Turun yliopiston strategian monitieteisten teemojen uudet ydinryhmät aloittivat toimikautensa

03.02.2025

Turun yliopiston strategian viidelle monitieteiselle teemalle on valittu ydinryhmät. Monitieteisten teemojen ydinryhmien tehtävänä on vahvistaa monitieteistä tutkimusta ja koulutusta sekä niiden vaikuttavuutta.

Turun yliopiston strategiassa painotetaan monitieteisyyden merkitystä kansainvälisesti korkeatasoisen tutkimuksen, koulutuksen ja innovaatiotoiminnan edistäjänä.  

Strategian monitieteiset teemat kokoavat yhteen ja törmäyttävät eri tieteenalojen tutkijoita ja asiantuntijoita. Toiminnan tavoitteena on edistää yhteistyötä yliopiston sisällä ja eri ulkopuolisten sidosryhmien kanssa, rakentaa kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja sekä synnyttää uutta uusia aloitteita ja ulkoisen rahoituksen hakemuksia. 

Monitieteisille teemoille valittiin uudet vetäjät viime marraskuussa, minkä jälkeen kullekin teemalle muodostettiin ydinryhmät. Ryhmiin haettiin tutkijoita ja muita toimijoita avoimella sisäisellä haulla, johon saatiin 190 hakemusta.  

Uusien ydinryhmien ja vetäjien toimikausi alkoi 1.1.2025. Ensimmäinen toimikausi on kaksi vuotta, ja jatkoajasta tehdään päätös väliarvioinnin perusteella. 

Monitieteisten teemojen uudet ydinryhmät

Valitut ydinryhmät ovat:

Luonnon monimuotoisuus ja kestävyys 

Ydinryhmän vetäjä: professori Ilari Sääksjärvi

  • Erikoistutkija Sanna Ahvenharju, Turun kauppakorkeakoulu

  • Professori Petteri Alho, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

  • Apulaisprofessori Nora Fagerholm, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

  • Dekaani Markus Granlund, Turun kauppakorkeakoulu

  • Professori Kati Hanhineva, teknillinen tiedekunta

  • Apulaisprofessori Aleksi Heinilä, oikeustieteellinen tiedekunta

  • Apulaisprofessori Oskar Karlström, teknillinen tiedekunta

  • Professori Toni Laaksonen, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

  • Erikoistutkija Otto Latva, humanistinen tiedekunta

  • Apulaisprofessori Anne Quarshie, Turun kauppakorkeakoulu

  • Yliopistotutkija Juulia Räikkönen, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

  • Professori Paula Salo, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta

  • Professori Sari Stenholm, lääketieteellinen tiedekunta

  • Asiantuntijäseninä hallinnon edustajat Jutta Mäkinen ja Paavo Kosonen sekä tarvittaessa myös muita Turun yliopiston hallinnon asiantuntijoita 

 

Kulttuurinen muisti ja yhteiskunnan muutos 

Ydinryhmän vetäjä: professori Charlotta Wolff

  • Professori Georg Haggrén, humanistinen tiedekunta

  • Yliopistonlehtori Kaisa Ilmonen, humanistinen tiedekunta

  • Professori Mia Korpiola, oikeustieteellinen tiedekunta

  • Professori Leo Lahti, teknillinen tiedekunta

  • Tutkimuspäällikkö Jussi Lehtonen, lääketieteellinen tiedekunta

  • Yliopistonlehtori Tiina Lintunen, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta

  • Professori Jan Löfström, kasvatustieteiden tiedekunta

  • Apulaisprofessori Elina Salmela, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

  • Yliopistonlehtori Katriina Siivonen, Turun kauppakorkeakoulu

  • Professori Anna Sivula, humanistinen tiedekunta

  • Apulaisprofessori Outi Vesakoski, humanistinen tiedekunta 

 

Lapset, nuoret ja oppiminen 

Ydinryhmän vetäjä: apulaisprofessori Elina Kilpi-Jakonen

  • Professori Mia Hakovirta, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta

  • Professori Tero Järvinen, kasvatustieteiden tiedekunta

  • Väitöskirjatutkija Arttu Korkeaniemi, kasvatustieteiden tiedekunta

  • Professori Mikko-Jussi Laakso, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

  • Tutkimuspäällikkö Miia Laasanen, lääketieteellinen tiedekunta

  • Erityisasiantuntija Hanna Lagström, lääketieteellinen tiedekunta

  • Väitöskirjatutkija Elina Lehtilä, humanistinen tiedekunta

  • Yliopistolehtori Aino Mäkikalli, humanistinen tiedekunta

  • Yliopistotutkija Jessica Nisén, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta

  • Tutkimuspäällikkö Johanna Ollila, Turun Kauppakorkeakoulu

  • Professori Sara Routarinne, kasvatustieteiden tiedekunta

  • Yliopistolehtori Jenni Tikkanen, kasvatustieteiden tiedekunta 

 

Terveys, diagnostiikka ja lääkekehitys 

Ydinryhmän vetäjä: apulaisprofessori Saara Wittfooth

  • Väitöskirjatutkija Jatin Chaudhary, teknillinen tiedekunta

  • Professori Salvatore Giordano, lääketieteellinen tiedekunta

  • Professori Heli Harvala, lääketieteellinen tiedekunta

  • Professori Katja Joronen, lääketieteellinen tiedekunta

  • Tutkimuspäällikkö Georges Kazan, lääketieteellinen tiedekunta

  • Professori Jukka Kemppainen, PET-keskus

  • Akatemiatutkija Kari Kopra, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

  • Professori Matej Oresic, teknillinen tiedekunta

  • Apulaisprofessori Emilia Peltola, teknillinen tiedekunta

  • Lehtori Annmari Sahlstein, Kieli- ja viestintäopintojen keskus

  • Projektitutkija Minna Storm, lääketieteellinen tiedekunta

  • Yliopistonlehtori Leena Strauss, lääketieteellinen tiedekunta

  • Työelämäprofessori Timo Veromaa, lääketieteellinen tiedekunta

  • Statistikko Aleksi Winstén, Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

  • Lisäksi seuraavat yhteyshenkilöt: Pauli Ollikka/Business Collaboration tiimi ja Kaisa Hakkila/InFlames-lippulaiva 

 

Uudet teknologiat ja digitalisaatio 

Ydinryhmän vetäjä: erikoistutkija Sr. Heidi Piili

  • Väitöskirjatutkija Mika Alhonkoski, lääketieteellinen tiedekunta

  • Tutkimusjohtaja Taina Eriksson, Turun kauppakorkeakoulu

  • Yliopistonlehtori Pertti Grönholm, humanistinen tiedekunta

  • Projektikoordinaattori Anna Huusko, teknillinen tiedekunt

  • Professori Niina Käyhkö, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

  • Professori Kaisa Linderborg, teknillinen tiedekunta

  • Kollegiumtutkija Kimmo Luoma, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

  • Projektitutkija Sini Mickelsson, oikeustieteellinen tiedekunta

  • Apulaisprofessori Jovana Milic, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

  • Yliopistonlehtori Niko Moritz, lääketieteellinen tiedekunta

  • Professori Matti Mäntymäki, Turun kauppakorkeakoulu

  • Yliopisto-opettaja Sanna Rantanen, kasvatustieteiden tiedekunta

  • Professori Jani Saunavaara, lääketieteellinen tiedekunta

  • Yliopistonlehtori Jouni Smed, teknillinen tiedekunta

  • Yliopisto-opettaja Tarmo Thorström, kasvatustieteiden tiedekunta

  • Apulaisprofessori Mikko Tikkanen, teknillinen tiedekunta 

 

Monitieteisten teemojen aloitusseminaari 13.3. 

Monitieteisten teemojen aloitusseminaari järjestetään 13.3. päärakennuksella Tauno Nurmela -salissa.  

Tilaisuuden alustava kellonaika on 8.30–11.00, mutta ajankohta saattaa vielä päivittyä. Tilaisuuden tiedot tarkentuvat lähiaikoina.  

 

 

Luotu 03.02.2025 | Muokattu 03.02.2025