Asiasana: humanistinen tiedekunta

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Suomella ei ollut merentakaisia siirtomaita, mutta kulttuurinen kolonialismi kosketti suomalaisiakin

27.01.2022

Vaikka Suomella ei ole ollut omia siirtomaita, myös suomalaiset ovat osallistuneet kolonialistisiin toimiin. Uusi kokoomateos tarkastelee suomalaisten koloniaalista osallisuutta merten takana sekä kulttuurista kolonialismia kotimaassa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvulla. Tutkijoiden mukaan teos tuo tervetullutta historiallista tutkimustietoa suomalaisten toiminnasta erilaisissa koloniaalisissa konteksteissa ja haastaa ajatuksen suomalaisten koloniaalisesta viattomuudesta.

Etnologian oppiaineen ja Salon elektroniikkamuseon projektityöskentelykurssilla haastateltiin elektroniikkateollisuudessa 90-luvun muutosaikoina työskennelleitä naisia

21.01.2022

Etnologian Vaihtuvateemainen projektityöskentely -kurssi toteutetaan yhteistyössä vuosittain vaihtuvan yliopiston ulkopuolisen tahon kanssa. Tänä lukuvuonna kurssilla selvitettiin elektroniikkateollisuudessa 1990–2000-luvuilla työskennelleiden naisten kokemuksia yhteistyössä Salon elektroniikkamuseon kanssa. Kurssilla toteutettujen haastattelujen antia esitellään kaikille avoimessa verkkoseminaarissa tiistaina 25.1.2022.

Luonto on myös kulttuuriympäristöä (Väitös: FM Ilona Hankonen, 21.1.2022, maisemantutkimus)

Luonnossa olemiseen liittyvät kokemukset ovat jääneet kapealle huomiolle keskusteltaessa ympäristön kulttuurisista arvoista, toteaa filosofian maisteri Ilona Hankonen Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa. – Kulttuurista kestävyyttä on kotimaisissa keskusteluissa luonnonympäristöihin liittyen tarkasteltu melko suppeasti. Osasyynä tähän lienee vakiintunut tapa hahmottaa luonto ja kulttuuriympäristö toisistaan erillisiksi, jopa vastakkaisiksi ympäristökategorioiksi. Kuitenkin metsät, suot ja järvet ovat osa arjen ympäristöä ja siten kulttuurin kyllästämiä, Hankonen sanoo.

Uuden etsijät avaa uuden luvun suomalaiseen kulttuurihistoriaan

08.11.2021

Uuden etsijät. Salatieteiden ja okkultismin suomalainen kulttuurihistoria (toimittajat Maarit Leskelä-Kärki ja Antti Harmainen, Teos) on monivuotisen tutkimushankkeen päätösteos. Koneen säätiön rahoituksella vuodesta 2018 toiminut Uuden etsijät. Esoteerisuuden ja uskonnollisuuden murros modernisoituvassa Suomessa on tarkastellut Suomen kulttuurihistoriaa 1800-luvun loppupuolelta sotien väliseen aikaan uudesta esoteerisuuden näkökulmasta.