Kansalaisilta saatu jo 30 000 puutiaishavaintoa uudessa Punkkilive-palvelussa – havaintoja toivotaan myös kesälomakauden ajalta

28.06.2021

Turun yliopiston tutkijoiden ja Pfizerin yhteistyössä kehittämä punkkilive.fi-palvelu avattiin kansalaisille toukokuun alussa. Punkkiliven tarkoitus on kannustaa kaikkia ulkona luonnossa tai kaupunkialueilla liikkuvia raportoimaan omat puutiaishavaintonsa tutkijoille selainpohjaisen palvelun kautta. Punkkilive on saanut kansalaisilta erinomaisen vastaanoton ja palveluun on kertynyt jo 30 000 puutiaishavaintoa eri puolilta Suomea. 

Puutiaiset ovat viime vuosina levinneet yhä laajemmille alueille ja yhä pohjoisemmas. Samalla puutiaisten levittämiä tauteja esiintyy yhä enemmän eri puolilla Suomea, ja tästä syystä uusien riskialueiden tunnistaminen on entistä tärkeämpää. Nyt tutkijat ovat alkaneet selvittää levinneisyyden muutoksia ja puutiaisten esiintyvyyttä uuden työkalun avulla. Punkkilive on erinomainen esimerkki suosiotaan kasvattavasta kansalaistutkimuksesta, jossa tutkijat hyödyntävät väestön havaintoja.
 
Vierailuja sivustolle on kaiken kaikkiaan kertynyt jo 100 000 ja punkkihavaintoja on sivuston kautta ilmoitettu 30 000. Punkkilive on ensimmäisen kahden kuukauden aikana onnistunut ylittämään koko vuodelle asetetut tavoitteet. 

– Tutkijoille on ollut yllätys Punkkiliveen ilmoitettu suuri havaintomäärä. Huoli puutiaisten levittäytymisestä yhä laajemmalle alueelle yhdistää kansaa, ja monet haluavat avustaa kansalaistutkimuksessa. Kartalla havainnot painottuvat alueille, joilla ihmisiä liikkuu paljon ja puutiaisten kohtaaminen on yleistä. Havaintoja on tullut runsaasti myös pohjoisesta, esimerkiksi Oulun ja Rovaniemen lähialueilta, Turun yliopiston biologian laitoksen yliopistonlehtori Eero Vesterinen sanoo.
 
Havaintojen kerääminen Punkkiliven avulla jatkuu läpi vuoden ja palvelun on tarkoitus pysyä toiminnassa vuosien ajan. Näin pystytään havainnoimaan puutiaisten esiintymistä myös syksyn myöhäisimpinä ja kevään varhaisimpina kuukausina.  
 
Punkkiliven saama suosio ja kansalaisten aktiivinen osallistuminen tutkimusaineiston kartuttamiseen on arvokasta puutiaistutkimukselle. Turun yliopiston tutkijat tulevat hyödyntämään kertynyttä dataa jo tämän vuoden aikana.

– Kansalaisten tuki puutiaistutkimukselle on äärimmäisen tärkeää. Tutkijavoimin meillä ei olisi mahdollisuuksia kartoittaa näin laajoja alueita. Jokainen havainto on tärkeä ja auttaa tutkimusta eteenpäin. Toivomme, että luonnossa ja kaupunkien viheralueilla liikkuvat ilmoittaisivat havaintoja aktiivisesti myös kesälomakauden aikana. Suuret kiitokset kaikille havaintoja ilmoittaneille, biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari Sääksjärvi sanoo.
  
Punkkilivessä havaintojen ilmoittaminen tapahtuu Suomen kartan avulla esimerkiksi heti havaintopaikalla. Tämä onnistuu helposti puhelimella ja vie aikaa vain muutaman minuutin. Punkkilive-palvelusta voi myös katsoa paikalliset tilanteet puutiaisten esiintyvyydestä tehtyjen havaintoilmoitusten perusteella. 
 
 
 

Luotu 28.06.2021 | Muokattu 22.06.2023