Aikuisten tehtävänä on tarjota riittävän kasvun ja kehityksen eväät kaikille lapsille. Ratkaisut ongelmiin pitää etsiä yhteistyössä: lasten ja nuorten oppimis-, mielenterveys- ja hyvinvointiongelmien kasvua ei pysäytetä vain yhden tieteenalan tai palvelusektorin keinoin, kirjoittaa professori Riikka Korja Turun yliopistosta.
Tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan valtaosa suomalaisista lapsista ja nuorista voi hyvin ja on tyytyväisiä elämäänsä. Tämä on upea uutinen, joka on tärkeää huomioida hyvinvointikeskustelussa!
Kyselyn tulokset osoittivat myös, että useat lapset ja erityisesti nuoret kokevat erilaisia kuormitustekijöitä arjessa kuten ahdistuneisuutta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, kiusaamista ja erilaisia kiputiloja (THL, kouluterveyskysely, 2023). Tiedämme aiemmasta tutkimuksesta, että erilaiset kuormitustekijät kasaantuvat usein samoihin perheisiin ja lapsiin.
Terveydelliset, sosiaaliset, taloudelliset ja hyvinvointiin liittyvät ongelmat kytkeytyvät vahvasti toisiinsa etenkin silloin, jos apua ja tukea ei ole saatu riittävän ajoissa. Arkeen kasautunut kuormitus lisää riskiä varsinkin ylisukupolvisille mielenterveysongelmille, syrjäytymiselle ja toimintakyvyn laskulle.
Hyvinvointikeskustelun rinnalla käydään vilkasta keskustelua myös lasten ja nuorten oppimisesta ja oppimisympäristöistä. Oppimistuloksissa näkyy laskua, ja opettajat ovat kuormittuneita. Oppimiskäytäntöjen digitalisoituminen ja digilaitteiden runsas käyttö arjessa herättävät huolta ja keskustelua.
Ahdistus nakertaa opiskelutarmoa – apua tarvitaan ajoissa ja monen alan yhteistyönä
Heikentyneet oppimistulokset ja mielenterveysongelmat kytkeytyvät usein toisiinsa. Ahdistuneena tai stressaantuneena ei opi eikä innostu oppimisesta. Jos taas oppiminen on lähtökohtaisesti vaikeaa eikä lapsi saa oppimisvaikeuksiin riittävää ja asianmukaista tukea, kasvaa riski uupumiselle ja mielenterveysongelmille. Tilanteissa, joissa oppimisen vaikeudet ja mielenterveyden ongelmat kietoutuvat toisiinsa, on myös tuen ja hoidon kohdentaminen ja ajoittaminen usein erityisen vaikeaa.
Lasten ja nuorten oppimis-, mielenterveys- ja hyvinvointiongelmien kasvu ja palveluiden riittämättömyys vaatii nopeita toimia kaikilla aloilla: niitä ei ratkaista vain yhden tieteenalan tai palvelusektorin keinoin. Toimia pohdittaessa on huomioitava ilmiöiden monimuotoisuus ja kehityksellisyys.
Hoito- ja tukitoimien suunnittelu vaatii psykologian, sivistys-, sosiaali- ja terveysalan moniammattilista osaamista ja tiivistä yhteistyötä. Tuen ja hoidon oikea-aikaisuus ja jatkuvuuden turvaaminen on aivan erityisen tärkeää.
Tarvitsemme monitieteellistä tutkimustietoa mielenterveyden ja oppimisen taustalta löytyvistä pitkittäisistä kehityspoluista sekä kehitystä suojaavista ja haavoittavista tekijöistä aina raskausajasta lähtien. Lisäksi on tärkeää tunnistaa ne lapsen ja nuoren ajankohtaiset asiat, jotka ylläpitävät oppimiseen ja mielenterveyteen liittyviä ongelmia.
FinnBrain-tutkimushankkeen kehityspsykologisessa osatutkimuksessa ja InterLearn-huippututkimusyksikössä pyrimme kartoittamaan oppimisen ja mielenterveyden taustalla olevia varhaisia kehityksellisiä ja kasvuympäristöön liittyviä tekijöitä.
Lapsen ensimmäiset 1 000 päivää luovat pohjan mielenterveydelle ja oppimisen valmiuksille
Lapsen psykologinen kehitys tapahtuu perinnöllisten ja ympäristötekijöiden kahdensuuntaisessa vuorovaikutuksessa aina raskausajasta lähtien. Ympäristötekijät vaikuttavat suoraan jo kohtuvauvan aivoihin hormonien ja muiden biologisten tekijöiden kautta istukan välityksellä.
Tämä aivojen ohjelmoituminen ympäristön olosuhteille jatkuu ja vahvistuu syntymän jälkeen. Lapsen aivot ovat erityisesti alttiita ympäristön vaikutuksille ensimmäisten vuosien ajan, jolloin aivojen kasvu ja muokkautuvuus on suurinta.
Kahden ensimmäisen vuoden aikana kehittyvät monet keskeiset psykologiset toiminnot kuten kiintymyssuhde, alustavat toiminnanohjaus- ja itsesäätelyvalmiudet sekä puheen ymmärtämisen ja tuottamisen perustaidot. Nämä rakentavat pohjan pitkäkestoiselle hyvinvoinnille, oppimiselle ja toimintakyvylle.
Kiintymyssuhde kuvastaa sitä, miten vanhemman ja lapsen vuorovaikutus sisäistyy lapsen sisäiseksi turvallisuuden tunteeksi. Lapselle rakentuu pysyviä muistikuvia tavoista saada lohtua ja hoivaa. Nämä muistikuvat muodostavat lapsen kiintymyssuhdetyylin ja ohjaavat hänen myöhempää toimintaansa ihmissuhteissa sekä auttavat rauhoittumaan pelkoa ja huolta aiheuttavissa tilanteissa.
Itsesäätely- ja toiminnanohjaustaitojen turvin kykenemme säätelemään ajatuksiamme, tunteitamme ja käyttäytymistämme. Kykenemme suuntamaan toimintaa ja tarkkaavaisuutta sekä ylläpitämään tasapainotilaa sisäisten kokemusten ja ulkoisten odotusten ja vaatimusten välillä. Itsesäätelytaitoja tarvitsemme kaikessa toiminnassamme ja aivan erityisesti silloin, kun tasapainotilaa horjutetaan ulkoisen stressin tai sisäisten hankalien olojen vuoksi.
Keskeiset puheen ymmärtämisen ja tuottaminen valmiudet kehittyvät kahden vuoden ikään mennessä. Kielelliset valmiudet kehittyvät säätelevän vuorovaikutuksen avulla: lapsi alkaa vanhemman kanssa yhdessä jaettujen eleiden, kommunikaation ja puheen myötä ymmärtää monimutkaista puhetta ja tuottaa muutaman sanan lauseita. Varhaiset kielelliset valmiudet muodostavan pohjan tulevalle oppimiselle.
Lapsen yksilölliset perityt piirteet ja taidot ohjaavat näiden yllä kuvattujen taitojen kehitystä. Ympäristö kuitenkin vaikuttaa suuresti siihen, millaiset valmiudet lapselle lopulta rakentuvat: paljonko lapsen elämässä olevat aikuiset kykenevät tukemaan, ohjaamaan ja vahvistamaan lapsen yksilöllisiä piirteitä näillä osa-alueilla?
Riittävän hyvä vanhemmuus ei vaadi erityistaitoja, mutta kovassa kuormituksessa tarvitaan apua
Ensimmäisten vuosien aikana lapsen kannalta tärkein tuki tulee useimmiten perheen sisäisistä vuorovaikutussuhteista. Lapsen kehitys on riippuvainen häntä hoitavan aikuisen tarjoamasta vuorovaikutuksellisesta tuesta, hoivasta ja ohjauksesta.
Olemme FinnBrain-hankkeessa muun muassa osoittaneet, että vanhemman ennustettavuus vauvavaiheen vuorovaikutuksessa vahvistaa lapsen itsesäätelyn kehitystä ensimmäisestä vuodesta esikouluikään asti. Lisäksi vanhemman emotionaalinen saatavilla olo hoivakäyttäytymisessä ehkäisee lapsen korkeampaa negatiivista tunneilmaisua pikkulapsivaiheessa.
Riittävän hyvä vanhemman ja lapsen vuorovaikutus ja vanhemmuus eivät vaadi vanhemmalta erityisiä taitoja. Vanhemmuus ja vanhemman ja lapsen vuorovaikutus edellyttävät kuitenkin riittäviä voimavaroja sekä ennen kaikkea riittäviä tukirakenteita.
Erityisesti kasaantuneet kuormitustekijät kuten huoli rahan riittämisestä ja pitkittyneet, hoitamattomat vanhempien mielenterveysongelmat ja traumaattiset kokemukset heikentävät perheiden hyvinvointia. Sitä kautta ne voivat heikentää vanhemman kykyä auttaa ja tukea lasta ja siten vaikuttaa suoraan lapsen aivojen kehitykseen. Kuormittavien tilanteiden keskellä elävät perheet tarvitsevat monenlaista apua, eikä heitä saisi jättää millään tavoin yksin.
Suojelemalla lapsen varhaisvaiheiden kehitystä ja kasvuympäristöjä ennaltaehkäisemme myöhemmän iän mielenterveysongelmia ja muita stressipohjaisia sairauksia sekä turvaamme yksilön tulevia ihmissuhteita oppimisvalmiuksia ja työkykyä.
Hyvä uutinen on, että lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin suuntaan voimme vaikuttaa läpi lapsuuden
Vaikka perusta lapsen mielenterveydelle, oppimiselle ja toimintakyvylle rakentuu varhaislapsuudessa, voi lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kulku muuttaa suuntaansa joko haitalliseen tai hyvinvointia tukevaan suuntaan myös myöhäisemmässä kehitysvaiheessa. Lapsen aivojen kehitys ja muovautuvuus jatkuu aikuisuuteen asti. Tämä on lohdullinen tieto. Koskaan ei ole liian myöhäistä.
Kehityksen ja kasvun myötä lapsen ajattelun, kielen, tarkkaavaisuuden, tunnetaitojen ja sosiaalisten taitojen kehitys syvenee ja eriytyy omiksi kehityspoluiksi kuitenkin toisiinsa vaikuttaen. Kehityksen myötä lapsella voi olla vahvuuksia yhdellä tai useammalla osa-alueella ja vastaavasti haasteita toisilla osa-alueilla.
Varhaisvaiheiden jälkeen myös kasvuympäristö laajenee merkittävästi. Nyt myös varhaiskasvatuksen, koulun, kaverisuhteiden, harrastusten ja digimaailman suojaavat ja haavoittavat tekijät vaikuttavat lapsen kehityksellisiin polkuihin. Lapsen oma toimijuus kasvaa, ja hän pääsee itse suuntaamaan toimintaansa oman mielenkiinnon mukaan.
Lapsen taitojen lisääntyessä ja kasvuympäristön laajentuessa suojaavien tekijöiden merkitys ja voima korostuu entisestään. Jos yhdellä taitoalueella on vaikeuksia tai jos jossain ympäristössä on haasteita, voi joku toinen taito tai ympäristö suojata haitoilta. Yksikin hyvä ihmissuhde voi muuttaa haitallisen kehityksen suuntaa positiiviseen. Onnistumisen kokemukset itselle tärkeässä asiassa auttavat kestämään pettymyksiä toisaalla.
Kouluikäisen lapsen mielenterveyden ja oppimisen kannalta on tärkeää ymmärtää lapsen yksilölliset vahvuudet ja haasteet sekä eri ympäristöjen suojaavat ja haavoittavat tekijät, myös lapsen varhaisvaiheet. Yksittäisen riskitekijän kautta on mahdotonta ymmärtää lapsen tai nuoren tilannetta.
Esimerkiksi ahdistusta herkästi kokeva lapsi voi olla hyvinkin tyytyväinen elämäänsä ja toimintakykyinen monissa asioissa, jos joku aikuinen osaa tukea ja auttaa ahdistusherkkää lasta. Vastaavasti lapsi, jolla on oppimisvaikeuksia, mutta silti kokemus omasta kyvykkyydestä kouluympäristössä, voi kohdennetulla tuella suoriutua koulusta erinomaisen hyvin.
Digivyörylle rajat, koulun resurssit kuntoon – aikuisilla vastuu
Lapsen yksilöllisen tilanteen huomioinnin lisäksi yhteiskunnan ja meidän aikuisten tehtävänä on huolehtia, että kykenemme tarjoamaan riittävän kasvun ja kehityksen edellytykset ihan kaikille lapsille. Koulun riittämättömät resurssit ja runsas digilaitteiden käyttö koettelevat kaikkien lasten stressinsäätelyä. Ilmastonmuutos, Ukrainan sota tai ihmisoikeuksia polkeva julkinen keskustelu herättävät huolta ja pelkoa laajasti nuorissa ja lapsissa.
Lapsia ja nuoria koskevilla poliittisilla päätöksillä on kauaskantoiset ylisukupolviset vaikutukset. Yhteiskunnallisilla teoilla, joilla pystymme suojelemaan lapsen kasvua ja kehitystä eri ikävaiheissa, turvaamme paitsi lasten ja nuorten hyvinvointia, myös tulevaisuuden yhteiskunnan rakenteita.
Kirjoitus on alunperin julkaistu MustRead Akatemiassa 26.9.2023
Kirjoittaja
Riikka Korja on kehityspsykologian professori Turun Yliopiston psykologian oppiaineessa. Hän toimii vetäjänä FinnBrain-hankkeen kehityspsykologisessa osatutkimuksessa sekä ryhmänjohtajana InterLearn-huippututkimusyksikössä, jossa tutkitaan oppimisen ja mielenterveyden taustalla olevia kehityksellisiä polkuja.
