etualalla henkilö yliopiston kirjastossa kannettavalla tietokoneella ja taustalla kaksi henkilöä

Osaamisen kehittäminen

Turun yliopisto tarjoaa monipuolisen valikoiman tutkintoon johtamattomia koulutuksia, jotka auttavat kehittämään henkilöstösi osaamista ja pitämään organisaatiosi mukana työelämän muutoksissa.

Koulutustemme avulla organisaatiosi asiantuntijat voivat uudistaa, täydentää ja laajentaa osaamistaan työuran eri vaiheissa. Tarjoamme yliopistotasoisia opintoja avoimina yliopisto-opintoina sekä eri laajuisina erikoistumis- ja täydennyskoulutuksina. Tarjolla on kymmenien eri oppiaineiden opintoja ja niitä yhdisteleviä kokonaisuuksia. Järjestämme myös yksilöllisesti suunniteltuja kehittämis- ja koulutuspalveluita. Suuri osa koulutuksista on mahdollista suorittaa osin tai kokonaan verkko-opintoina.

Avoin yliopisto-opetus

Voit innostaa ja kannustaa työntekijöitä kehittämään osaamistaan tarjoamalla mahdollisuuden suorittaa työnantajan maksamia yliopistotason opintoja. Avoimen yliopiston kurssit ovat avoinna kaikille työtehtävästä ja pohjakoulutuksesta riippumatta.

Avoin yliopisto on edullinen tapa kouluttaa henkilöstöä, sillä yhden opintopisteen hinta on vain 10-15 euroa. Valikoimaamme kuuluu satoja eri tieteenalojen opintojaksoja ja useita monitieteisiä kokonaisuuksia, joista on mahdollista koota kullekin työntekijälle tai henkilöstöryhmälle sopiva kokonaisuus. Opintoja alkaa ympäri vuoden ja verkko-opinnot on mahdollista suorittaa joustavasti työssäkäynnin ohessa.

Tutustu koulutustarjontaamme ja ota yhteyttä asiantuntijoihimme!

Erikoistumiskoulutukset

Erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettavia, työelämässä toimiville suunnattuja ammatillista kehittymistä edistäviä koulutuksia. Opinnot on suunniteltu yhdessä työelämän edustajien kanssa ja ne on suunniteltu suoritettavaksi työn ohessa. Järjestämme erikoistumiskoulutusta opettajille, psykologeille ja sosiaalityöntekijöille sekä merenkulkualalla työskenteleville. Lisäksi järjestämme psykoterapeuttikoulutusta.

Valmiit täydennyskoulutukset

Täydennyskoulutuksemme tarjoavat eri alojen ammattilaisille mahdollisuuden asiantuntijuuden syventämiseen. Koulutusten laajuus vaihtelee parin tunnin lyhytkoulutuksista laajoihin ammattipätevyyden antaviin opintoihin.

Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla toimiville henkilöille käytännönläheisiä lyhytkursseja, laatukehittäjän koulutusta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisen pätevyyden antavaa johtamiskoulutusta.

Järjestämme johdon ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusohjelmia (EMBA, JOKO, DBA) myös muilla aloilla toimiville. Opinnot koostuvat moduuleista, joita voi suorittaa myös yksittäin. Valittavana myös lyhytkestoisempia yritysohjelmia, jotka keskittyvät  liiketoimintaosaamisen vahvistamiseen ja yritysten ajankohtaisiin kehittämistarpeisiin. Tarjontaamme kuuluvat myös hankintojen ja ennakoinnin johtamisen ohjelmat.

Oikeustieteellinen tiedekunta järjestää alalla työskenteleville lisä- ja täydennyskoulutusta yhteistyössä Suomen Asianajajaliiton kanssa. Tarjoamme myös opetus- ja kasvatusalalla toimiville laajan valikoiman erilaisia lyhytkestoisia lisäkoulutuksia sekä alan työtehtäviin pätevöittäviä koulutuksia.

Räätälöidyt täydennyskoulutukset

Tarjontaamme kuuluvat valmiiden täydennys- ja erikoistumiskoulutusten lisäksi räätälöidyt koulutukset työyhteisöille ja organisaatioille. Koulutukset voivat olla lyhytkestoisia asiantuntijaluentoja tai laajempia kokonaisuuksia, jotka koostuvat asiakkaan tarpeiden mukaan suunnitelluista sisällöistä, eri tieteenalojen tutkintojen osista tai näiden yhdistelmistä. Opetus on mahdollista järjestää myös englannin kielellä.

Turun kauppakorkeakoulun TSE exe on erikoistunut johdon, esimiesten ja asiantuntijoiden valmennukseen ja kehittämiseen. Yrityskohtaiset valmennukset suunnitellaan ja toteutetaan asiakasorganisaation strategia, tavoitteet ja henkilöstön kehittämistarpeet huomioiden. Valmennus voidaan järjestää myös useamman organisaation yhteisenä toteutuksena.

Tulevaisuuden tutkimuskeskus on Pohjoismaiden suurin tulevaisuudentutkimukseen ja ennakointiin erikoistunut akateeminen tutkimuslaitos. Keskuksen asiantuntijoiden avulla voit kehittää organisaatiosi ennakointitaitoja ja valmiutta varautua muutoksiin toimintaympäristössä. Myös oikeustieteellinen tiedekunta järjestää yritysten ja asiakkaan tarpeen mukaan räätälöityä koulutusta.

Tutustu koulutusteemoihimme ja ota yhteyttä asiantuntijoihimme! 

Ota yhteyttä ja kerro meille yrityksesi koulutustarpeista!

Autamme mielellämme sinua löytämään tarpeitasi vastaavan koulutuksen tai suunnittelemaan koulutuksen toiveidesi mukaan.

jatkuvaoppiminen@utu.fi