Oikeustieteellisen tiedekunnan oppiaineet

Tiedekunta tarjoaa opetusta usealla eri oikeudenalalla. Opetus muodostuu tyypillisesti oikeudenalojen perusteista, erikoistumisjaksoista, muista opinnoista ja syventävistä opinnoista.

Oppiaineet

Esineoikeus

Esineoikeus kuuluu oikeusjärjestelmän systematiikassa varallisuusoikeuteen, joka puolestaan on osa siviilioikeutta eli yleistä yksityisoikeutta. Esineoikeus ei nimestään huolimatta käsittele vain esineeseen kohdistuvia oikeuksia vaan laajasti erilaisia omaisuutta koskevia kysymyksiä. Omistusoikeuden ja sitä rajoitetumpien esineeseen kohdistuvien oikeuksien, kuten vuokra- ja muiden käyttöoikeuksien, tarkastelu on kuitenkin esineoikeuden perinteistä ydintä ja edelleen ajankohtaista. Tällaisia tietylle henkilölle kuuluvia esineeseen kohdistuvia oikeuksia kutsutaan subjektiivisiksi esineoikeuksiksi. Uudemman, nykyisin perinteisen kanssa rinnakkaisena pidetyn ajattelutavan mukaan esineoikeus keskittyy varallisuusoikeuksien vaihdannassa esiintyvien sivullissuojakysymysten ratkaisemiseen. Lukuisista erityyppisistä sivullissuojakysymyksistä voidaan mainita esimerkkinä oikean omistajan hallusta pois joutuneen esineen oikeudettomasta luovutuksesta aiheutuva kysymys paremmasta oikeudesta esineeseen oikean omistajan ja luovutuksensaajan välillä. Käytännössä hyvin merkittäviä sivullissuojakysymyksiä ovat kysymykset varallisuusoikeudellisen määräämistoimen sitovuudesta suhteessa määräämistoimen osapuolen ulosmittaus- ja konkurssivelkojiin.

Oikeudenalojen perusteisiin kuuluva esineoikeuden opintojakso koostuu kolmesta osiosta. Ensimmäisessä osiossa, joka käsittelee esineoikeuden yleisiä perusteita, opiskelija perehtyy esineoikeuden yleisiin oppeihin eli keskeisiin käsitteisiin, periaatteisiin ja teorioihin. Toisessa osiossa käsitellään esinevakuuksia, joilla on huomattava merkitys luotonannossa pankki- ja muussa rahoitustoiminnassa. Kolmannessa osiossa keskitytään kiinteistövaihdantaan, erityisesti kiinteistönkauppaan ja kiinteistöjä koskevaan kirjaamisjärjestelmään. Esineoikeus ymmärretään kaikissa osioissa sekä subjektiivisiin esineoikeuksiin että varallisuusoikeudellisiin sivullissuojakysymyksiin keskittyvänä oikeudenalana. Esineoikeuteen liittyvillä erikoistumisjaksoilla ja syventävien opintojen opintojaksoilla käsitellään muun muassa rahoitus- ja vakuusjärjestelyjä, esineoikeudellisia kysymyksiä kansainvälisen talouden yhteydessä ja digitaalisen omaisuuden kysymyksiä.

Vastuuhenkilö: Teemu Juutilainen

Eurooppaoikeus

Eurooppaoikeuden oppiaineen opetuksessa keskitytään erityisesti Euroopan unionin oikeuteen.  


Opetuksen ydinalueita ovat EU-oikeusjärjestyksen rakenne, lähteet ja lähteiden ominaispiirteet sekä periaatteet, jotka määrittävät EU-oikeuden suhdetta jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksiin ja kansainväliseen oikeuteen. Samoin opetuksen painopistealueita ovat EU:n toimielin- ja päätöksentekojärjestelmä, eurooppalaiset oikeusturvamekanismit sekä perus- ja ihmisoikeuskysymykset Euroopan integraatiossa. Lisäksi opetuksessa painotetaan sisämarkkinaoikeuden eri osa-alueita.

Vastuuhenkilö: Jukka Snell

 

Hallinto-oikeus


Hallinto-oikeus on osa julkisoikeutta. Oppiaineessa tuotetaan opetusta oikeusnotaarin ja oikeustieteen maisterin tutkintoihin.   


Hallinto-oikeus itsessään on oikeusjärjestyksen julkishallintoa koskeva osa-alue, jonka keskeisen sisällön muodostavat julkishallintoa ja viranomaisten toimintaa koskevat oikeusnormit, oikeusperiaatteet ja hallinto-oikeudelliset suhteet. Hallinto-oikeus on samalla myös keskeinen osa oikeustiedettä. Sen tyypilliset tutkimuskohteet ovat hallinto-oikeuteen kuuluva sääntely ja yleiset hallinto-oikeudelliset periaatteet sekä hallinto-oikeudelliset oikeussuhteet.


Hallinto-oikeudellista osaamista tarvitaan useimmissa oikeudellisissa asiantuntijatehtävissä ja juristiammateissa. Oikeusnotaarin tutkintoon kuuluu hallinto-oikeudessa laaja oikeudenalojen perusteiden opintojakso, jossa keskitytään varsinkin yleiseen hallinto-oikeuteen. Keskeinen tarkasteltava sääntely koskee hallintomenettelyä ja hallintoprosessioikeutta. Lisäksi yleiseen hallinto-oikeuteen kuuluva osallistuminen ja julkisuus on opetuksessa otettu huomioon. Erityisestä hallinto-oikeudesta perehdytään erityisesti virkamiesoikeuteen. Hallinto-oikeuden tuottamassa erikoistumisjaksotasoisessa opetuksessa on keskitytty erilaisiin hallinto-oikeudellisiin oikeussuojaelementteihin sekä hallinto-oikeuden eurooppalaistumisen tendensseihin.  


Vuosittaiseen vakiintuneeseen opetustarjontaan kuuluu myös vähintään yksi hallinto-oikeuteen keskittyvä syventävien opintojen asiakokonaisuus. Sen teemat seuraavat erikoistumisjaksotasoisen opetuksen teemoja.  


Vastuuhenkilö: julkisoikeuden professori Janne Salminen  

 

Kansainvälinen oikeus

Vastuuhenkilö: Outi Korhonen

Kauppaoikeus

Kauppaoikeus on historiallisen kehityksen myötä syntynyt oikeudenala, jonka piirissä opetetaan erilaisia markkinoihin liittyviä kysymyksiä. Tosiasiassa kauppaoikeuden alla on useita toisistaan eriytyneitä merkittäviä oikeudenaloja, kuten immateriaalioikeus, yritysoikeus, kansainvälinen kauppaoikeus ja kilpailuoikeus. Immateriaalioikeuksia ovat muun muassa tekijänoikeus, tavaramerkkioikeus ja patenttioikeus. Kauppaoikeuden perusteissa keskitytään immateriaali-, kilpailu-, yhteisö-, ja internetoikeuden perusteisiin. Kauppaoikeuden eri osa-alueet ovat varsin yhteismitattomia ja eriytyneitä. Muista oppiaineista poiketen yleisiä oppeja on useita. Tällöin kauppaoikeuden opetus – ja opiskelu – on perusteet-tasolla haastavaa. Perusteet-opintojakson tarkoituksena on antaa opiskelijalle käsitys markkinoita koskevan eurooppalaisen ja kansallisen oikeuden keskeisistä piirteistä erityisesti yritystoiminnan järjestämisen, yksinoikeuksien suojan, kilpailun turvaamisen ja internet-liiketoiminnan sääntelyn osalta. Hän osaa arvioida itsenäisesti asiakokonaisuuden keskeisiä lähtökohtia sekä analysoida ja ratkaista aihepiiriin liittyviä oikeudellisia ongelmia. Opintojakson aikana tehdään useita harjoitustöitä. Tiedekunnassa on englanninkielinen Law and Information Society -maisteriohjelma, jonka sisällöistä useat opintojaksot ovat luettavissa kauppaoikeuden alle. Tiedekunnassa on myös useita suomenkielisiä erikoistumisjaksoja ja valinnaisia opintojaksoja, jotka ovat luettavissa kauppaoikeuteen.  

 

Vastuuhenkilö: Tuomas Mylly

Oikeushistoria

Vastuuhenkilö: Mia Korpiola

Oikeussosiologia ja kriminologia

Oikeussosiologia on oikeudellisten ilmiöiden tarkastelua yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta. Koska oikeussosiologia ja kriminologia ovat osittain päällekkäisiä aloja ja niissä käytetään samantyyppisiä menetelmiä, opetetaan näitä oppiaineita yhdessä.  Oppiaineessa tarkastellaan oikeusjärjestelmän eri elementtejä ja oikeudellisia ilmiöitä kriittisesti niiden yhteiskunnallisissa, historiallisissa, poliittisissa, kulttuurisissa sekä taloudellisissa konteksteissa. Kriminologia painottuu rikosoikeudellisen vallankäytön ja kontrollin tutkimukseen. Oppiaineessa kiinnitetään huomiota voimassa olevan oikeuden sisällön selvittämisen sijaan sen syntymekanismeihin ja vaikutuksiin.

Oikeussosiologian ja kriminologian perusteissa opiskelijat saavat kokonaiskuvan oikeussosiologisesta ja kriminologisesta tutkimustiedosta ja tutkimuksen tekemisestä erityisesti kontrollin tutkimuksen näkökulmasta. Erikoistumisjaksolla ”Oikeus, valta ja yhteiskunta” perehdytään erityisesti lainsäädäntöprosessiin ja siihen liittyvän yhteiskunnallisen kontekstin välisiä suhteita. Syventävissä opinnoissa analysoidaan kriittisesti rikollisuus- ja turvallisuusdiskursseja, näihin liittyvää kriminaalipoliittista päätöksentekoa ja lainsäädäntöön tehtyjä muutoksia ja uudistuksia.

Vastuuhenkilö: Anne Alvesalo-Kuusi

Perhe- ja jäämistöoikeus

Oppiaineessa annettava opetus

- perhe- ja perintöoikeus

- lapsioikeus

- edunvalvontaoikeus

- kansainvälinen perhe- ja jäämistöoikeus (ml. kansainvälisen yksityisoikeuden perusteet)

- vertaileva perhe- ja jäämistöoikeus, ja erityisesti vertaileva (avio)varallisuusoikeus

 

Vastuuhenkilö: Tuulikki Mikkola

 

Prosessioikeus

Vastuuhenkilöt: Johanna Niemi, Tuomas Hupli

Rikosoikeus


Rikosoikeus on keskeisimpiä ja perinteisimpiä oikeudenaloja, jonka ymmärtäminen kuuluu jokaisen juristin välttämättömään perusasiantuntemukseen. Rikosoikeudeksi kutsuttu kokonaisuus muodostuu rikosoikeudellisista normeista, jotka yksinkertaistaen sääntelevät sitä, millä perusteella henkilön voidaan katsoa syyllistyneen laissa rangaistavaksi säädettyyn tekoon (rikosoikeuden yleiset ja erityiset vastuuedellytykset) ja millainen seuraamus rangaistavaan tekoon syyllistyneelle henkilölle voidaan tuomita. Oikeudenalasystematiikassa rikosoikeus sijoittuu julkisoikeuteen.


Rikosoikeudella on läheinen yhteys rikosprosessioikeuteen, joka käsittää rikosten esitutkintaa, syyteharkintaa ja rikosoikeudenkäyntiä koskevat menettelytapanormit. Lisäksi rikosoikeutta voidaan pitää oikeudenalana, jossa oikeudellista tietoainesta on pyritty täydentämään kokemusperäisiin menetelmiin perustuvan yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eli kriminologian tuloksilla.


Rikosoikeus on samaan aikaan sekä äärimmäisen teoreettinen että käytännönläheinen oikeudenala. Rikosoikeuden syvällinen ymmärtäminen edellyttää vahvaa teoreettista ymmärrystä rikosvastuun yleisistä edellytyksistä, tietoa keskeisten rikostyyppien sisällöstä sekä käsitystä rangaistuksen määräämisen lähtökohdista. Ilman vahvaa ymmärrystä rikosoikeuden teoreettisista lähtökohdista rikosoikeuden soveltaminen käytäntöön ei ole mahdollista. Sen vuoksi rikosoikeuden opetuksessa keskitytään erityisesti yleisiin oppeihin (käsitteet, periaatteet ja teoria), keskeisimpiin erityisen osan tunnusmerkistöihin (painopisteenä talousrikokset), rikosoikeudellisiin seuraamuksiin ja rikosoikeuden eurooppalaistumiseen. Opetustarjontaan kuuluu myös opintojaksoja, joissa huomio on korostuneesti rikosoikeuden soveltamisessa käytäntöön (esimerkiksi Syyttäjätyön käytännöt -opintojakso).

Vastuuhenkilöt: Tatu Hyttinen

Työoikeus

Vastuuhenkilöt: Annika Rosin

Valtiosääntöoikeus

Vastuuhenkilö: Veli-Pekka Viljanen

Velvoiteoikeus

Velvoiteoikeuden oppiaine kattaa laajan kirjon varallisuusoikeudellista sääntelyä. Sen keskiössä ovat erilaiset sopimukselliset järjestelyt, vahingonkorvaus- ja muut korvausjärjestelmät sekä velkoihin liittyvät oikeussäännöt.


Velvoiteoikeuden oppiaine tuottaa Velvoiteoikeuden oikeudenalojen perusteiden opintojakson (ONOM1001), kolme erikoistumisjaksoa. Vuorovuosin tuotetaan Sopimusoikeuden teoriat ja käytännöt - ja Vahingonkorvausoikeuden teoriat ja käytännöt -opintojaksot. Vuonna 2018 järjestettiin ensimmäistä kertaa erikoistumisjakso Sopimus, kauppa ja tuotanto. Yksi erikoistumisjaksoista kiinnittyy Willem C. Vis International Commercial Arbitration Mootiin (Willem C. Vis International Commercial Arbitration Moot Experience I). Oppiaineen syventävät opinnot alkavat syksyisin.  Oppiaine tuottaa myös useita valinnaisia opintojaksoja, muun muassa suositun Yrityksen sopimukset käytännössä -opintojakson (opettajina käytännön asianajajat).  

Vastuuhenkilö: Mika Viljanen

 

Vero-oikeus

Vero-oikeus on osa julkisoikeutta. Oppiaineessa tuotetaan opetusta oikeusnotaarin ja oikeustieteen maisterin tutkintoihin.   

Vero-oikeudellista osaamista tarvitaan useimmissa oikeudellisissa asiantuntijatehtävissä ja juristiammateissa. Oikeusnotaarin tutkintoon kuuluu vero- ja yhtiöoikeuden laaja oikeudenalojen perusteiden opintojakso, jossa keskitytään vero-oikeuden peruskysymyksiin, yleisiin oppeihin sekä vero- ja yhtiöoikeuden ns. rajapintakysymyksiin. Vero-oikeuden opetuksen osalta pääpaino on ollut erityisesti tuloverotusta ja perintö- ja lahjaverotusta koskevissa teemoissa.

Vero-oikeuden erikoistumisjaksolla keskitytään erityisesti yritystoiminnan verotusta koskeviin teemoihin.

Vero-oikeudessa on useita valinnaisia opintojaksoja, joissa käsitellään muun muassa sukupolvenvaihdoksiin, yritysjärjestelyihin ja kansainväliseen vero-oikeuteen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Useilla kursseilla osan opetustarjonnasta antaa käytännön työtehtävissä olevat lakimiehet.

Vuosittaiseen vakiintuneeseen opetustarjontaan kuuluu myös vähintään yksi vero-oikeuteen keskittyvä syventävien opintojen asiakokonaisuus. Sen teemat seuraavat erikoistumisjaksotasoisen opetuksen teemoja. Viime vuosina pääpaino on ollut yritysverotuksessa.


Vastuuhenkilö: finanssioikeuden professori Jaakko Ossa

 

Yleinen oikeustiede

Yleinen oikeustiede soveltaa filosofian ja eräiden sen lähitieteiden, kuten semantiikan ja lingvistiikan, menetelmällisiä työvälineitä oikeuden ja oikeudellisten ilmiöiden tarkasteluun. Sen tutkimus­kohteena ovat oikeuden ja oikeustieteen yleiset, eri oikeudenaloille yhteiset, metodologiset ja mahdolliset muut teoreettis-filosofiset kysymykset. Siinä missä aineellisen oikeuden oppiaineet, kuten rikosoikeus tai kauppaoikeus, tarkastelevat määrätyn oikeudenalan aineellista ja prosessuaalista sääntelyä ja niiden soveltamista yksittäisiin oikeus­tapauksiin, yleinen oikeustiede pohtii esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä:

– (a) Mitä oikeus on? Onko se parlamentaarisen lainsäätäjän määrämuodossa ilmoittamaa lain­säädäntö­tahtoa (= oikeuspositivismi); toteutunutta ja toteutettavissa olevaa oikeutta eli niiden oikeuksien ja velvollisuuksien kokonaisuus, joille tuomioistuimet tulevat todennäköisesti antamaan tehokasta oikeussuojaa (= oikeusrealismi); ehdotonta uskonnollista tai yhteiskunnallista oikeuden­mukaisuutta (= luonnonoikeusfilosofia); oikeustieteessä  kehitettyjä oikeudellisia oppirakennelmia (= historiallinen koulukunta) vai jotain muuta?

– (b) Mitä tai millaista on tieto oikeudesta? Mitkä ovat oikeudellisen tiedon lähteet ja arviointikriteerit? Millaisia ovat tuomaria tämän ratkaisuharkinnassa eriasteisesti velvoittavat tai sallitut oikeuslähteet?

– (c) Miten oikeudesta voi saada luotettavaa tietoa? Millainen on oikeustieteen metodioppi (esimerkiksi)  tulkinnan ja perustelemisen taitona, oikeudellisen systematiikan tajuna, taitona hyödyntää erilaisia oikeudellisia oppirakennelmia sekä taitona arvioida oikeuden yhteis­kunnallisia vaikutuksia ja vaikutussuhteita?

– (d) Mikä on oikeuden suhde yhteisölliseen kieleen, yhteisöllisiin arvoihin, loogisesti pätevän päättelyn malleihin, samoin kuin toisten tieteenalojen hyödyntämiin opillisiin malleihin ja konventioihin sekä yleiskielen ja arkikokemuksen enemmän tai vähemmän likiarvoisiin käsityksiin ja uskomuksiin?

Oikeudesta ja sen tulkinnasta voi esittää perustellusti useita erilaisia tulkintoja, joista mikään ei ole välttämättä ehdottoman väärä eikä mikään välttämättä ainoa oikea. Tähän tosiseikkaan perustuvat sekä oikeudellinen argumentaatio­teoria eli teoriat oikeuden tulkinnasta ja tuomarin oikeudellisesta ratkaisu­harkinnasta että erilaiset oikeudellisen ajattelun koulukunnat. Oikeudellisen ajattelun keskeisimmät oppisuunnat ovat (a) analyyttinen ja institutionaalinen oikeuspositivismi (Hans Kelsen, H. L. A. Hart, Neil Mac­Cormick, ym.), (b) erilaiset sosiologisen oikeustieteen ja oikeusrealismin suuntaukset (O.W. Holmes, Alf Ross, P.O. Ekelöf, ym.) ja (c) moderni luonnonoikeusfilosofia (Lon L. Fuller, John Finnis, Ronald Dworkin, ym.).

Oikeuspositivismi kiinnittää oikeuden määrittelyn parlamentaarisen lainsäätäjän tai muun suvereenin yhteiskunnallisen vallankäyttäjän tahtoon, oikeusrealismi tuomioistuinten ja muiden viranomaisten yksittäisiin lainsoveltamis­ratkaisuihin ja luonnon­oikeus­filosofia yhteiskunnalliseen oikeuden­mukaisuuteen. Sen vuoksi luonnon­oikeus­filosofialla on läheinen yhteys etiikan ja moraalifilosofian pohdintoihin siitä, mikä on oikein ja mikä ehdottoman väärin ja, siihen perustuen, milloin viran­omaisten ei tule muodollisesti velvoittavaa lakia soveltaa eikä kansalaisten sitä noudattaa. Sosiologinen oikeustiede ja oikeusrealismi korostavat oikeuden luonnetta faktisena, empiirisesti havaittavana yhteiskunnallisena ilmiönä, jolloin oikeuden suhde vallankäyttöön sekä oikeuden yhteiskunnalliset vaikutukset ja vaikutussuhteet saavat keskeistä merkitystä. Analyyttinen tai myöhempi institutionaalinen oikeuspositivismi kiinnittää oikeuden lainsäätäjän institutionaaliseen tahdonmuodostukseen, jolloin lakien ja muiden kirjallisessa muodossa annettujen virallislähteiden tulkinta on tutkijan mielenkiinnon kohteena.

Ammattinsa osaavan juristin työkalupakkiin kuuluu myös oivallus oikeustieteen laeista eli oikeutta ja sen tutkimusta määrittävistä tieteenfilosofisista valinnoista. 

Vastuuhenkilö: Raimo Siltala

Ympäristöoikeus

Ympäristöoikeus on oikeudenala, joka sääntelee ihmisen luontosuhdetta. Se on laaja oikeudenala, joka kattaa ympäristön ja luonnonvarojen käyttöä, ympäristön- ja luonnonsuojelua sekä ilmastonmuutosta koskevan oikeudellisen sääntelyn.  

Oikeusnotaarin tutkintoon sisältyy ympäristöoikeuden perusteiden opintojakso, jossa keskitytään ympäristöllisen sääntelyn perusteisiin. Opinnoissa paneudutaan alueiden käytön suunnittelua, luonnonvarojen käyttöä sekä luonnon- ja ympäristönsuojelua koskevaan sääntelyyn sekä ilmasto-oikeuden perusteisiin. Lisäksi opinnoissa avataan ympäristöoikeudellisen päätöksenteon ja osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia koskeviin lähtökohtiin. Ympäristöoikeuden erikoistumisjaksolla on eurooppalaisen ja kansallisen ympäristö- ja ilmastosääntelyn muutostendensseihin. Ympäristöoikeuden tuottamassa ilmasto-oikeuden opinnoissa paneudutaan ilmasto-oikeudellisen sääntelyn lähtökohtiin. Näihin teemoihin syvennytään myös vuosittain järjestettävissä ympäristöoikeuden syventävissä opinnoissa.

Vastuuhenkilö: Anne Kumpula