Turun yliopiston Luonto2100-rahasto osti suojeltavaa metsää Kurjenrahkan kansallispuiston naapurista

27.06.2022

Turun yliopistosäätiön alle viime vuonna perustettu Turun yliopiston Luonto2100-rahasto on ostanut ensimmäiset metsäalueensa läheltä Kurjenrahkan kansallispuistoa. Pöytyän Yläneellä sijaitsevat kaksi metsäaluetta muodostavat yhteensä 25 hehtaarin kokonaisuuden. Tavoitteena on lisätä alueiden luonnon monimuotoisuutta ja hiilensidontaa. Alueita on tarkoitus kehittää myös rahaston tavoitteita tukevaan virkistyskäyttöön.

Rahaston hankkimasta kahdesta metsäalueesta suurempi, 20 hehtaarin alue, on Savojärven pohjoispuolella sijaitsevan Lammenrahkan koillispuolella. Alue rajautuu etelässä puolustusvoimien alueeseen, jota on kapea kaistale palstan ja kansallispuiston välissä. Pohjoisreunassa se rajautuu Ruusinrahkan suohon. Palstalla on sekä hakkuuaukkoa, taimikkoa että jo varttuneen metsän kuvioita. 

Pienempi palsta sijaitsee kansallispuiston ympäröimänä, Lammenrahkan ja Turunväylän itäpuolella sijaitsevan Valkiaissaarenrahkan välissä. Siihen kuuluu nuorta taimikkoa ja vajaa kolme hehtaaria peltoa.

Karttakuva Luonto2100-rahaston hankkimista metsistä lähellä Kurjenrahkan kansallispuistoa
Hankitut kaksi metsäaluetta sijaitsevat lähellä Kurjenrahkan kansallispuistoa. Kansallispuisto on Turusta noin 35 km pohjoiseen. Kartta, jolle alue merkitty: (c) Metsähallitus

Luonto2100-rahaston hoitokunnan puheenjohtaja, vararehtori Mika Hannula sanoo rahaston uuden metsähankinnan tukevan yliopiston ponnisteluja kohti kestävää kehitystä.

– Luonnon monimuotoisuuden köyhtyessä on yhä tärkeämpää turvata uhanalaisten lajien elinympäristöjä. Tutkimustiedon tuottamisen ja kestävään kehitykseen liittyvän opetuksen lisäksi haluamme olla mukana edistämässä tavoitteita myös konkreettisilla teoilla. Meillä on osaamista lähes kaikilla yhteiskunnan aloilla, ja olisi hienoa tehdä näistä yhteiset talkoot, Hannula toteaa.

Hannula haastaakin koko yliopistoyhteisön mukaan miettimään nyt hankitun metsän mahdollisuuksia tutkimuksessa ja opetuksessa sekä visioimaan, miten oman tieteenalan toiminnalla voisi tukea Luonto 2100 -rahaston tavoitteita kohti kestävää tulevaisuutta.

Yliopisto kehittää alueita tutkimustietoon perustuen – opiskelijat mukaan suunnittelutyöhön

Luonto2100-rahaston toiminta-ajatus eroaa suojeluohjelmien ja -järjestöjen toiminnasta siinä, että se ei hanki suojeluun vanhaa metsää vaan pääasiassa nuorempaa metsää strategisesti tärkeiltä alueilta tulevaisuutta silmällä pitäen.  Rahaston hankkimissa metsissä ei harjoiteta metsätaloutta vaan niiden tarkoituksena on pitkällä aikajänteellä lisätä luonnon monimuotoisuutta, hiilensidontaa sekä metsien virkistyskäyttömahdollisuuksia.

Ekologian professori Toni Laaksonen näkee hankituissa palstoissa paljon potentiaalia näiden tavoitteiden osalta. Seuraavaksi arvioidaan, miten tavoitteet monimuotoisuuteen tai hiilensidontaan liittyen voidaan parhaiten toteuttaa tulevaisuutta ja alue-ekologista kokonaisuutta ajatellen. Tämä voi tarkoittaa myös joidenkin toimenpiteiden tekemistä.

Ratkaistavana on esimerkiksi kysymykset metsäalueen hoitamisesta; harvennetaanko taimikkoja, suositaanko jotain puulajeja, tai mitä kannattaa tehdä ojitetulle suolle, joka näyttää jo metsältä.

– Voimme aina myös olla tekemättä mitään. Luonto kyllä varttuu omaan tahtiinsa. Mutta jos on selvää, että jotain kannattaa esimerkiksi monimuotoisuuden ja hiilensidonnan edistämiseksi tehdä, se voidaan toteuttaa. Tulemme miettimään näitä kysymyksiä asiantuntijoiden ja opiskelijoiden kanssa tutkimuksiin ja parhaaseen asiantuntijatietoon perustuen. Uskon tämän olevan hyvin motivoivaa opiskelijoille. Otamme myös mielellämme vastaan ehdotuksia, Laaksonen sanoo.

Metsässä on tiheää nuorta taimikkoa, joka antaa monipuoliset mahdollisuudet suunnitella luonnon monimuotoisuuden ja hiilensidonnan yhteensovittamista ja optimointia tulevaisuutta ajatellen.
Metsässä on tiheää nuorta taimikkoa, joka antaa monipuoliset mahdollisuudet suunnitella luonnon monimuotoisuuden ja hiilensidonnan yhteensovittamista ja optimointia tulevaisuutta ajatellen. 

Turun yliopistosäätiön viime vuonna perustaman Luonto2100-rahaston tarkoituksena on hankkia lahjoitusvaroilla metsäalueita, joiden avulla voidaan tukea luonnon monimuotoisuuden suotuisaa kehitystä ja parantaa metsien virkistyskäyttömahdollisuuksia. Tavoitteena on erityisesti olemassa olevien suojelu- ja retkeilyalueiden laajentaminen ja monipuolistaminen Etelä-Suomessa. Rahasto toimii Turun yliopiston sille osoittaman pääoman sekä yksityislahjoitusten turvin.

Nyt tehdyn kaupan tueksi saatiin merkittävä 50 000 euron lahjoitus oikeustieteen tohtori Heidi Anderssonilta, joka on tukenut metsien suojelua aikaisemminkin.

– Pidän metsien suojelua tärkeänä, ja yliopisto on luotettava toimija, joka tekee ratkaisuja tieteeseen perustuen. Lisäarvona on, että samalla koulutetaan tulevaisuuden asiantuntijoita, Andersson sanoo.

Luotu 27.06.2022 | Muokattu 08.12.2022