Väitös: Tiheä merikotkakanta heikentää pesimämenestystä

Miten merikotka päättää, minne asettua pesimään? Pesimäympäristön valinta on keskeinen sekä yksilön että sen jälkeläisten menestyksen kannalta.

– Kun merikotka valitsee ensimmäistä lisääntymispaikkaansa, valinta perustuu epäsuoriin vihjeisiin elinympäristön laadusta. Merikotka on kuitenkin lisääntymispaikkauskollinen laji, joten tämän ensimmäisen valinnan seuraukset voivat olla jopa elinikäiset, väitöskirjatutkija Ida Penttinen sanoo.

Penttinen tutki väitöskirjassaan, miten merikotkat valitsevat pesimäpaikkansa ja miten valinta vaikuttaa niiden myöhempään lisääntymismenestykseen.

Tiheä kanta heikentää pesimämenestystä

Tutkimuksen aineisto perustui yksilöihin, jotka on tunnistettu geneettisesti ja maastohavaintojen avulla, ja joiden synnyinpaikka tunnetaan. Tämä aineisto yhdistettiin pitkäaikaiseen populaation seurantaan.

Näiden aineistojen avulla Penttinen tutki, miten alueen muiden merikotkien määrä vaikuttaa siihen, kuinka kauas synnyinpesästään merikotkat asettuvat pesimään ja valitsevatko merikotkat synnyinympäristöään muistuttavan pesimäympäristön. Tätä synnyin- ja pesimäympäristön samankaltaisuutta kutsutaan habitaattileimautumiseksi. Lisäksi selvitettiin, miten nämä tekijät ovat yhteydessä merikotkien lisääntymismenestykseen.

Tutkimus paljasti, että sekä populaation tiheys että habitaattileimautuminen molemmat vaikuttavat siihen, minne merikotkat päätyvät ensimmäisen, ja mahdollisesti ainoan, pesimäreviirinsä perustamaan.

– Merikotkat päätyvät usein pesimään ympäristöön, joka muistuttaa niiden synnyinympäristöä, mutta myös muiden yksilöiden määrä alueella vaikuttaa siihen, kuinka kauas synnyinympäristöstään yksilö asettuu, Penttinen kertoo.

Kuitenkin ainoastaan populaation tiheys oli yhteydessä pesimämenestykseen.

– Mitä enemmän naapureita merikotkalla oli, sitä alhaisempi oli yksilön lisääntymismenestys. Sen sijaan habitaattileimautumisella ei havaittu yhteyttä lisääntymismenestykseen. Olennaisempaa vaikuttaisi olevan se, millaiseen ympäristöön ylipäätään yksilö päätyy asettumaan, sekä kuinka vanha pesivä yksilö on, Penttinen sanoo.

Merikotkat puolustavat reviireitään, ja tiheyden kasvaessa reviirikamppailujenkin määrä kasvaa.

– Nämä vievät energiaa, saattavat pakottaa emon pois pesältä ja johtaa jopa kuolemaan. Tämä on yksi mahdollinen syy heikentyvälle lisääntymismenestykselle. Toinen, epäsuorempi vaihtoehto voisi olla se, että tiheyden kasvaessa yhä suurempi määrä yksilöitä joutuu tyytymään heikompilaatuisiin reviireihin, Penttinen sanoo.

Penttisen mukaan lisätutkimusta tarvittaisiin sen selvittämiseksi, kummasta merikotkan tapauksessa on kyse vai onko kyse molemmista, sillä nämä eivät sulje toisiaan pois. 

Tutkimuksen tulokset selventävät elinympäristön valinnan mekanismien ja ympäristön kelpoisuusnäkymien välisiä yhteyksiä. Näiden tunteminen on tärkeää pitkäikäisten ja lisääntymispaikkauskollisten lajien, kuten suurten petolintujen, kohdalla. Vielä 1970-1990-luvuilla merikotka oli Suomessa sukupuuton partaalla, mutta suojelutoimien ansiosta sen kanta on elpynyt voimakkaasti.

– Monet petolintupopulaatiot toipuvat yhä menneistä populaatioromahduksista tai niitä ollaan palauttamassa alueille, joilta ne ovat hävinneet. Tieto liikkumiseen ja asettumiseen vaikuttavista tekijöistä auttaa parantamaan palautusistutusten onnistumista sekä ennustamaan populaatioiden ja levinneisyysalueiden laajenemista, Penttinen sanoo.

Väitös perjantaina 17. huhtikuuta

FM Ida Penttinen esittää väitöskirjansa ”Natal Dispersal and Habitat Selection of the White-tailed Eagle – Causes and Consequences of First Breeding Site Choice” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 17.4.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Agora, XXI-luentosali, Vesilinnantie 3, Turku).

Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Ülo Väli (Estonian University of Life Sciences, Viro) ja kustoksena professori Toni Laaksonen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on biologia.