Lihomisriski paljastuu aivoista

03.11.2021

Turun PET-keskuksen tutkimuksessa selvisi, että perhetaustaan liittyvät lihavuuden riskitekijät ovat yhteydessä aivojen muutoksiin. Tulokset osoittavat, että kylläisyyttä ja ruokahalua säätelevien hermoverkkojen toiminta muuttuu jo ennen lihavuuden kehittymistä.

Lihavuus on maailmanlaajuinen ja yleistyvä terveysongelma, jonka hillitsemiseksi tarvitaan uusia hoitoja. Lihavuuteen liittyy muutoksia aivojen insuliiniherkkyydessä ja hermovälittäjäaineiden toiminnassa. Nämä muutokset voivat selittää lisääntynyttä ruokahalua ja ylensyömistä. 

– Ei kuitenkaan ole tiedetty, onko aivoissa havaittavissa muutoksia jo ennen lihavuuden kehittymistä, ja voisivatko nämä muutokset olla yksi riskitekijä lihomiselle, kertoo Turun yliopiston kliinisen laitoksen tohtorikoulutettava Tatu Kantonen.

Kantosen tutkimuksessa selvitettiin aivomuutoksia ennen lihavuuden kehittymistä tarkastelemalla aivojen insuliini-, opioidi- ja kannabinoiditoimintaa PET-kuvantamisella. Tutkimukseen osallistui 41 nuorta miestä, joilla oli vaihteleva määrä lihomiselle altistavia tekijöitä.

Tutkimuksessa selvisi, että perheeseen liittyvät lihavuuden riskitekijät, kuten vanhempien lihavuus ja diabetes, olivat yhteydessä tutkittavan poikkeavaan aivojen insuliiniviestintään sekä aivojen opioidi- ja kannabinoidijärjestelmän alentuneeseen toimintaan.

– Kylläisyyttä ja ruokahalua säätelevien hermoverkkojen häiriintyminen voidaan siis havaita jo ennen lihomista, ja tällaiset muutokset ovat yhteydessä perheeseen liittyviin lihomisen riskitekijöihin. Tulokset ovat tärkeitä uusien lihavuuden ehkäisy- ja hoitomuotojen kehittämisessä. Ne osoittavat, että aivot ja keskushermosto ovat tärkeä kohde lihavuutta hoidettaessa, Kantonen sanoo.

Tutkimus "Obesity risk is associated with altered cerebral glucose metabolism and decreased μ-opioid and CB1 receptor availability" on julkaistu International Journal of Obesity -lehdessä: https://doi.org/10.1038/s41366-021-00996-y 

Lihavuuden riskitekijöiden vaikutus aivojen toimintaan. PET-kuvia.
Lihavuuden riskitekijöiden vaikutus aivojen toimintaan. a) Perheeseen liittyvät riskitekijät (vanhempien lihavuus ja diabetes) olivat yhteydessä tutkittavan poikkeavaan insuliiniviestintään lähes koko aivojen alueella. Keltaisempi väri tarkoittaa vahvempaa yhteyttä. b) Perheeseen liittyvät riskitekijät olivat yhteydessä tutkittavan vähentyneeseen opioidisitoutumiseen aivojen mielihyvää viestivillä alueilla. Vaaleampi sininen tarkoittaa vahvempaa yhteyttä. Kuva on julkaistu alkuperäisenä International Journal of Obesity -lehdessä.

Luotu 03.11.2021 | Muokattu 03.11.2021