Eriarvoisuuden tutkijana uraauurtava Jani Erola Vuoden Professoriksi

15.01.2026

Professoriliitto on valinnut Turun yliopiston sosiologian professori Jani Erolan Vuoden Professoriksi 2026. Liitto toteaa Erolan olevan niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin arvostettu sosiaalitieteiden tutkija, joka on myös erinomainen esimerkki siitä, miten korkeatasoinen tieteellinen tutkimus voi olla yhteiskunnallisesti vaikuttavaa.

– Professori Jani Erola on arvostettu sosiaalitieteiden tutkija sekä Suomessa että kansainvälisesti. Hän on perehtynyt laaja-alaisesti sosiaaliseen eriarvoisuuteen, siihen vaikuttaviin tekijöihin sekä eriarvoisuuden periytyvyyteen, Professoriliiton puheenjohtaja Teija Laitinen perustelee Vuoden Professorin valintaa.

– Erolan työ on erinomainen esimerkki siitä, miten korkeatasoinen tieteellinen tutkimus voi olla yhteiskunnallisesti vaikuttavaa, hän jatkaa.

Professoriliitto kuvaa Erolaa aktiiviseksi keskustelijaksi niin tiedekentällä kuin julkisuudessakin, ja toteaa Erolan edistäneen sosiologiaa tieteenalana. 

– Tämä on hieno kunnianosoitus erityisesti sen vuoksi, että se tulee monialaiselta professoriyhteisöltä, Erola sanoo.

Mutta mikä innostaa Erolaa tutkimustyössään?

­– On asioita, joita haluaisin ymmärtää, tietää ja selittää paremmin, Erola sanoo.

Erola on johtanut vuodesta 2019 lähtien Turun yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen lippulaiva INVESTiä, jossa tutkitaan hyvinvointivaltion ja eriarvoisuuden tilaa Suomessa. Professoriliitto toteaa INVESTin ympärille kasvaneen merkittävän monitieteisen tutkimushankkeiden ryppään.

Tutkimuksen ytimessä luokkaerot ja niiden ylisukupolvisuus

Vuonna 2010 toimittamassa teoksessaan ”Luokaton Suomi?” Erola käsitteli yhteiskunta-asemia ja sitä, miten ne liittyvät muuhun eriarvoisuuteen 2000-luvun Suomessa. Erolan mukaan taloudellinen eriarvoisuus ei johdu niinkään työväenluokan huono-osaisuudesta kuin ylimmän luokan kasvaneesta hyväosaisuudesta.

Kiinnostus yhteiskuntaluokkiin syttyi jo lukiossa. Erola muistelee, miten lukioajan ensimmäisten esseiden kirjoittamisen aikaan hän sai käsiinsä historiankirja, jossa käsiteltiin roomalaisten luokkayhteiskuntaa.

– Se oli ensimmäinen kosketuspinta yhteiskunnallisiin eroihin. Se pisti ajattelemaan. Jäin miettimään, mitä luokkaerot tarkoittavat tämän päivän yhteiskunnassa. Tajusin, että nämä aiheet kiinnostavat minua, haluan tietää luokkaeroista enemmän, Erola sanoo.

Hän toteaakin pitävänsä tärkeänä, että jokaisella tutkijalle löytyy oma nische. Hänelle se on ollut luokkaerot ja sen jatkumona niiden ja muun sosiaalisen eriarvioisuuden ylisukupolvisuus. Ylisukupolvisuuden tutkimuksesta esimakua saa jo hänen väitöstutkimuksestaan, mutta varsinkin väitöstyön jälkeen heräsi kiinnostus luokkaerojen kanssa käsi kädessä kulkeviin ylisukupolvisiin mekanismeihin, yhteiskunnan muutokseen ja rakenteisiin.

Akatemiaprofessuurius avaa uusia tutkimussuuntia

2020-luvulla Erola on tutkinut ja käynyt julkista keskustelua muun muassa varhaiskasvatuksen vaikutuksesta yksilön koulutustasoon ja sosiaaliseen liikkuvuuteen. Vuoden 2026 alussa avautuu uusia näkökulmia. Suomen Akatemian akatemiaprofessorinimityksen myötä Erolan saama rahoitus mahdollistaa uusien tutkimussuuntien avaamisen: hän aikoo tutkia koulutustason nousua ja sen sukupuolittuneita muutoksia, työmarkkinoiden polarisoitumista sekä digitalisaation, erityisesti tekoälyn, mukanaan tuomia muutoksia sosiaaliseen liikkuvuuteen.

­Erola on ollut Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 2021 ja hänellä on useita kansainvälisiä luottamustehtäviä ja on mukana merkittävissä monikansallisissa hankkeissa. 
Euroopan tiedeneuvosto myönsi hänelle vuonna 2014 arvostetun Consolidator Grant -apurahan sosiaalisen aseman periytyvyyden tutkimiseen. Erola koordinoi vastikään päättynyttä EU:n rahoittamaa Mapineq-projektia, jossa analysoidaan koulutuksellisia, sosioekonomisia ja terveydellisiä eriarvoisuuksia elämänkaaren eri vaiheissa.

Valinta julkistettiin Professoriliiton Puheenvuoroja tieteen ytimestä -yleisötilaisuudessa Oulussa torstaina 15.1.2026. Vuoden Professorin palkintosumma on 20 000 euroa.


Jani Erolan kasvokuva
– Se hetki, kun sinulla on tutkimusaineisto käsissäsi, on tehty alustavia analyyseja, katsot tuloksia ja koitat ymmärtää, miksi nämä asiat ovat näin. Ja sitten on se hienoin hetki, kun ymmärrät, että näinhän tämä menee. Se on upea tunne, ja hienointa on, kun se syttyy porukassa, kun on yhdessä pähkäilty asiaa, Vuoden Professori 2026 Jani Erola kuvaa tutkijantyön huippuhetkiä.
 

Luotu 15.01.2026 | Muokattu 15.01.2026