ENTRY-hanke vahvistaa ikääntyneiden parissa työskentelevien hoitajien työhyvinvointia ja urapolkuja

07.09.2022

Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen uudessa hankkeessa tutkitaan, miten lisätä uransa alussa olevien hoitotyöntekijöiden urapolkuja ikääntyneiden hoitoon. ENTRY-hankkeessa selvitetään, voidaanko työhyvinvointitekijöillä edistää uravalintaa ikääntyneiden hoitoon. Kaksivuotista projektia rahoittaa Työsuojelurahasto.

Ikääntyneiden hoitotyön ammattilaisista, heidän jaksamisestaan ja työoloista käydään parhaillaan huolestunutta keskustelua. Alalle tarvitaan veto- ja pitovoimaa, jotta nykyistä useampien valmistuvien lähi- ja sairaanhoitajien urapolut johtaisivat ikääntyneiden hoitotyöhön ja että alalla jo olevat pysyisivät valitsemallaan uralla.

– Lähtökohta ei ole helppo. Tiedämme niin päivittäisten uutisten kuin tutkitun tiedon perusteella, että ikääntyneiden hoitotyö ei tällä hetkellä houkuttele. Tilanne on sama myös kansainvälisesti, ENTRY-hankkeen vastuullinen johtaja, yliopisto-opettaja Sanna Koskinen kertoo.

Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen hiljattain päättyneessä hankkeessa Professional Competence in Nursing (ProCompNurse) selvisi, että kiinnostus ikääntyneiden hoitotyöhön on heikkoa Suomen lisäksi myös muualla Euroopassa.

– Suomessa vain kuusi prosenttia valmistuvista sairaanhoitajaopiskelijoista näki uransa olevan ikääntyneiden palveluissa, samoin Espanjassa. Saksassa kiinnostus oli tätäkin vähäisempää, alle kahden prosentin luokkaa, Koskinen avaa.

Uudessa hankkeessa vahvistetaan hoitoalan urapolkuja ikääntyneiden hoitoon

Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen uudessa kaksivuotisessa Hyvinvoivasti ikääntyneiden palveluissa – Hoitotyöntekijöiden työuravalinnan edistäminen työhyvinvoinnin keinoin (ENTRY) -tutkimushankkeessa aletaan tutkia, miten lisätä uransa alussa olevien hoitotyöntekijöiden urapolkuja ikääntyneiden hoitoon. Hankkeessa selvitetään, voidaanko työhyvinvointitekijöillä edistää uravalintaa ikääntyneiden hoitoon.

ENTRY-hankkeessa tunnistetaan ja analysoidaan ikääntyneiden hoidon uravalinta- ja työhyvinvointitekijöitä kokoamalla yhteen aikaisempi tutkimustieto sekä keräämällä kansallinen kyselyaineisto lähi- ja sairaanhoitajilta.

Lisäksi tutkimuksessa selvitetään haastatteluilla uravalinnan ja työhyvinvoinnin kannalta keskeisten toimijoiden – ikääntyneiden palveluiden, hoitotyön koulutuksen ja työterveyshuollon – nykyisiä hyviä käytänteitä sekä uusia keinoja.

– Näiden pohjalta luomme hoitotyöntekijöiden työhyvin­vointia vahvistavan ja työuria ikääntyneiden palveluihin suuntaavan ja siellä pysymistä edistävän konkreettisen toimin­takehyksen hyvinvointialueiden käyttöön. Lopuksi ikääntyneiden palvelujen johtajat arvioivat toimintakehyksen käytettävyyttä, Sanna Koskinen kertoo.

Koulutuksesta työelämään siirtyvät ja siellä hetken aikaa olleet hoitotyöntekijät tulee erityisesti huomioida, sillä heillä on usein alanvaihtoaikeita. Yksi keskeisin syy näihin aikeisiin on roolin muutos opiskelijasta ammattilaiseksi ja sitä kautta muun muassa vastuun lisääntyminen todellisuudessa, mikä kuormittaa henkisesti. Heikot työolot voivat jouduttaa edelleen ikääntyneiden hoidosta, ja jopa kokonaan hoitotyöstä pois lähtemistä. Tutkittua tietoa on kuitenkin vähän uransa ikääntyneiden hoidossa aloittaneiden hoitotyöntekijöiden työhyvinvoinnista.

– Kun tiedetään, miten kovasti ikääntyneiden palveluihin tarvitaan lisää työntekijöitä, on tarpeen kohdistaa tukea uusille, juuri alalle tulleille ammattilaisille, Koskinen sanoo.

Hyvinvointialueet ja järjestöt mukana edistämässä ikääntyneiden parissa työskentelevien hyvinvointia

ENTRY-hankkeessa huomio kohdistetaan erityisesti organisatorisiin tekijöihin, joilla on tärkeä merkitys siirryttäessä hyvinvointialueiden uusiin hallinnollisiin rakenteisiin. Monet työhyvinvointitekijät liittyvät organisaatioon ja työyhteisöön sekä työhön itseensä.

– Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden uusille innovatiivisille avauksille. Käynnistyvillä hyvinvointialueilla on runsaasti erilaisia rakenteita ja toimintoja ratkaistavanaan, joten myös ikääntyneiden palvelujen johtajat ja esihenkilöt tarvitsevat työhönsä välineitä, joilla sekä parantaa hoitotyöntekijöiden työhyvinvointia että lisätä alan vetovoimaa työurana, hankkeen projektitutkija Johanna Wiisak sanoo.

ENTRY-hankkeessa on mukana toimijoita koulutuksesta ja järjestöistä sekä hyvinvointialueita eri puolilta Suomea. Hanketta johtava Koskinen on iloinen hankkeeseen osoitetusta kiinnostuksesta sekä monipuolisesta tutkimusryhmästään:

– Ikääntyneiden palvelujen työvoimatilannetta ja hoitotyöntekijöiden työhyvinvointia halutaan parantaa hyvin laajassa rintamassa, Koskinen painottaa.

Hyvinvoivasti ikääntyneiden palveluissa – Hoitotyöntekijöiden työuravalinnan edistäminen työhyvinvoinnin keinoin (ENTRY) -hanketta rahoittaa Työsuojelurahasto 1.9.2022‒31.8.2024.

Luotu 07.09.2022 | Muokattu 07.09.2022