Yläkouluikäisten kiusaaminen väheni Kiva koulu -ohjelman aikana: Kiusaamisen vastaiseen työhön tarvitaan netikettiä ja mielenterveystukea

16.08.2019

Yläkoululaisten kokema kiusaaminen on vähentynyt selvästi, kun koulut ovat panostaneet kiusaamisen vastaiseen työhön. Nettikiusaamisen kitkemistä pitää tehostaa ja tuoda uusia menetelmiä kiusattujen psyykkisen hyvinvoinnin tukemiseen ja vahvistamiseen. Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen julkaisemat tutkimustulokset perustuvat nuorten omaan raportointiin vuosina 2008 ja 2014.

Koulukiusaaminen on vähentynyt sekä tyttöjen että erityisesti poikien keskuudessa verrattuna viime vuosikymmenen tilanteeseen. Ensimmäisenä tarkasteluajankohtana vuonna 2008 nuorista 30,5 prosenttia kertoi tulleensa kiusatuiksi, kun vuonna 2014 enää 20,6 prosenttia oli kokenut kiusaamista. 

Koulun aikuisten ja muiden oppilaiden pyrkimykset puuttua kiusaamiseen lisääntyivät tarkasteluvälillä.

– Tutkimuksen tarkasteluajankohtien välissä tutkimukseen osallistuneissa kouluissa otettiin käyttöön kiusaamisen vastainen Kiva koulu -ohjelma. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että ohjelma on merkittävästi vähentänyt kiusaamista, sanoo artikkelin pääkirjoittaja, tutkija Elina Tiiri lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksesta.

– Lisäksi kiusaamisen vähenemiseen on voinut vaikuttaa esimerkiksi lisääntynyt yleinen tietoisuus sen haitallisuudesta, Tiiri arvioi.

Tulosten perusteella nettikiusaamisen yleisyydessä ei tapahtunut muutosta tarkasteluvälillä. Tiirin mukaan on tärkeää terävöittää nettikiusaamisen ehkäisyä ja siihen puuttumista.

Kiusatuksi joutuminen uhkaa mielenterveyttä 

Tutkimuksessa havaittiin, että kiusatuksi joutuneet nuoret kokevat muita enemmän mielenterveyden oireita. Eniten oireita raportoivat nuoret, joita kiusataan sekä koulussa että netissä.

– Koska kiusatuksi joutuminen on selkeä mielenterveyden riskitekijä, tulisi kiusaamisen vastaisiin toimenpiteisiin sisällyttää myös mielenterveyttä tukevia toimenpiteitä, painottaa Tiiri.

Tutkimusta johtava lastenpsykiatrian professori Andre Sourander pitää tuloksia merkittävinä.

– Nuoret, joilla on mielenterveysongelmia, joutuvat herkemmin kiusatuksi, ja toisaalta kiusatuksi tuleminen altistaa mielenterveysongelmille. Tämä on tärkeä tieto kehitettäessä koulujen hyvinvointia ja kiusaamiseen kohdistuvia interventioita, Sourander toteaa.

Souranderin mukaan suomalaiskouluissa tulisi toteuttaa valtakunnallisesti kiusaamisen ennaltaehkäisyohjelmaa, jolla on tieteellinen näyttö vaikuttavuudesta. Tuoreet tulokset tukevat aikaisempaa tutkimustietoa Kiva koulu -ohjelman vaikuttavuudesta.  

Kyselytutkimus tehtiin Rovaniemen ja Salon alueilla. Tutkimukseen osallistui noin 2000 yläkouluikäistä nuorta kaikista alueiden yläkouluista molempina tutkimusvuosina. Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemia ja se on osa lippulaivaohjelmaan kuuluvaa The Inequalities, Interventions, and New Welfare State (INVEST) -hanketta.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry -lehdessä. Tutkimusartikkelin abstrakti löytyy osoitteesta https://doi.org/10.1016/j.jaac.2019.03.023

Lisätietoa:

Tutkija Elina Tiiri, Turun yliopisto, elina.tiiri@utu.fi 

Professori Andre Sourander, Turun yliopisto, andsou@utu.fi

Luotu 16.08.2019 | Muokattu 16.08.2019