Silva Järvinen ja Maria Rajala ovat yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijalähettiläät

28.10.2020

Uudet opiskelijalähettiläät ovat aloittaneet kautensa Turun yliopiston esittelijöinä. Yhteiskunatieteellisen tiedekunnan opiskelijalähettiläinä toimivat Silva Järvinen ja Maria Rajala.

Opiskelijalähettiläät kertovat ensi toukokuuhun asti sosiaalisen median kanavissa monipuolisesti opintoihin ja opiskelijaelämään liittyvistä asioista. Lisäksi lähettiläät esittäytyvät lukioissa ja erilaisissa tapahtumissa.

Suurelle yleisölle näkyvin osa lähettilästoimintaa on sisällöntuotanto sosiaaliseen mediaan: lähettiläät jakavat arkeaan Instagramiin, Facebookiin, YouTubeen ja blogiteksteihin. Viime kaudella lähettiläät käynnistivät myös podcast-lähetykset, ja tänä vuonna uutena avauksena nähdään sisältöjä TikTokissa. Lisäksi he osallistuvat tapahtumiin kuten marraskuussa ja maaliskuussa järjestettävien Hakijan päivien esittelyihin.

– Lähettilästoiminnan avulla saamme viestittyä koulutustarjonnastamme ja yliopisto-opiskelusta nuorille vertaistensa kasvoilla ja tyylillä, ja tällöin viesti saavuttaa paremmin kuulijansa. Ei ole sen parempaa yliopisto-opiskelusta kertojaa kuin opiskelijat itse, tiivistää opiskelijavalinnan ja hakijapalveluiden osastopäällikkö Mari Kähkönen.

Alla Silva ja Mari kertovat enemmän itsestään

Silva Järvinen

Opiskelijalähettiläs Silva Järvinen, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Logopedia

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen

Aloitin opiskelut vuonna 2017 ja siirryin nyt syksyllä maisterivaiheeseen. Tällä hetkellä kulutan aikaani koulun suhteen pitkälti moniammatillisen harjoittelun ja gradun parissa, mutta aikaa jää myös SOTE-akatemian opinnoille. Koulun lisäksi elämääni mahtuu myös oman alan töitä, urheilua, ystäviä ja tämän vuoden ehdottomasti paras asia, eli Disney +.

Opiskelijalähettilääksi hakeuduin, sillä koen omaavani hyvän poikkileikkauksen siitä, mihin kaikkeen yliopistossa opiskelu antaa mahdollisuuden. Olen ollut mukana sekä oman ainejärjestöni Putexin että tiedekuntajärjestömme Indexin toiminnassa ja olen tällä hetkellä osa tiedekuntamme laajennettua johtokuntaa. Toivon tehtävässäni voivani välittää myös tuleville opiskelijoille tietoa siitä, mitä kaikkea yliopistoaika voi pitää sisällään itse tutkinnon lisäksi.

Minuun voi olla rohkeasti yhteydessä missä tahansa tuleviin opiskeluihin liittyvissä asioissa. Eniten tiedän logopediasta ja opiskelijaelämästä Turussa, mutta minuun voi olla yhteydessä myös muita aineita tai ihan vaikka toimeentuloa koskevissa asioissa. Tervetuloa Turkuun ja tavataan kampuksella! Sähköpostitse minut saa kiinni osoitteesta sssjar@utu.fi.

Maria Rajala

Opiskelijalähettiläs Maria Rajala, Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Sosiaalityö

Kuvaaja/Tekijä

Hanna Oksanen

Olen Maria Rajala, 20-vuotias sosiaalityön opiskelija. Aloitin opintoni syksyllä 2019 eli minulla on reilu vuosi opiskelua takana, suurelta osin etäopiskellen koronan takia. Esimerkiksi siitä, miksi hain opiskelemaan sosiaalityötä, tulen kertomaan tarkemmin Hakijan päivän sosiaalityön aine-esittelyvideossa.

Hain opiskelijalähettilääksi, koska olisin itse omana lukioaikanani halunnut törmätä opiskelijoiden tuottamaan sisältöön somessa. Olenkin jo pidempään Instagramissa seurannut eri alojen opiskelijoiden #studygram-tilejä. Sosiaalityöntekijän koulutus ja ammatti vaihtoehtona tuntuu usein jäävän pimentoon moneen muuhun alaan verrattuna. Haluaisinkin jakaa kokemuksiani yliopistosta tämän koulutuksen näkökulmasta. Siten voisin ehkä auttaa tai kannustaa jotakuta toisen asteen opiskelijaa.

Opiskelijalähettiläänä odotan lukioesittelyjä, joilla pääsen toivottavasti koronasta huolimatta myös kasvotusten juttelemaan lukiolaisten kanssa. Sisällöntuotannossa tulen osallistumaan ainakin podcastiin. Olen podcastien suurkuluttaja, mutta en ole ikinä itse puhunut sellaisessa, joten se tulee olemaan jännittävää. Uusia tuulia odotellessa!

Minut saa kiinni s-postitse maria.k.rajala@utu.fi tai Instagramissa @mariarajalla.

Luotu 28.10.2020 | Muokattu 02.12.2020