen perinteisten riskitekijöiden rinnalle.
Tutkimuksen keskeisiä löydöksiä on ollut, että raskaudenaikaisella stressillä on itsenäinen, joskin melko pieni, vaikutus lapsen myöhempään kehitykseen ja terveyteen.
– Varhainen stressi ei yksin ratkaise ihmisen kohtaloa, mutta se voi ohjata kehitystä suuntaan tai toiseen. Suojaavilla tekijöillä, kuten turvallisella vuorovaikutuksella ja ennakoitavalla kasvuympäristöllä, on kuitenkin myös valtava merkitys.
Kiinnostus ihmisen varhaisimpien kokemusten vaikutukseen näkyi myös Karlssonin uralla. Nuorisopsykiatrian erikoistumisen jälkeen hän päätti erikoistua myös lastenpsykiatriaan.
– Aloin kokea, että nuorisopsykiatrian näkökulma oli yksinään melko kapea; se kattaa vain noin ikävuodet 13–18. Halusin nähdä, mitä tapahtui ennen sitä.
Vanhempien tukeminen ensiarvoisen tärkeää
FinnBrain-tutkimushankkeen alettua vuonna 2010 keskiöön ovat nousseet myös vanhemmat.
– Tuolloin oli jo näyttöä siitä, että vanhempien raskaudenaikaisella terveydellä ja hyvinvoinnilla on merkitystä lapsen fyysiselle terveydelle. Vaikutukset lapsen psyykkiseen terveyteen ovat olleet uudempia löydöksiä.
Niin on myös vaikutusten laajuus: löydökset ovat paljastaneet, että raskaudenaikainen stressi voi heijastua esimerkiksi lapsen atooppisiin sairauksiin, aivojen kehitykseen tai jopa sydän- ja verisuoniterveyteen.
Lasten terveydestä ja hyvinvoinnista puhuttaessa tulisikin tutkijan mukaan huomioida myös vanhempien hyvinvointi: auttamalla heitä ajoissa voitaisiin auttaa myös lapsia.
– Jos odottavan vanhemman mielenterveyttä ei tueta, sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia koko perheelle.
Odottavalla vanhemmalla ei tarkoiteta pelkästään raskaana olevaa äitiä: uusimmissa tutkimuksissa on osoitettu, että isän lapsuudenaikainen kaltoinkohtelu voi vaikuttaa lapsen kehitykseen. Yksi mahdollinen mekanismi tälle on sukusoluissa tapahtuvat epigeneettiset muutokset.
Monien yllättävien löytöjen taustasyyt ovat vielä hämärän peitossa. Tulevaisuudessa Karlsson näkeekin tärkeäksi mekanismien tutkimuksen.
– Tiedämme nyt, että lapsen kehityksen ja terveyden ohjelmoituminen alkaa jo raskausaikana. Seuraavaksi täytyisi selvittää tämän taustalla olevia tarkempia mekanismeja.
Monitieteisyydellä kokonaiskuvaa
FinnBrain-hankkeessa monitieteisyys on avainsana. Tutkijat tarkastelevat lasten kehitystä niin psykologian, aivotutkimuksen, mikrobiologian kuin ympäristöterveydenkin näkökulmista.
Karlsson näkee roolinsa pitkälti samanlaisena: verkostojen ja eri tieteenalojen välisten siltojen rakentajana. Erityisesti häntä inspiroi niin sanottujen kovien tieteiden ja yhteiskunnallisten teemojen yhdistäminen.
Ihmisten välinen yhteys on tärkeää.
– En ole minkään yksittäisen kapean alan spesialisti, mutta voin auttaa rakentamaan kokonaiskuvaa. Jollakin täytyy olla myös se isompi kuva.
Tutkimus jatkuu, ja tulevaisuuden tutkimuskysymykset vievät yhä monitieteisemmälle kentälle, esimerkiksi kohti ympäristötekijöiden ja mielenterveyden rajapintoja. Muun muassa kemikaalien ja saasteiden yhteisvaikutus psyykkisen kuormituksen kanssa on Karlssonin mukaan vielä monin tavoin tutkimaton alue.
Uusien tutkimuskysymysten lisäksi Karlssonia motivoi yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Tutkimus ei ole hänelle vain tieteellistä uteliaisuutta, vaan myös yhteiskunnallinen tehtävä. Hän on osallistunut asiantuntijana ministeriöiden ja järjestöjen työhön ja pyrkinyt viemään tutkimuksesta kumpuavaa viestiä päättäjille.
Viesti on selvä: perheiden mielenterveyteen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.
– Ei riitä, että toteamme, että vanhemmat ovat uupuneita. Taustalla olevia syitä pitäisi tarkastella myös lääketieteellisestä näkökulmasta, ja tarjota näyttöön perustuvaa hoitoa.
Hänen mukaansa perheiden avuksi tarvitaan sekä parempaa psykiatrian resursointia että vahvempia arjen turvaverkkoja.
– Digiloikan lisäksi haluaisin, että puhuttaisiin läsnäololoikasta. Ihmisten välinen yhteys on tärkeää sekä vanhemmille että lapsille, Karlsson kiteyttää.
Teksti: Lotta Junnila
Kuvat: Hanna Oksanen
