Turun Yliopistonmäki kuvattuna ylhäältäpäin niin, että suihkulähde ja Natura-rakennus näkyvät, kuvassa uusia opiskelijoita

Miksi opiskella tekniikkaa Turun yliopistossa?

En lukion jälkeen tiennyt, mitä haluaisin elämälläni tehdä, ja vakavasti harkitsemani vaihtoehdot olivat historian, tekniikan tai kasvatustieteiden opinnot. Aloitin opintoni Turun yliopistossa 2016, mutta vaihdoin opiskelemaan tietotekniikkaa parin vuoden jälkeen syksyllä 2018. Tietotekniikassa ihastuin tasapainoon kurssien jakautumisen välillä: diplomi-insinöörin koulutusohjelmassa on sopivassa suhteessa matemaattis-luonnontieteellisiä, kieli- ja viestintä- sekä itse tekniikan opintoja. Huomasin, että opiskelu pysyy mielekkäänä, kun siinä on mielenkiintoisten opintojen vastapainona myös opiskelun ulkopuolista elämää, enkä ole kumpaakaan jäänyt Turun teekkareiden keskuudessa vaille.

Turku ei ole vain asukasluvultaan Suomen 6. suurin ja opiskelijamäärältään 3. suurin kaupunki.  Turussa on Suomen pisimmät yliopistoperinteet, sillä Turussa opiskeltiin Turun akatemiassa jo 1600-luvun puolivälissä. Turun akatemia oli itse asiassa jopa niin hyvä yliopisto, että helsinkiläiset siirsivät sen Helsinkiin 1827 ja vaihtoivat sen nimen Helsingin yliopistoksi vuonna 1919. Vaikka Turun akatemia kiikutettiinkin aikoinaan Uudellemaalle, perustettiin Turkuun 1920 uusi ja uljaampi Turun yliopisto, minkä seurauksena tänä päivänä Turussa yksi neljästä asukkaasta on opiskelija.

Turun 190 000 asukkaasta noin 41 000 on opiskelijoita, mikä näkyy kaupungin katukuvassa. Turun Ylioppilaskyläsäätiö rakennuttaa jatkuvasti uusia opiskelija-asuntoja, ja myös yksityisiltä asuntomarkkinoilta löytyy edullisia ja hyväkuntoisia asuntoja aivan keskustan ja kampusalueen tuntumasta. Keskeiset asuinalueet sekä ydinkeskusta kaikkine palveluineen ovat kampusalueelta kävelymatkan päässä.

Harvassa yliopistossa pääsee opiskelemaan ja elämään yhtä poikkitieteellisesti kuin Turussa. Yhtenä päivänä voit istua taloustieteen, projektiohjaamisen, ranskan ja ympäristönsuojelun luennoilla. Seuraavana päivänä nautit kauniista illasta yliopistonmäen portailla teekkarien, oikeustieteilijöiden ja maantieteen opiskelijoiden kesken. Ympäri vuoden järjestetään perinteisiä opiskelijatapahtumia, joissa sekoittuvat niin Åbo Akademin, Turun yliopiston kuin Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat. Turussa tapahtuu niin paljon, että tänne saavutaan ympäri Suomea, jopa Oulusta asti, tapaamaan vanhoja tuttuja aiemmilta visiiteiltä.

Turku on jokirantoineen, puistoineen ja ravintoloineen kaunis kaupunki, mutta erinomaisen asuntotilanteen, loistavien kulkuyhteyksien ja opiskelijaystävällisien palveluiden takia myös käytännöllinen valinta opiskelukaupungiksi. Miksi sitten valita nimenomaan Turun yliopiston teknillinen koulutus?

Suomen erikoisosaaminen laivanrakennuksessa ja meri- sekä kemianteollisuudessa on voimissaan Turun alueella. Varsinais-Suomen pidempiaikaista pulaa diplomi-insinööreistä on paikattu uusien tekniikan koulutusohjelmien käynnistämisellä. Tekniikan opiskelu Turussa on erityisesti nyt otollisimpia mahdollisuuksia, joihin tarttua. Turun yliopiston diplomi-insinöörikoulutuksessa hyödynnetään syvällisesti yhteistyötä paikallisten, mutta globaalisti toimivien yritysten kanssa. Turun telakkateollisuus kukoistaa ja paikallisen osaamisen kysyntä on huipussaan. Biotekniikan saralla työllistymisnäkymät ovat erinomaiset, sillä Turkuun on keskittynyt korkeatasoista osaamista erityisesti diagnostiikan ja lääkeaineiden tuotannon aloilla. Myös tietotekniikan opiskelijan silmin tilanne on erinomainen: huomattava osa opiskelijoistamme työllistyy oman alansa töihin opiskelujen ohella jo ennen kandidaatiksi valmistumistaan ja lähes jokainen on oman alansa töissä jo ennen kuin pitelee käsissään diplomi-insinöörin papereita.

Tekniikan osaajalle riittää siis töitä, mutta opiskelun ollessa pitkä ja merkittävä osa elämää, sen tarvitsee olla paljon muutakin kuin tulevaisuuden miettimistä. Opiskelijat pääsevät Turun yliopistossa vaikuttamaan aivan syvimmällä tasolla itse koulutuksen kehittämiseen, ja se heijastuu takaisin korkealaatuisena opetuksena ja lyhyenä reaktioaikana akuutteihinkin tarpeisiin. Näin opintoihin keskittyminen säilyy helppona. Paikalliset opiskelijajärjestöt huolehtivat opiskelijoiden hyvinvoinnista ja valvovat heidän etujaan. Paikalliset tekniikan alan yritykset tekevät juuri opiskelijajärjestöjen kautta yhteistyötä opiskelijoiden kanssa järjestäen työpajoja ja yritysvierailuja auttaakseen valmistamaan opiskelijoita työelämän odotuksiin ja edellytyksiin.

Tekniikka työelämässä ei toki ole pelkkää laskemista ja kaavojen kääntelyä. Diplomi-insinööriltä odotetaan hyvää kokonaisvaltaista hahmotuskykyä, ongelmanratkaisukykyä ja sosiaalisia taitoja. Koska meidän oletetaan olevan valmiita haasteeseen kuin haasteeseen projektin johtamisesta tuotannon tai prototyypin suunnitteluun, innovoimaan tulevaisuuden kestäviä ratkaisuja tai tekemään vaikuttamista ja päätöksiä hallinnollisella tasolla, ei diplomi-insinöörin koulutus voi olla tiettyyn ammattiin valmistavaa. Siksi opiskelijoidemme kirjo on niin monimuotoinen: jokaisen ihmisen vahvuudet, olivatpa ne sitten kuinka erilaisia toisistaan, ovat alallamme vahvuuksia.

Turun teekkariyhteisö nappasi minut mukaansa kertaheitolla ja niin nopeasti, että huomasin sen vasta jälkikäteen. Turun teekkarien joukosta löysin kotini, sydämeni ja itseni. Näillä sanoin toivonkin, että täältä löydän myös tulevaisuuteni. Älä siis emmi, vaan hae diplomi-insinööriksi Turun yliopistoon – olet enemmän kuin tervetullut!

Maksim Laitinen

Maksim Laitinen profiilikuva