Turun yliopistoon 27 011 hakijaa kevään yhteishaussa

04.04.2019

Turun yliopistoon hakeneiden määrä nousi viime vuoteen verrattuna neljä prosenttia. Hakijoita oli tänä keväänä 1040 enemmän kuin viime vuonna.

Kevään 2019 korkeakoulujen yhteishaku päättyi 3.4.2019. Turun yliopistoon haki tänä keväänä 27 011 hakijaa, mikä on kolmanneksi eniten suomalaisyliopistoista. Aikaisempina vuosina Turun yliopisto on ollut hakijamäärätilastoissa toisena, mutta Tampereella vuoden alusta aloittanut teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston muodostama säätiöyliopisto, Tampereen yliopisto, kiilasi nyt niukasti Turun yliopiston edelle 28 265 hakijallaan.

Ensisijaisia hakijoita Turun yliopistoon oli 9310. Viime vuonna kokonaishakijamäärä oli yhteensä 25 971, joista ensisijaisia hakijoita oli 9265.

Hakukohteittaisissa hakijamäärissä viime vuosien suosituimmat koulutukset pitivät pintansa. Eniten hakemuksia jätettiin kauppatieteisiin – hakukohde ”Kauppatieteet, Turku” sai 4794 hakijaa. Oikeustieteeseen haki 4422, lääketieteeseen 4135 ja psykologiaan 2635 hakijaa. 

Eniten hakijamääräänsä kasvatti psykologia, johon haki 2635 henkilöä, eli yli 55 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, jolloin hakijoita oli 1699. Seuraavaksi eniten hakijamäärät kasvoivat tietotekniikassa (44 prosenttia, tänä vuonna 486 hakijaa, viime vuonna 337 hakijaa), geologiassa (35 prosenttia, tänä vuonna 148 hakijaa, viime vuonna 110 hakijaa), kauppatieteiden kansainvälisen johtamisen ja yrittäjyyden tutkinto-ohjelmassa (25 prosenttia, tänä vuonna 538 hakijaa, viime vuonna 431 hakijaa) sekä Porin kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa (24 prosenttia, tänä vuonna 103 hakijaa, viime vuonna 83 hakijaa). 

– Psykologian hakijamäärän kasvua selittävät osiltaan Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistojen liittyminen psykologian valintakoeyhteistyöhön sekä toisen vaiheen soveltuvuuskokeesta luopuminen. On erityisen ilahduttavaa, että osaajapulasta kärsivän tekniikan alan hakukohteissa, tietotekniikassa ja biotekniikassa, hakijamäärien nousu jatkuu edelleen, toteaa opiskelijavalinta ja hakijapalvelut -osaston päällikkö Mari Kähkönen Turun yliopistosta.

Korkeakoulujen yhteishaussa oli yhteensä lähes 152 000 hakijaa. Aloituspaikkoja yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa on yhteensä noin 47 600.

Luotu 04.04.2019 | Muokattu 14.05.2020