Lämmin syksy pitää puutiaiset liikkeellä - tutkijat pyytävät kansalaisten puutiaishavainnot Punkkilive-palveluun

19.10.2021

Syksyllä raportoitujen puutiaishavaintojen määrä on vähentynyt kesäkuukausien huipuista, mutta etenkin Etelä-Suomen rannikkoseutujen leudot kelit ja runsas kosteus ovat pitäneet punkkeja liikkeellä edelleen. Puutiaisten esiintyvyyttä selvittävät tutkijat toivovat kansalaisilta puutiaishavaintojen aktiivista ilmoittamista Punkkilive-verkkopalveluun myös ilmojen kylmentyessä.  
 

Turun yliopiston tutkijat seuraavat puutiaisten esiintyvyyttä eri puolilla Suomea kansalaisten ilmoittamien havaintojen avulla. 

– Puutiaisia esiintyy edelleen varsinkin eteläisimmissä osissa Suomea. Kylmien kelien myötä puutiaiset vähenevät selvästi, mutta mikäli talvi on leuto, voi puutiaisia satunnaisesti esiintyä jopa talvikuukausina, genetiikan yliopistonlehtori Eero Vesterinen sanoo.
 
Tällä hetkellä tutkijoita kiinnostaa etenkin puutiaisten kylmän ajan esiintyvyys. Kansalaisilta toivotaan aktiivista havaintojen ilmoittamista myös syys- ja kevätkuukausina. Tutkijoille kansalaisten raportoimat havainnot ovat merkittävä apu. 
 
– Kansalaisten ilmoittamien havaintojen avulla voimme seurata puutiaisten esiintyvyyttä kaikkialla Suomessa. Pelkästään tutkijavoimin emme pystyisi keräämään näin kattavasti tietoa. Nyt olemme erityisen kiinnostuneita selvittämään, miten paljon puutiaisia esiintyy eri alueilla myöhään syksyllä, varhain keväällä ja jopa talvikuukausina. Jatkossa tulemme seuraamaan esiintyvyyden vaihtelua myös pitkällä aikavälillä, biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari Sääksjärvi sanoo.

Puutiaiset ovat viime vuosina levinneet yhä laajemmille alueille ja yhä pohjoisemmas. Samalla puutiaisten levittämiä tauteja esiintyy yhä enemmän eri puolilla Suomea, ja tästä syystä uusien riskialueiden tunnistaminen on entistä tärkeämpää. 

– Kesällä yllättävän runsaasti puutiaishavaintoja tehtiin esimerkiksi Oulun, Kemin ja Rovaniemen seuduilla sekä muualla Etelä-Lapissa. Kansalaisten Punkkiliveen aktiivisesti ilmoittamat havainnot ovat jo antaneet meille tärkeää tietoa puutiaisten levinneisyydestä etenkin Pohjois-Suomessa, Sääksjärvi kertoo.
 
Turun yliopiston tutkijat ovat toukokuusta alkaen keränneet kansalaisten puutiaishavaintoja kaikille avoimessa Punkkilive.fi-palvelussa, jonka tutkijat ovat kehittäneet yhteistyössä Pfizerin kanssa. Kesän aikana suomalaiset raportoivat puutiaishavaintoja palveluun todella runsaasti. Kaikkiaan Punkkiliveen on saatu jo yli 72 000 raportoitua puutiaishavaintoa eri puolilta Suomea. Kävijöitä sivustolla on vieraillut yli 266 000. 
  
Omat puutiaishavainnot voi ilmoittaa helposti selainpohjaiseen punkkilive.fi -palveluun puhelimella vaikka heti havaintopaikalla. Havainto raportoidaan Suomen kartan avulla ja ilmoittaminen vie aikaa vain muutaman minuutin. Punkkilivessä voi myös seurata eri alueilta ilmoitettuja puutiaishavaintoja kuluneen viikon, kuukauden tai koko vuoden ajalta. 
  

Luotu 19.10.2021 | Muokattu 20.10.2021