Aitoja makuja -yritystilastoon on koottu tuoreimmat tiedot Suomen ruokasektorista

01.12.2020

Valtakunnallinen Ruokasektorin koordinaatiohanke ja maakunnalliset elintarvikealan kehittäjät kokosivat vuonna 2020 yhteistyössä maakunnittaisen Aitoja makuja -yritystilaston. Uuden tilaston mukaan Suomessa on 2 893 jalostavaa elintarvikeyritystä, joista 388 jalostaa myös luomua. 

Suomen elintarvikeyritysten lukumäärä on pysynyt suunnilleen samana, kun lukuja verrataan edelliseen tilastoon vuodelta 2017. Tänä vuonna kerättiin myös ensimmäisen kerran tietoa luomua jalostavista yrityksistä, eli sellaisista yrityksistä, joiden kaikki tuotteet ovat luomua tai luomutuotteet ovat osa yrityksen toimintaa. Tilastoon kuuluvien jalostavien elintarvikeyritysten toiminta on liikevaihdoltaan vähintään 10 000 euroa vuodessa. 

– Elintarvikealalla merkittävässä roolissa ovat pienet elintarvikeyritykset, jotka työllistävät alle kymmenen henkilöä. Tähän ryhmään kuuluu kaikista yrityksistä noin 2 370 yritystä eli 82 prosenttia. Luomua jalostavista yrityksistä noin kaksi kolmasosaa työllistää alle kymmenen henkilöä, hankkeen projektipäällikkö Päivi Töyli kertoo. 

Jalostavat elintarvikeyritykset paikantuvat tilaston perusteella selvästi väestökeskittymiin, sillä Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Satakunnassa, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa on kaikissa yli 200 yritystä. 

Jalostuksen toimialat vaihtelevat maakunnittain

Toimialoittain tarkasteltuna leipomoalalla toimii kolmannes yrityksistä, eli yhteensä 949 yritystä. Seuraavaksi yleisimpiä aloja ovat muiden elintarvikkeiden jalostus (480), vihannesten sekä marjojen ja hedelmien jalostus (436), sekä teurastus ja lihanjalostus (367).

– Monissa maakunnissa on suhteellisesti enemmän jonkin tietyn alan yrityksiä, kuten Pohjois-Karjalassa leipomoita, Lapissa teurastus- ja lihanjalostusyrityksiä sekä Etelä-Karjalassa vihannesten sekä marjojen ja hedelmien jalostusyrityksiä. Kokonaisuudessaan jalostustoiminta maakunnissa on hyvin monipuolista ja pienten yritysten liiketoiminta pohjaa usein paikallisen kysyntään, Töyli kertoo.

Maakuntakohtaisista erityispiirteistä antavat lisätietoa Aitoja makuja -aluetoimijat.

> Tutustu yritystilastoihin hankkeen sivuilla

Lisätietoa:

Luotu 01.12.2020 | Muokattu 01.12.2020