Asiasana: punkkilive

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Kansalaiset ilmoittaneet kevään aikana jo kymmeniä tuhansia puutiaishavaintoja Punkkiliveen – puutiaisten levinneisyyden seuranta kansalaistieteen avulla jatkuu

06.06.2023

Kuluvan kevään aikana kansalaiset ovat tehneet puutiaishavaintoja etelä- ja länsirannikon lisäksi erittäin runsaasti esimerkiksi Oulussa. Kansalaisten puutiaishavaintoja on kahden vuoden ajan kerätty Punkkilive-palveluun, jonka avulla Turun yliopiston tutkijat seuraavat ja tutkivat puutiaisten levinneisyyttä.

Etelä-Suomessa puutiaisten aktiivisuus on vilkasta – lämmin syksy voi pitää puutiaiset liikkeellä pitkään

19.08.2022

Kansalaiset ovat kevään ja kesän aikana ilmoittaneet jo yli 67 000 puutiaishavaintoa Punkkilive-palveluun eri puolilta Suomea. Etelä-Suomessa puutiaisten aktiivisuus jatkuu edelleen vilkkaana, mutta Pohjois-Suomen taigapunkkialueella punkkeja tavataan enää satunnaisesti. Tutkijat toivovat kansalaisten jatkavan aktiivista havaintojen ilmoittamista punkkiliveen.

Puutiaisia on taas liikkeellä lähes koko maassa - tutkijat pyytävät havaintoja Punkkilive-palveluun

03.05.2022

Punkkikausi on käynnistynyt lähes koko maassa, vaikka talven kylmä ei vielä täysin olekaan irrottanut otettaan. Turun yliopiston tutkijoiden mukaan kylmä kevät on viivästyttänyt puutiaiskauden alkua, mutta Punkkilive-palveluun on silti raportoitu kevään aikana jo reilu tuhat havaintoa. Havaintoja on tullut eniten Etelä-Suomen rannikkoseuduilta ja Oulusta, mutta pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta puutiaisia liikkuu lähes koko maassa. 
 

Lämmin syksy pitää puutiaiset liikkeellä - tutkijat pyytävät kansalaisten puutiaishavainnot Punkkilive-palveluun

19.10.2021

Syksyllä raportoitujen puutiaishavaintojen määrä on vähentynyt kesäkuukausien huipuista, mutta etenkin Etelä-Suomen rannikkoseutujen leudot kelit ja runsas kosteus ovat pitäneet punkkeja liikkeellä edelleen. Puutiaisten esiintyvyyttä selvittävät tutkijat toivovat kansalaisilta puutiaishavaintojen aktiivista ilmoittamista Punkkilive-verkkopalveluun myös ilmojen kylmentyessä.  
 

Kansalaisilta saatu jo 30 000 puutiaishavaintoa uudessa Punkkilive-palvelussa – havaintoja toivotaan myös kesälomakauden ajalta

28.06.2021

Turun yliopiston tutkijoiden ja Pfizerin yhteistyössä kehittämä punkkilive.fi-palvelu avattiin kansalaisille toukokuun alussa. Punkkiliven tarkoitus on kannustaa kaikkia ulkona luonnossa tai kaupunkialueilla liikkuvia raportoimaan omat puutiaishavaintonsa tutkijoille selainpohjaisen palvelun kautta. Punkkilive on saanut kansalaisilta erinomaisen vastaanoton ja palveluun on kertynyt jo 30 000 puutiaishavaintoa eri puolilta Suomea. 

Puutiaisten levinneisyyttä selvitetään kansalaistutkimuksen avulla – Punkkilive.fi on kaikille avoin havaintosivusto

06.05.2021

Puutiaisten eli tutummin punkkien levinneisyyden ja esiintyvyyden tutkiminen laajemmalti on hankalaa. Nyt tutkimustyöhön on luotu uusi työkalu, Punkkilive.fi -palvelu, johon kuka tahansa voi ilmoittaa puutiaishavaintonsa tuoreeltaan. Punkkilive on oiva esimerkki suosiotaan kasvattavasta kansalaistutkimuksesta, jossa tutkijat hyödyntävät väestön havaintoja.