Kahdelle Turun yliopiston tutkimushankkeelle rahoitusta COVID-19-erityishaussa

25.06.2020

Suomen Akatemian COVID-19-rokote- ja lääkekehitystutkimushaun hankkeet on valittu keskiviikkona 24.6.2020. Nopean erityishaun tavoitteiden kiireellisyyden vuoksi rahoitettiin korkeatasoisia hankkeita, joissa on jo käynnissä SARS-CoV-2-rokote- ja lääkekehitystutkimusta tai koronavirusrokotteiden ja -lääkkeiden tehon, turvallisuuden ja vaikuttavuuden tutkimusta. Turun yliopistoon rahoitusta myönnettiin kahdelle hankkeelle.

COVID-19-erityishaussa Akatemia rahoitti kymmenen hakemusta seitsemästä eri tutkimusorganisaatiosta. Rahoitetuista kuusi oli konsortiohakemuksia ja neljä yksittäisiä. Rahoitusta jaettiin yhteensä kymmenen miljoonaa euroa.

Virusopin professori Ilkka Julkunen johtaa tutkimuskonsortiota COVID-19-rokotteiden ja luonnon infektion aikaansaama immuunisuoja ja rokotteiden teho ja turvallisuus (COVIDIMMUNITY). THL:n ja Helsingin yliopiston kanssa toteuttavassa tutkimuksessa tarkastellaan tautiin sairastuneiden henkilöiden vasta-aine- ja soluvälitteistä immuunivastetta COVID-19-infektiossa ja tulevan rokotteen aikaansaamaa immuniteettia. 

– Pyrimme erityisesti tunnistamaan immuunisuojan kannalta merkittävät viruksen osat ja seuraamme pitkäaikaistutkimuksissa immuniteetin säilymistä ja immuunisuojaa yksilö- ja väestötasolla. Tutkimus on kansanterveydellisesti merkittävä ja tutkimuksesta saatu tieto edistää Suomen pandemiatorjuntatoimia ja ohjaa rokotetoimintaa, Julkunen kertoo.

Kolmesta osahankkeesta koostuvan tutkimuksen rahoitus on yhteensä noin 1,7 miljoona euroa, josta 700 000 euroa kohdistuu Julkusen tutkimukseen. Hanke päättyy 31.12.2022.

Biolääketieteen laitoksen professori Marko Salmelle myönnettiin 531 859 euron tutkimusrahoitus hankkeeseen, joka keskittyy ikääntyneiden ihmisten immuunivasteen parantamiseen. Myös Salmen johtama hanke kestää vuoden 2022 loppuun. 

Hankkeessa Vasta-ainetehosteinen COVID-19 rokotus on tarkoitus käyttää kliinisesti hyväksyttyjä terapeuttisia vasta-ainelääkkeitä immuunivasteen parantamiseksi. Tutkijat annostelevat COVID-19-rokoteantigeenia yhdessä immunostimulatoristen vasta-aineiden kanssa, jotta ikääntyneen immuunijärjestelmä aktivoituu tehokkaasti. Terapeuttisten vasta-ainelääkkeiden hyödyntäminen paikallisesti rokotuksen tehosteaineina edustaa lääketieteessä uutta ajattelutapaa. Salmen mukaan tämä mahdollistaa muun muassa tehokkaammat COVID-19-rokotusvasteet ja vähäisemmät sivuvaikutukset.

Luotu 25.06.2020 | Muokattu 25.06.2020