Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus on nyt ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskus

07.02.2024

Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus on uudistunut ja saanut uuden nimen, joka julkistettiin 23.1.2024 järjestetyssä avoimessa seminaarissa. Jatkossa yksikkö jatkaa toimintaansa nimellä ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskus (Nutrition and Food Research Center).

Tiistaina 23.1. järjestetyssä seminaarissa julkistettiin entisen funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen uusi nimi, jossa painottuvat yksikön monipuolistuneet tutkimuskohteet.

– Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus perustettiin yli 20 sitten, vuonna 2002, ja uusi nimemme vastaa muuttunutta maailmaa ja tutkimusta. Yksikkömme tutkii ruoan lisäksi muun muassa metabolismia, terveyden ja ravitsemuksen välistä suhdetta sekä ruokavalintoja ja niiden kestävyyttä, kertoi tilaisuuden avannut keskuksen johtaja Kirsi Laitinen.

Ihmisiä kuuntelemassa salissa

Uudelleenlanseeraustilaisuudessa esiteltiin uuden nimen ja identiteetin lisäksi yksikön tutkimusryhmien monipuolisia tutkimusaiheita. Laitinen aloitti esittelemällä Early Nutrition & Health -tutkimusryhmänsä tutkimusta, joka keskittyy mm. äitiysajan diabetekseen sekä äidin ravitsemukseen, ruokatottumuksiin, metabolismiin ja suolistomikrobistoon.

Tutkimusjohtaja Anu Hopia puolestaan esitteli tutkimusta motivaatioista ja esteistä terveellisille ruokavalinnoille.

– Pelkkä tieto ei useinkaan riitä siihen, että ihmiset tekisivät terveellisiä ruokavalintoja. Ruokaelämykseen liittyvät myös ruokaelämykset, ja jokainen haukkaus vaikuttaa tulevaisuuden ajatuksiin siitä, mitä haluamme syödä.

Lisäksi tutkimusryhmien esittelyissä tulivat esiin mm. ruuan muiden aistiominaisuuksien vaikutus mielipiteeseen ruoasta, kasviproteiinituotteiden rakenteen vaikutus arviointeihin, sydänmerkin kaltaisten terveysmerkintöjen vaikutus kuluttajien päätöksiin sekä ruokaketjujen, arvojen ja mielipiteiden vaikutus ruokavalintoihin.

Paneelikeskustelu

Tilaisuuden päätteeksi järjestettiin myös paneelikeskustelu, johon oli kutsuttu yhteistyökumppaneita laajalti yrityksissä, oppilaitoksissa ja järjestöistä: Eriika Savontaus, Harri Niinikoski, Baoru Yang ja Ville Leppänen yliopiston sisäisinä yhteistyökumppaneina, Kari Meltovaara Leipomo Rosten Oy:stä ja Terhi Pohjanheimo Aistila Oy:stä ja Riikka Leskinen Varsinais-Suomen liitosta.

Paneelin jäsenet painottivat dialogin ja yhteistyön merkitystä ja toivat esiin odotuksiaan tulevaisuuden yhteistyölle. Yritykset painottivat ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskuksen roolia tieteellisten löydösten yleistajuistamisessa yrityksille ja kuluttajille sekä ruokaketjujen alueellisessa kehittämisessä.

Luotu 07.02.2024 | Muokattu 27.02.2024