Monitieteistä OPEMO-hanketta toteuttavat yhteistyössä Turun yliopiston kasvatustieteiden laitos ja Sote-akatemia. Keskeinen yhteistyökumppani on Salon kaupunki.
Turun yliopistossa on käynnistynyt ”Miten ope jaksaa moninaistuvassa koulussa? Opettajan työhyvinvointia tukevia tutkimusperustaisia käytäntöjä opetustyöhön ja johtamiseen” -hanke.
Hankkeessa tunnistetaan opettajan työhyvinvointia tukevia ja heikentäviä käytäntöjä erilaisissa kouluissa sekä kehitetään ja pilotoidaan niiden pohjalta työhyvinvointia edistäviä ratkaisuja. Lisäksi hanke tuottaa käytäntösuosituksia yhteistyössä opettajien, rehtoreiden ja muiden opiskeluhuollon toimijoiden kanssa.
Hanketta johtavan Turun yliopiston professori Minna Kyttälän mukaan hanke vastaa tarpeeseen kehittää koko ajan moninaistuvan ja muuttuvan koulun käytäntöjä myös opettajan työn ja työhyvinvoinnin lähtökohdista. Hän sanoo opettajien roolin olevan keskeinen oppimisen ja oppimisen tuen mahdollistamisessa.
– Jotta oppilas voi koulussa hyvin, myös opettajan on voitava työssään hyvin. Tätä tukee myös toimiva yhteistyö kaikkien koulussa työskentelevien eri alojen ammattilaisten kanssa. Hankkeessamme keskitymme kehittämään koulun arkipäivän käytäntöjä opettajan työhyvinvointia tukevammiksi. Tämä on myös inkluusion toteutumisen näkökulmasta erittäin tärkeää, Kyttälä kertoo.
Tutkimushanke toteutetaan Salon kaupungissa, jonka monipuolinen kouluverkko tarjoaa mahdollisuuden tutkia opettajan työhyvinvointia tukevia käytäntöjä hyvin erilaisissa ja eri kokoisissa kouluissa. Salon kaupungin opetuspalvelut osallistuu myös tulosten levittämiseen ja jalkauttamiseen.
Salon opetusjohtaja Inkeri Lahti pitää hanketta erittäin ajankohtaisena.
– Parhaillaan käynnissä oleva oppimisen tuen uudistus sekä hyvinvointialueuudistuksen tuomat opiskeluhuollon toimintaympäristön muutokset lisäävät tarvetta tarkastella ja kehittää uusia inklusiivisen koulun käytäntöjä, hän sanoo.
OPEMO-hanke on Työsuojelurahaston rahoittama.